Kiltti kausi

Kuten kaikki pienten lasten vanhemmat (ja esim. tätä blogia seuraavat muutkin ihmiset) tietävät, että lasten kanssa kaikki elämä tapahtuu kausiluontoisesti. Yksi kausi kestää yleensä lyhyemmän aikaa kuin esim. hiihto-, golf- tai grillauskausi. Muutama postaus sitten valittelin, että Heikki on kovin uhmakas, mutta sekin on nyt taas osoittautunut joitain viikkoja kestäneeksi kaudeksi ja tällä hetkellä elämme melko rauhallista kautta. Tämän pituuden soisi olevan sellainen about meidän grillauskauden mittainen, eli ympärivuotinen :)

Heikki menee kiltisti nukkumaan, nukkuu hyvin (paitsi viime yönä...), on nyt lopettanut tutin käytön, ei menetä totaalisesti hermojaan (tai ainakin harvemmin kuin ennen, ja lyhyemmäksi aikaa), on hirmuisen hyvällä tuulella ja niin edelleen. Kerrassaan hämmentävää. Tämä tietenkin on lämmittänyt äidin mieltä, kun Anssi on ollut tällä viikolla to-su Rukalla.

Torstaina kävin Heikin kanssa ensimmäistä kertaa HopLopissa Sellossa (tai se taitaa siellä olla HopStop). Ensin epäilin, ettei siellä noin pieni viihdy, mutta hyvin Hessu siellä painoi menemään isompien mukana. Ja äiti kanssa! Rankkaa puuhaa, eikä löydy edes Moozementista tälle omaa kategoriaa :) (Ei löytynyt ennen ringetteäkään, mutta lisäsivät kun vinkkasin.)

Tässä Heikki viikolla Citymarketin auto-ostoskärryssä ja vastaavantyylisessä autossa HopLopissa. Huomaa jälkimmäisen kuvan cool hengailu :)

HopLopissa yksin liukumäen yläpäässä, sitten hurjaa vauhtia kierreliukumäkeä ja hieman pulassa liukumäen alapäässä :)

Ja jotta liukumaan pääsee uudestaan, pitäisi päästä uimaan läpi pallomeren. Se osoittautui vielä vähän haastavaksi!

Myös tämä tunneli osoittautui liian pelottavaksi Hessulle. Pallot, autot ja liukumäet oli parasta.

Edellisviikolla kävimme mummin ja vaarin luona Lauttasaaressa kyläilemässä, vaari tosin silloin oli juuri sairaalassa (jossa myöhemmin illalla Anssi ja Heikki kävivät vielä lyhyesti). Heikki löysikin mieluisen leikkikalun - vaarin rollaattorin. Sen kanssa hän kiersi olohuonetta itse ja myös mummin kyydissä. Tänä lauantaina saimmekin sitten surullisia uutisia - vaari oli kuollut. Lauantaina vietimme aamupäivänä mummin luona ja tänään sunnuntaina kävimme vielä illalla kyläilemässä. Heikki sai mummin hyvälle tuulelle, vaikka suru on tietenkin suuri. Mummi ilahtui kun Heikki tuli nyt mielellään syliinkin, kun olemme siellä tiheämmin vierailleet.

Tämän viikonlopun muita ohjelmanumeroita olivat Sampon ja Hannelen tuparit, joissa Heikillä oli aikuisseuran lisäksi myös omanikäistä seuraa: Vilho 1 v 2 kk, Eevi 1 v 7 kk, Iiris 1 v 4 kk ja Lauri 8 kk. Niin ja paljon herkkuja. Sunnuntaina taas turkulaispainotteinen ompelukerho kokoontui Espoossa meillä ja Hessu kohteliaasti kätteli kaikki kerholaiset ovella. Tätien eiku siis nuorten naisten suuri lukumäärä tosin selvästi hämmensi Heikkiä. Yleistä käsitystä vasten saimme myös hieman kudottuakin ja nyt peitto Vaaka ry:n tilkkupeittoprojektia varten on aluillaan.

Tekevälle sattuu

Yskä alkaa taas pikkuhiljaa hengittää, mutta Heikki rohisee edelleen. Lääkepiipun käyttö on nyt mennyt aika mahdottomaksi, Heikki huutaa kuin syötävä. Paitsi silloin jos on joku muu kuin me katsomassa. Tietenkin.

Tiistaina ukki vieraili Nöykkiössä. Samana päivänä Heikki tipahti ensimmäistä kertaa betonikuution päältä. Tämä oli ehkä ollut odotettavissa. Tipahtaminen tapahtui niin, että Heikki seisoi kuution päällä ja lähti kävellen peruuttamaan. Miksi? Jaa-a. No, kuutio loppui kesken ja hän tipahti ja löi matkalla nenänsä pöydän kulmaan. Huuto oli melkoinen ja vertakin tuli, mutta loppujen lopuksi ei siinä pahasti käynyt. Huutokin loppui aika nopeasti. Tästä seurauksena tosin on ollut se, että Heikki ei ole enää kuutiolle niin innokkaasti kiivennyt. Taisi olla ihan sopiva opetus.

Nukkumaanmenon suhteen Heikki on, empiiristen havaintojen pohjalta, päättänyt, että isin nukutus ei ole hyvä. Kun Anssi yrittää laittaa Heikin nukkumaan (päivä- tai yöunet) niin tuloksena on hysteerinen kaveri, jota sitten ei enää meinaa äitikään saada hiljenemään. Äiti taas saa pääsääntöisesti Hessun nukahtamaan ilman ongelmia (tässäkin poikkeukset vahvistavat säännön) - Heikin kanssa luetaan kirjaa ja hetken lukutuokion jälkeen Heikki ja kirja nostetaan sänkyyn, toivotetaan hyvät yöt ja sammutetaan valot. Sen jälkeen kuuluu 5-30 min hölötystä ja lopulta kaveri nukkuu sängyssä jossain mielenkiintoisessa asiassa. Tämä äiti/isä-valinta on hassua, sillä tähän asti ei ole ollut juuri missään asiassa mitään merkitystä kumpi meistä sen tekee. Yleensä Heikki on ehkä vielä ollut kiltimpi Anssill ekuin minulle. Olen itse sitä mieltä, että tässä nyt ei ole enää kyse siitä tutista, vaikka senkin nyt olemme joinain iltoina sortuneet antamaan, kun mikään muukaan (eikä aina sekään) ole auttanut. Ensimmäiset kymmenen päivää tutitonta harjoittelua on mennyt seuraavin tuloksin: neljät päiväunet kaikki ilman tuttia (eilen lauantaina kyllä piiiitkällisen taivuttelun jälkeen - tässäkin tapahtui Anssi-efkti). Kymmenestä yöunesta muistaaksemme seitsemän on mennyt tutitta ja su-ti jouduimme turvautumaan tuttiin. Ehkä. Ei pysty enää muistamaan. Viime yönä Heikki meni tosi kiltisti nukkumaan, tosin aika myöhään, mutta ystävällisesti heräsi puolenyön jälkeen, kun meillä oli vielä vieraita kylässä. Lopputuloksena Anssi meni nukuttamaan Heikkiä, vieraat lähtivät ja makuuhuoneesta löytyi nukkuva isä ja ympäri makuuhuonetta seikkaileva Heikki. Siitä tulikin sitten pitkällinen ja äänekäs nukutustaistelu. Muutenkin ei enää voi laskea viikonlopun varaan univajeen paikkaamista, kun naapurimakkarin sisäinen herätyskello soi siinä seitsemän kieppeillä puolen tunnin tarkkuudella.

Heikin naama alkaa näyttää aika pahalta, kun siinä on tällä hetkellä betonikuution tärvelemän nenän lisäksi pulkkamäkionnettomuuden ruhje toisessa silmäkulmassa sekä ylemmällä nenänvarressa vielä pieni mustelmajälki päiväkodissa tapahtuneesta aitatörmäilystä. Lisäbonuksena on kuiva, rohtunut poski - joka pahenee aina viikonloppuna, kun unohdamme rasvata sitä - onneksi arkisin on perhepäivähoitaja, joka muistaa tuollaiset asiat :)

Lauantaina kylässä siis olivat Ami, Tomi, Sammeli ja Peppi. Peppi ja Heikki leikkivät reippaasti yhdessä pienen alku-ujostelun jälkeen. Illan edetessä vauhti kasvoi ja desibelit nousivat. Synkistä ennusteluista huolimatta pitkä ilo ei päättynyt itkuun. Heikkikin pärjäsi taas jo paremmin Pepin vauhdissa.

Kuvia on niukasti, mutta tässä kuitenkin tältä aamupäivältä yksi otos viereisen koulun liukumäestä.

Piippu käyttöön, tutti pois

Heikin yskä olikin jo pari viikkoa poissa, joten olikin aika että se taas alkoi lauantaina. Lauantaina yskä oli heti pahimmillaan ja aloitimme taas lääkityksen. Tällä kertaa yskän mukana tuli myös nuha, muttei onneksi mitään sen vakavampaa. Lauantain vietinkin muiden viikonloppuyksinhuoltajien tai konferenssileskien kanssa. Anssi oli Sammelin kanssa hummailemassa Tukholmassa. Aamupäivällä Tiina kävi Oton (2 v) ja Kertun (3 vkoa) kanssa kyläilemässä. Kerttu oli suloinen pikku tyttö ja Otto reipas poika, joka söi kolme lautasellista tekemääni nakkisoppaa - jee jee ;) Päiväunien jälkeen lähdimme Hennan ja Pepin luokse ja illalla kotimatkalla poimimme Pauliinan juna-asemalta. Pauliina-raukka ei tiennytkään minkälainen lauantain ja sunnuntain välinen yö häntä oli odottamassa: Hessu, tuo yskivä rassukka, valvotti meitä pitkin yötä - rankin yö pitkään aikaan.

Viikonloppuna aloitimme ensimmäistä kertaa vakavasti myös tuttivieroitusoperaation. Perjantaina Heikki meni melko kiltisti yöunille ilman tuttia ja vielä tätä helpommin lauantain päiväunille, yöunille ja sunnuntain päiväunille. Ihmettelinkin, että oliko se näin helppoa. Sunnuntaina sen sijaan nukutusoperaatio yöunille oli tähän menneistä kaikkein raskain. Kaksi ja puoli tuntia Heikki taisteli nukkumaanmenoa vastaan, kunnes lopulta taivuimme antamaan tutin vähän ennen yhtätoista, kun itsellä alkoi painaa edellinen huonosti nukuttu yö. Kuka tietää, raivostuiko Heikki tutittomuutta vai jotain ihan muuta. Perhepäivähoitaja arveli, että syynä olisi voinut olla myös kapinointi Anssin viikonloppupoissaolosta. Sama juttu tänään - emme saaneet Heikkiä nukkumaan ilman tuttia, eikä melkein sen kanssakaan. Samanlaista erimielisyyttä nukkumaanmenosta on tosin ollut ennen tätä tuttivieroitustakin, joten vaikea sanoa mistä se nyt sitten johtuu.

Kuvia on tullut viime aikoina otettua vähänlaisesti, mutta tässä Pekan sunnuntai-iltana näppäämät kuvat meiltä kotoa. Toisessa kuvassa Hessu näyttää kummitädin pyynnöstä hampaita - he kehittivät auton takapenkillä uuden leikin, jossa Heikki näyttää vuorotellen hampaita, kieltä ja sitten laittaa suun kiinni.

Annoskateutta ja alkavaa uhmaa

Maanantain ja tiistain Heikki oli päiväkodissa perhepäivähoidon asemesta, sillä hoitaja oli kai jo kaikki hoitolapset kiertäneessä vatsataudissa. En suosittele - kävin itse saman läpi perjantaina. Tauti oli onneksi lyhyt, muttei lauantainakaan oikein vielä ruoka maistunut. Harmi sinänsä, sillä vietimme Anssin kanssa kai ensimmäistä yhteistä vapaailtaa vain kaksistaan sitten Heikin syntymän! Onhan meillä vapaailtoja ollut tässä 1,5 v aikana ihan mukavasti, mutta yleensä aina olemme olleet jossain kemuissa tai muualla kavereiden kanssa. Nyt ilta tosin jäi vähän lyhyeksi, kun vielä vähän heikotti perjantain takia.

Hoidossa Heikki nukkuu päiväunet jo ilman tuttia, mutta kotona on vielä tutti käytössä. Taitaa mennä aika tiukoille ehditäänkö tutittomaksi ennen 26.3. olevaa puolitoistavuotispäivää. Se nyt kuitenkin on ollut epävirallinen tavoite viimeiset puoli vuotta. Nyt on iltaiset nukkumaanmenot olleet sen verran normaalia haastavampia ettemme ole vielä yrittäneetkään. Tänään tuli kyllä todettua, että taisi poika olla vähän yliväsyneessä tilassa, kun laitoin häntä nukkumaan. Hampaanpesusta (joka nykyään on enemmänkin hammastahnan syömistä ja harjan pureskelua) lähti vartin huutoputki, joka päättyi siihen että Heikki pinnasängyssä seisten nappasi tutin pöydältä, laittoi sen suuhunsa, pisti pään tyynyyn ja alkoi nukkua. Kaikki valot päällä. Jäin hämmästyksestä suu auki sängyn viereen. Joo - ehkä pitää palata taas kasin nukkumaanmenoaikaan...

Omaa tahtoa alkaa pienessä pojassa olla enemmän mihin vanhempien pinna riittää. Ja oma tahto näytetään vain vanhemmille - hoidossa hymyillään kiltisti koko päivä ja mummunkin kanssa mennään nukkumaan ilman mukinoita.

Viime viikolla Anssi oli Heikin kanssa syömässä ulkona. Heikin ruokaan kuului jälkkäriksi jäätelöpallo, oikein kinuskikastikkeella. Jäätelö maistui hyvin niin kauan kunnes Anssi sai oman jälkiruokansa - kolme jäätelöpalloa. En ollut paikalla, mutta voin kuvitella huudon ja lentävien esineiden määrän kun Heikki halusi tietenkin mieluummin kolme palloa kuin yhden pallon. Annoskateutta lapsillakin.

Itkupotkuraivarikertomuksia on lukuisia - viimeisin mainittava tältä päivältä. Hain Heikin hoidosta ja nostin hänet autosta kotipihalle. Yleensä Heikki kiertelee pihaa vähän aikaa ja tulee sitten jotakuinkin samaa matkaa kotiovelle. Tänään hän päätti kuitenkin lähteä seikkailemaan pois pihasta, autotielle. Minulla oli sylissä läppärilaukku, Hessun hoitoreppu, käsilaukku, kulkukortti sekä päivän Hesari ja muut postit. Pyynnöt, käskyt, karjunnat eivät seisauttaneet kaveria. Lopputuloksena autotiellä makaa yksi Heikki ja kaikki yllämainitut tavarat. Hetki myöhemmin raahaan kaikkea yllämainittua viimeisillä voimillani sen verran, että pääsemme takaisin pihalle. Pihalle jää huutamaan yksi uhmaikäinen, sillä aikaa kun tyhjennän muut tavarat sisälle - ohikulkijat mulkoilkoot.

Odotan vain kauhulla sitä "oikeaa" kahden vuoden iässä olevaa uhmaikää, jos nyt on jo tällaista. Ehkä siinä on sitten edes jotain logiikkaa, kun kaveri siinä iässä TOIVOTTAVASTI osaa jo puhua jotain. Nyt kun ei läheskään aina tiedä edes mistä asiasta kohtaus alkaa. Tai jos olisi joku yksinkertainen konsti lopettaa se.

Asian valoinen puoli kuitenkin on, että silloin kun Hessu ei huuda kurkku suorana niin hän on edelleen hurjan hyväntuulinen ja nauravainen.

Pikainen oksennustauti, ulkoilusunnuntai ja unipaloasema

Lauantaiaamuna hain Heikin meidän sänkyyn puoli kahdeksan aikaan vielä hieman loikoilemaan, mutta loikoilu loppui aika lyhyeen kun sieraimiini kantautui ei-niin-raikas hengitys. Heikin hengitys haisi oksennukselta ja lyhyen sängyssä pyörimisen jälkeen siitä oli jälkiä myös meidän sängyssä. Tämä oli harmillista erityisesti siksi, että meidän piti lauantaina lähteä ajamaan kohti Jaalaa ja osallistumaan perinteiseen laturetkeen. Aamupuuron jälkeen tullut toinen oksennut sinetöi kohtalomme - emme lähteneet a) oksentelemaan autoon ja b) tartuttamaan muita.

Heikki oli kuitenkin hyväntuulinen, joten hän lähti autokatsastukseen ja tämän jälkeen ostamaan isälle perinteisiä ja äidille luistelusuksia. Vaikka alessa pyöri muitakin hiihtäjiä, Heikki jaksoi rauhallisesti odotella kärryissä. Koko päivänä ruoka ei maistunut (banaania lukuunottamatta), mutta toisaalta lisää oksennuksiakaan ei tullut.

Sunnuntaina alkoi ruokakin maistua, ja pyhitimme päivän ulkoilulle. Aamupäivällä kävimme Laajalahdella hiihtelemässä Karon ja Erlingin kanssa. Anssi pääsi testaamaan uusia suksia sekä Heikki selässä hiihtämistä (kuulemma raskasta, vaikka tasamaa). Hiihtelemästä säntäsimme lähes suoraan asuntonäyttöihin, joissa ehdimme parissa tunnissa käydä neljässä eri asunnossa. Näyttöjen jälkeen pizzatauko ja sitten uudestaan hikiset kamat päälle ja takaisin Laajalahdelle ennen auringonlaskua. Tällä kertaa varustauduimme luistimilla sekä rattailla - tämä urheilumuoto taisi olla kaikkien mielestä kivointa. Viikonlopun aikana Heikki ja Anssi kävivät Torpanrannan kahvilassa kolmesti ja minäkin kahdesti. Kantapöytää tosin ei vielä sieltä olla saatu.

Kun muut lapset menevät nukkumaan pehmolelun, rätin tai jopa kirjan kanssa, niin Heikki meneekin nykyään nukkumaan paloaseman kanssa. Paloasema kuuluu minun serkunpojan vanhaan brio-junaratasarjaan ja sen nappia painamalla kuuluu "ping"-tyyppinen kilahdus. Kun Heikin on nyt kahtena iltana laittanut nukkumaan, hän vaatii sänkyyn tämän paloaseman. Nukahtamishetken voi päätellä siitä, kun makuuhuoneesta ei kuulu enää "ping".

Torstaina tapasimme perhevalmennusryhmässä tutustumiimme kolmeen muuhun pariskuntaan. Heikki leikki innokkaasti yhdessä Leon, Roopen, Iidan ja Ainon kanssa. Tässä menossa ruokailuhetki.

Helpohko kuva-arvoitus - minkä elukan jäljet?