Laiva oli varsinkin menomatkalla melkoisen tyhjä, joten saimme matkustaa rauhassa. Tukholmassa kävelimme aika paljon - tosin siellä oli paljon kylmempi kuin kotona ja jäädyttyämme siirryimme NK:lle jatkamaan kävelyä. Paluumatkalla laivalle poikkesimme pieneen glögimajaan. Se oli kiva viihtyisä paikka, mutta Heikki oli hieman eri mieltä. Heikki piti erityisen paljon molempina iltoina "Grand Openingista" ja sen tanssilaulushowsta. Keskiyön shown Heikki jätti väliin, mutta isä kävi katsomassa menomatkan 80-lukushown ja paluumatkan Queen-shown.
Ekan illan Grand Opening:
Tukholmaa lounaan aikana ihmettelevä Hessu. Heikki havahtui torkuiltaan kahvilassa, ravintolassa ja glögeillä. Lisäksi ravintolan ja glögien välissä Heikki zoomaili kärryistään menoa Storeplanilla.
Ensimmäinen ulkomaanmatka meni siis kaikin puolin mainiosti. Ensi kerralla päästään varmaan jo näyttämään Heikin passiakin. Seuraava suunniteltu reissu siis helmikuussa Sveitsin Davosiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti