

Heikin ja Kallen pikkusiskolla, "minivauvalla", painoa oli syntyessään 4150 g ja pituutta 52 cm - meidän vauvoista siis pienin. Vauva syntyi 3.7. klo 22.14 - ei siis ihan malttanut odottaa isomumminsa 90-vuotispäivään, joka olisi ollut vain vajaan kahden tunnin päässä! Intensiivisen synnytyksen jälkeen saimme levähtää vielä synnytyssalissa pienellä iltapalalla ennen kuin siirryin vauvan kanssa synnyttäneiden osastolle keskellä yötä ja Anssi lähti kotiin. Sairaalassa vietimme vain reilu 1,5 vuorokautta ja pääsimme kotiin torstaina iltapäivällä. Sairaalassa vauvaa kävi katsomassa Anssin ja poikien lisäksi myös Kaija ja Jaakko. Heikki ihmetteli kun vauva vaan nukkui eikä avannut silmiäänkään.


Kotiinpääsyn jälkeen meillä onkin käynyt aika mukavasti vieraita. Karo ja Erling, Henna, Sammeli, Peppi, Sisu ja Elo, Katri, Tuomas, Vilho ja Risto, Hanna, Heikki ja Iida, Pauliina, Pekka ja Emma, Lauttasaaren mummi, Olli ja Maria, Teppo, Nina, Eevi ja Vilho, sekä Jenni, Antti ja Silja. Pojilla on siis ollut paljon leikkiseuraa!


Viikon ikäisenä käytiin ensimmäistä kertaa tytön kanssa neuvolassakin, ja hienosti oli jo ylittänyt syntymäpainonsa. Saa nähdä kasvaako tyttö samanlaista vauhtia kuin veljensä. Maitoa ainakin tuntuisi tulevan riittävästi. Tyttö nukkuu edelleen lähes vuorokauden ympäri, eikä ihan vielä ymmärrä eroa yön ja päivän välillä. Patri yötä on mennyt ihan mukavasti, 3-4 h unipätkillä, mutta toisina öinä vuorokauden tankkaushuiput osuvat juuri yöaikaan, mikä on äidille melko rankkaa. Vauvan ensimmäiset ulkomaanmatkatkin on nyt varattu - tänään lähdetään lyhyelle visiitille Tukholmaan ja syyskuun puolivälissä Italiaan. Italian matkaa varten tarvittaisiin passi, ja passia varten nimi!
Anssi ja pojat tutustuivat merivoimien aluksiin Katajanokalla Merivoimien vuosipäivänä. Molemmat pojat ovat aikamoisia kiipeilijöitä - tässä testauksessa lähikoulun pihan yksi kiipeilyteline.


Tässä taitaa olla viimeisin otos mahasta, 41+0, veneretkellä Kirkkonummella.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti