Viime päivien aikana Heikki on tutustunut moneen elukkaan. On Heikki nähnyt eläimiä ennenkin, mutta nyt ne ovat alkaneet kiinnostaa. Lauantaina Turussa Heikki teki lähempää tuttavuutta naapurin koiranpennun kanssa. Hieman lämmettyään Heikki testasi mm. pennun nenän ja korvan. Lisää koiria löytyi keskiviikkona Carloksen luota, kun Heikki tutustui kerralla kolmeen koiraan. Nämä koirat taisivat pelätä Heikkiä enemmän kuin Heikki koiria, ja kaikkein eniten pelkäsivät varmaan vanhemmat että mitä Heikki tekee koirille ja mitä koirat Heikille. Kaikki meni kuitenkin hienosti. Tähän väliin mahtui myös kohtaaminen kissan kanssa maanantaina Emilian ja Pinjan luona. Kissaa ei Heikki juurikaan kiinnostanut, mutta Heikki innostui kissasta ja koitti ryömiä sen perässä. Kissan liikkeet tosin olivat melkoisen paljon sulavammat kuin Heikin kömpelö ryömintä!
Eläinten lisäksi tällä viikolla ollaan oltu aika paljon muiden lasten kanssa. Sunnuntaina grillailimme ja saunoimme Villen ja Tiian sekä heidän 3,5-vuotiaiden kaksosten Iidan ja Saaran kanssa. Tytöt olivat Heikistä innoissaan samoin kuin Heikki tytöistä. Maanantaina ja keskiviikkona treffattiin Pinjaa, tiistaina Peppiä sekä torstaina Vilhoa. Kuvassa myös Heikin Peppiä ihaileva katse - vau, tuo osaa seistä, kävellä ja puhua noin hienosti! Heikin kuuluvahko ääni on aiheuttanut viikolla erilaisia tilanteita: Pinja-raukka säikkyi Heikin huutelua, Peppi sen sijaan tukki vain sormilla korvansa kun ei enää jaksanut Heikin möykkää kuunnella...
Uusi tuttavuus viikonloppuna oli myös meri. Tässä Heikki Turussa kahlailemassa rannassa. Äidin yllätykseksi kylmä vesi olikin hauska juttu!
torstai 12. kesäkuuta 2008
Heikki ja elukat
Lähettänyt
Helena
klo
22.22
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti