Koko kesäkuu hurahti ilman ainuttakaan blogipostausta (paitsi toukokuisesta lomasta), joten nyt olisi juttua enemmän kuin sen kirjoittamiseen käytettävissä olevaa energiaa. Vilkaistaanpa siis kuvasaldoa mitä näistä viikoista löytyy.
Heikki on edelleen ollut päivähoidossa, mutta viikko viikolta enemmän kotona. Hoidossa on kivaa, mutta kotipäivätkin ovat sujuneet mukavasti. Yleensä meillä on ollut silloin aina jotain ohjelmaa, joko kotona tai sitten olemme tavanneet kavereita. Eräänä päivänä kesäkuun puolivälissä kävimme Hennan, Pepin ja Sisun kanssa vierailemassa Haltialassa katsomassa elukoita ja lounaalla, mutta etupäässä leikkimässä pienessä leikkipuistossa. Heikille maistui lohikeitto, kolmen lautasellisen verran. Mutta onneksi on erillinen jälkkärimaha, jonne meni vielä mansikkatäytekakkua :)
Retikohteita löytyy lähimaastostakin. Parinsadan metrin päästä löytyy suosikkikohteet: Villa Rullud ja uimaranta. Uimassa Heikki ei vielä ole meressä käynyt, mutta vesirajassa lätrännyt sitäkin enemmän. Matkaa Heikki taittaa mieluiten omalla Nopsallaan, jolla on oppinut nyt myös jarruttamaankin.
Samassa kahden lapsen elämäntilanteessa on monet kaverimmekin ja Heikillä ja Kallella riittää yleensä ikätoveriseuraa, kun vietämme aikaa kavereiden kanssa. Kesäkuussa järjestimme opiskelukaveriporukan ensilumenmatkan (!) Hirvensaloon. Paikalla oli 17 aikuista ja 11 lasta noin vuorokauden verran. Yllättävän rauhallista menoa, vaikka sää oli aluksi sateinenkin. Tätä seuruetta ensimmäisessä kuvassa. Toisessa kuvassa sitten Kalle ja ikätoverinsä Ida ja Silja ex tempore -grillaussessiossa Turussa. Kaksi möllöttelijää ja yksi ketterämpi tapaus :)
Juhannusta vietettiin tänä vuonna samassa seurassa kuin monena aiempanakin vuonna, mutta tällä kertaa juhannus ei aloittanutkaan purjehduskautta, vaan menimme autoilla Naantaliin juhannusaatoksi ja moottoriveneellä Norrskataan juhannuspäiväksi. Juhannus sujui niin rattoisasti, ettei tullut kuviakaan otettua. Tässä veljekset kuitenkin sunnuntain merimatkan jälkeen. Heikki ja pelastusliivit tulevat nykyisin hyvin toimeen. Ensimmäisenä vuonnahan meillä oli aikamoisia haasteita saada Heikkiä pelastusliiveihin, todennäköisesti etupäässä siitä syystä, että liivit olivat liian isot ja siten epämukavat. Ostinkin nyt Kallelle uudet liivit, pienempää kokoa. Heikki siis painelee kolmatta kesää samoilla liiveillä ja menevät varmaan vielä muutaman kesän. Kalle sen sijaan näihin ei tule enää tämän kesän jälkeen mahtumaan, mutta ainakin ensitestaus sujui hyvin.
Veljesten keskinäinen elämä sujuu edelleen hyvin. Kalle on Heikki fan clubin kantava voima ja Heikki tykkää kun Kalle rapsuttelee (paitsi tukasta:). Yhteinen leikkikin on jo löytynyt, se tosin saattaa herkempää katsojaa hirvittää. Leikissä Heikki "leipoo" Kallea eli vaivaa kalletaikinaa mahasta - ja Kalle käkättää :)
Kallekin jaksaa aika hyvin mahallaan, jos Heikki malttaa leikkiä hänen edessään
Kalle ei edelleenkään käänny tai tee muita temppuja. Kädet ovat koko ajan enemmän käytössä, mutta jalkoja ei ole vielä löytänyt. Kesäkuussa Kalle sai ensimmäiset makuannokset, perinteisen perunan sijasta ensimmäinen makunautinto oli porkkana. Ensireaktio oli melko kakova, kun en ollut jaksanut kunnolla soseuttaa porkkanaa, haarukalla vaan möyhensin. Soseisemmat herkut ovat uponneet myöhemmin ihan hyvin, tosin emme ole vasta antaneet kuin kerran päivässä ja pienen määrän. Tästäkin sain jo (sijais)neuvolantädiltä noottia, mutta sain kuitenkin luvan jatkaa pikkumäärillä. Kallesta kuulemma uhkaa kasvaa niin iso, ettei ala liikkua ollenkaan. Höpön pöpön sanon minä, alkoi Heikkikin liikkua omaan rauhalliseen tahtiinsa ja nyt liikkuu kuin kuka tahansa vajaa kolmivuotias. 5 kk neuvolassa Kalle oli 70 cm ja vajaa 11 kg.
Pihahommiin on kuulunut taloyhtiön hiekkalaatikon tyhjennys, uuden hiekan tilaaminen ja tänä viikonloppuna vihdoin täyttö. Tässä salamalaastaripolvinen Heikki keinumassa etupihalla ja avustamassa Anssia hiekan poistossa.
Itse olen innostunut lenkkeilemään. Alkuun pääsin kun ilmoittauduin toukokuun lopussa juostavaan Naisten Kymppiin. Muutaman kerran ehdin sitä ennen lenkkeillä ja kun Kymppi sujui hyvin, kiitos siitä hyvälle seuralle ja leppoisalle juoksutahdille, niin innostuin juoksemaan ilman sen kummempaa tavoitettakaan. Lenkit on insinöörimäisesti rekisteröity www.heiaheia.com -sivustoon, joka kertoo että tänä vuonna olen juossut 19 kertaa ja 141 km. Itsekin hieman hämmästyin, sillä hölkkäilyn aloitin kuitenkin vasta huhtikuun puolivälissä! Eilen löytyi kiva vähän pidempi lenkki (12,6 km) - ensin rantaraittia Haukilahteen, sitten Matinkylän läpi Tiistilään ja sieltä sitten vielä läpi Bauhausin/Plantagenin kohdalle, josta kotiin. Kulki hyvin, toisin kuin puolet lyhyempi lenkki tänään...
sunnuntai 4. heinäkuuta 2010
Kesäkuun kuulumisia
Lähettänyt
Helena
klo
23.07
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti