Suurjuhlija

Kuluneella viikolla pieni poika on alkanut hymyillä ahkerammin - myös muidenkin kuin vanhempien mielestä. Hymy yleensä tulee ja menee nopeammin kuin äidin etusormi ehtii siihen kameran liipaisimella reagoida, mutta muutama hymy on saatu myös muistikortillekin ikuistettua.

Muita viime viikon kohokohtia pienellä pojalla olivat mummun kahden päivän vierailu, kärrylenkki vanhempien vauvakavereiden Pepin ja Oton kanssa, ensimmäinen vierailu Turussa ja siellä monien uusien ihmisten tapaaminen ja Liisan polttareihin osallistuminen. Karoliina-täti oli käymässä Norjasta Suomessa ja tapasi pienen pojan ensimmäistä kertaa, samoin kuin tuleva kummi Pekka.

Polttareita vietettiin lauantaina, ja poika viihtyi naisten ympäröimänä mainiosti. Kun sylejä oli riittävästi ja maisema vaihtui moneen kertaan, ei poika ehtinyt tylsistyä vaan vuorotellen nukkui ja naureskeli. Joku totesikin, että kohta vauvoja on enemmän tässä porukassa, kun pieni poika oli niin helppohoitoinen. Onneksi oli! Äiti pääsi helpolla.

Tänään tuntuu siltä, että viikon hyväntuulisuus tuli käytettyä kaikki jo viikonloppuna, sillä tänään on riittänyt kitinää ja käninää. Siitä sai osansa myös neuvolan täti, kun tänään kävimme siellä toista kertaa. Poika kasvaa silmissä, ja puntari näytti nyt yli 6 kg painoa (6135 g) ja pituutta oli taas tullut pari senttiä lisää (nyt 58,5 cm)! Myös neuvolan täti todisti hymyilyt ja poika sai neuvolakorttiin merkinnät "Jäntevä vauva. Hyvin kasvaa. Iho kaunis. Hymyilee kovasti."

Kuvissa pienen pojan kanssa Pia, Karoliina-täti ja Pekka-kummi.

Pienen pojan varpaista

Tänä viikonloppuna on juhlittu pienen pojan varpaita. Anssi järjesti varpajaiset lauantaina meillä kotona, mutta pienen pojan kanssa meille oli varattu turvapaikka Puistolasta juhlien ajaksi.

Varpajaisjuhlaa varten koitimme painaa pojan jalanjäljen lahjaksi saamallamme setillä. Tästä tapahtumasta tosin tuli täysi katastrofi, joka lähti siitä että miehet (ainakaan miesinsinöörit) eivät lue käyttöohjeita (tai ainakaan noudata niitä) ja loppui siihen että minä kikatin pojan kanssa osoitellen "kipsissä" olevaa Anssia ja epämuodostunutta jalkaparia ja Anssi ilmoitti että jatkossa kerhotädit saavat hoitaa tällaiset hommat :) Varpajaiset joka tapauksessa menivät ilmeisen riehakkaissa tunnelmissa. Turkulaiset olivat tosin jo siivonneet kämpän kun sinne palasin Puistolan-Lauttasaaren kierrokselta :)

Muuten tällä viikolla pieni poika on tutustunut kokoisiinsa kavereihin. Keskiviikkona kävin Latokasken asukaspuiston Toukkiksessa eli 0-2 vuotiaiden tapaamisessa. Poika oli tapaamisen nuorin, ja ei tavannut ketään, koska nukkui vaunuissa koko sen ajan kun ehdimme paikalla olla. Torstaina Teppo, Nina ja 6 viikkoa poikaa vanhempi Eevi tulivat vierailulle. Kokovertailussa pieni poika taisi olla hippasen Eeviä isompi, mutta Eevi vakuutti tarkkaavaisuudellaan ja pienellä sievällä äänellään. Perjantaina taasen pientä poikaa tulivat tapaamaan Emilia ja "Hipsu"- Hipsulla ja pienellä pojalla oli sama laskettu aika, mutta Hipsu tuli maailmaan 9 päivää aikaisemmin. Lisäksi viikolla on treffattu vanhempiakin kavereita, Peppiä ja Ottoa, molemmat n. 8 kk.

Meidän mielestä pieni poika alkaa ottaa katsekontaktia ja hymyillä satunnaisesti, mutta tämä tietenkin voi olla vielä vain vanhempien silmissä nähtyä edistystä. Pojan suosikkipaikka meillä kotona on ehdottomasti vaipanvaihtopiste, josta löytyy molemmille kyljille hauskaa seurattavaa. Toisella puolella värikäs hymynaama, toisella kuivausrummun tausta (meille on jäänyt epäselväksi mikä siellä voi olla niin supermielenkiintoista...).

Tämän kerran kuvissa seikkailevat pienen pojan kanssa Teppo, Nina ja Eevi, kylppärin hymynaama, ja Eno-Hannu.

Palautumista vanhoihin mittoihin

Eilen oli merkittävä päivä - vedin jalkaani normaalikokoiset farkut ja laitoin sormukset takaisin sormiin! Myös vaaka näyttää taas tuttuja kymmenlukuja (siis meidän huijausvaaka, joka näyttää aina pari kiloa liian vähän). Liikkeet ei kyllä vielä ole niin sulavia ja vauhdikkaita kuin ennen ja vyötäröllä on ylimääräistä nahkaa vaikka muille jakaa, mutta särkylääkkeistä pääsin eroon jo melkein viikko sitten. Jee!

Lauantaina oli ihana aurinkoinen syyspäivä, ja nautimmekin siitä käymällä tunnin kävelyllä Nöykkiössä ja Eestinlaaksossa. Nyt on tullut muutamassa viikossa käveltyä noin 100 kertaa enemmän kuin kolmen vuoden aikana täällä yhteensä. Täällä on ihan kiva kävellä, kun samalla voi arvostella ihmisten taloja ja pihoja, ja miettiä mihin niistä voisi muuttaa ja mitä kullakin rakennuttajalla on oikein pyörinyt päässä kun on jotain meidän mielestä täysin dorkia ratkaisuja tehnyt. Päivällä pyörähdettiin Hulluilla Päivillä Tapiolassa (haluamani tuote oli sitten myyty loppuun klo 9 aamulla...) ja illaksi vuokrattiin leffa Suden Vuosi. Voin suositella.

Sunnuntai sen sijaan aika pitkä päivä, kun pieni poika on nyt ärtynyt jostain mitä me ei meinata osata parantaa ja ulkonakin on tylsä sää.

Ei hullumpia päiviä

Anssi meni keskiviikkona töihin kahden viikon isyysloman jälkeen. Nyt siis kolme päivää pienen pojan kanssa kotielämää kaksistaan. Meillä on edelleen käynyt vieraita (kivaa!) ja alla vähän kuvasaldoa pienestä pojasta iso- ja isoisovanhempien kanssa. Helenan mummi ja vaari vierailivat tiistaina, ja Anssin vanhemmat tänään perjantaina.



Torstaina olin ensimmäistä kertaa erossa pienestä pojasta, kahden tunnin iltavapaalla Tapiolan Stockan Hulluilla Päivillä. Ei sieltä löytynyt mitään kuvastosta merkkaamaani, mutta neljän vaatteen kanssa marssin sovituskoppiin ja näistä kolme ostin - melko tehokasta shoppailua siis! Ihanaa kun nyt on laajat valikoimat mistä valita, saa ostaa ihan normaali-ihmisten vaatteita :)

Keskiviikkona kävelimme pienen pojan kanssa Latokaskeen ja kävimme tsekkaamassa Kaskikappelin (yksi vaihtoehto ristiäisille) ja Latokasken asukaspuiston. Omat voimani loppuivat Latokaskeen ja tulimmekin kotiin bussilla - ensimmäinen matka julkisissa kulkuneuvoissa nyt siis tehty, ja hyvin meni!

