Uusi arki on meillä alkanut, kun kolme viikkoa sitten meillä aloitti uusi lastenhoitaja. Ensimmäinen viikko ei antanut hyvää kuvaa tulevasta, sillä Saara oli muutoksesta aivan pois toltaltaan, vaikka minä olin muutamaa tuntia lukuunottamatta itse kotona tukena ja turvana. Perjantaina kun lähdin aamupäiväksi pois jaloista, niin Saara oli joko huutanut, kontannut ovelle ja työhuoneeseen minua etsien tai istunut sylissä lamaantuneena, ei lainkaan leikkinyt. Viikonloppuna meinasi tehdä myös tenän ja vierastaa lastenhoitajaksi tullutta mummua, mutta ilta oli alun jälkeen mennyt kuitenkin hyvin. Maanantaina Saara ei suhtautunut hoitajaankaan enää niin epäillen, ja suostui jopa syömään hänen kanssaan.
Toisen viikon draamaa tarjosikin lähinnä Kalle, joka veti parit 1-2 h kestäneet kilarit hoitajalle. Kallella onkin menossa joku uhmaikä, koska ennen ihan leppoisa poika on saanut viimeiset n. 1,5 kk uhmakohtauksia, jotka saattavat kestää 1-2 h ja sisältävät yleensä aiheesta X vedetyt raivarit ja yhden-kahden lauseen mantramaista hoentaa, jossain toisessa todellisuudessa. Pahimmillaan näitä oli keskimäärin vähän yli yhdet päivässä, mutta nyt ovat vähentyneet niin, että viime viikolla näitä oli vain 1-2 per viikko! Eli ehkä tästä(kin) vaiheesta päästään ohi.
Kolmas viikko sujuikin sitten jo paremmin kaikilta, mutta ei kuitenkaan niin hyvin, että itse voisin kotona olla samaan aikaan. Olenkin siis vieraillut Ison Omenan kirjastossa (ja satunnaisesti muissa kirjastoissa) enemmän kuin edellisinä vuosina yhteensä ja kirjoitellut ryhmätyötilassa opiskeluihini liittyvää lopputyötä, jonka palautin viime viikolla 2 päivää etuajassa! Tämän lisäksi aikaa on kulunut työnhakuun, joululahjahankintoihin ja kuvien järjestelyyn. Töitä siis koitan löytää, mutten siinä puuhassa ole ihan yksinäni...
Saara täyttää huomenna 1 v 5 kk mutta kävely ei kiinnosta edelleenkään. Periaatteessa osaa kyllä kävellä ja ennätys on jo luokkaa 10 askelta. Vapaaehtoisesti ottaa jo ~2 askelta, jos pitää mennä ihan lyhyt matka. Muuten etenee konttaamalla. Halutessaan kävelee yhdellä kädellä kiinni pitäen tosi hyvin. Hoitajamme ei jaksa kantaa Saaraa kuten me, joten hänen ykköstavoitteensa tällä hetkellä on opettaa Saara kävelemään. Toivottavasti tässä onnistuukin pian!
Kesäkuu 2013
Espoon Tikan jalkapallokoulussa


Saara kesätunnelmissa - jäätelö maistuu Haukilahdessa / Skifferin terassilla aurinkoa ottamassa


Ulkoilma ramasee - tässä muutamia tyylejä ottaa Uljas Busterissa lepiä


Linnanmäellä


Pikkuserkku-Mikon juhannushäissä






Heikiltä lähti ensimmäinen maitohammas


Saaran 1-vuotis synttäreillä




Heinäkuu 2013
Piirtoloiden kanssa purjehtimassa / telttaretkellä etupihalla


Heikki ja Emma Tukholmassa ja sisarukset Ahvenanmaalla


Heikki Norsskatassa ja Kalle vakioveneilyasennossaan


Särkänniemessä


Verstaankadulla ja Kylmäkoskella


Elokuu 2013
Naantalissa


Turussa Heikki Carloksen koiran kanssa / perhepotretti


Häätunnelmissa



Perhelomailua Pärnussa




Veneilyä isommalla ja pienemmällä miehistöllä


Ensimmäinen päivä eskarissa


Eväsretkellä Torra Lövössä


Kalle pyöräilijä ja jalkapalloilija


Helenan synttäreillä SUP-lautailemassa / Emman synttäreillä Turussa


Syyskuu 2013
Pikku-apuri Kalle purkaa hoitopöytää (hyvä) Saara kyydissä (huono) ja piirtelee huonekaluihin (huono)


Heikin harrastukset uinti ja jalkapallo


Lokakuu 2013
Puropuistossa


Heikin synttärijuhlintaa kaverien ja sukulaisten kanssa




Saara ulkoilee kotona ja Angry Birds -puistossa


Kiekkokoulua kokeilemassa Kirkkonummella


Marraskuu 2013
Anssi ja pojat Tallinnassa


Halloween-hurjat ja Saaran normiaamutakkupehko


Pojat renkaanvaihtoapureina ja Kallen eka oma harrastus jalkapallo


Emman kanssa Hirvensalossa