Kuten taisin aikaisemminkin mainita, mulla on menossa vihreä kausi ja siitä on saanut myös pieni poika osansa. Alla mummun tekemä villavaatesetti ja itse tekemäni kestovaippahousut (jotka ovat olleet päällä vasta kerran, kuten kuvastakin näkee - ne ovat aivan liian isot vielä...)

Törkeen kuivaa siideriä

Raskausaikana ei tullut juotua "oikeaa" siideriä tai kaljaa käytännössä ollenkaan, vaan nautiskelin limuosaston 0-1 prosenttisia korvikkeita. Täytyy sanoa että alkoholiton / pieniprosenttinen siideri maistui mielestäni enemmän normaalilta siideriltä, kuin mitä alkoholittomasta oluesta voi sanoa. Siksi olikin melkoinen järkytys nyt maistaa ekaa kertaa tammikuun jälkeen oikeaa siideriä. Olen jo monta vuotta juonut pelkkää kuivaa siideriä ja haukkunut kaikki makeat, normaalit ja lightit versiot. Alkoholittomissa kuitenkin valinnanvaraa oli tosi vähän (join yhteensä kahta laatua: Stowford Press LA ja Kopparberg Karpalo), eikä yhtään oikeasti kuivaa (Stowford Press on Medium Dry). Luultavasti tästä syystä Anssin ostama Extra Dry -siideri maistui siis melkein kamalalta. Aivan törkeän kuivalta. Pahvilta. Järkytyin syvästi. Pitänee alkaa siedätyshoito :)

Tuleva jalkapalloilija?

Pieni mies saa melkein päivittäin enemmän postia kuin kumpikaan meistä, ja jos kukkien määrässä lähdetään kilpailemaan niin jäämme ihan jumboiksi. Sen lisäksi että pienen pojan vaatekaappi on melko täynnä toinen toistaan ihanampia lahjavaatteita, pyörii täällä nyt kolme identtistä jalkapalloa :) Selkeästi havaittavissa siis ihmisten huoli siitä että pientä poikaa ei rohkaista jalkapallo-ignoranttien vanhempien toimesta riittävästi tämän pelin maailmaan.

Viikonloppuna kävimme Tampereella tervehtimässä isovanhempia. Isovanhemmat ristittiin mummuksi ja ukiksi. Pieni poika oli loistava matkustaja, sekä meno- että paluumatka menivät rauhallisissa merkeissä nukkuessa. Myös vierailumme Jennin ja Antin luona meni jopa toivottua rauhallisemmin - pieni poika nukkui kävelymatkan (3-4 km), koko vierailun ja vielä paluumatkankin.

Tänään kävimme ensimmäistä kertaa neuvolassa. "Virkku vauva" sai myös merkinnän upeasta kasvusta, mittaa nyt on 56 cm (+2 cm) ja 4740 g (+360 g). Alla vielä muutama otos sunnuntai-illan kylvystä ja puhtaasta pojasta.

Kärryttelyä

Tällä viikolla olemme vihdoin päässeet käyttämään pienelle pojalle jo kesällä ostettuja kärryjä. Kärryt ovat saksalaiset Gesslein Future Fi -merkkiset ja toimivat niin lastenvaunuina kuin myöhemmin -rattaina (väri on Karkki). Etupyöriä on kaksi pientä ja ne kääntyvät mahdollistaen ketterän liikkumisen. Lisäksi mukana tuli jämerämmätkin etupyörät, jotka voi vaihtaa vaikka talvella, jotta hangessa liikkuminen olisi helpompaa. Heittoaisaa ei ole, mutta tuon ratasosion voi kääntää, jos sen haluaakin näyttävän toiseen suuntaan. Nämä vaunut ostettiin kesällä Turusta, ja tähän viikkoon asti ne ovat lähinnä olleet tiellä.

Heti tiistaina kävimme lyhyellä kävelyllä Nöykkiössä, ja Anssi vielä illalla uudestaan. Keskiviikkona Anssi kävi pienen pojan kanssa kärryillä Lippulaivan Alkossa, ja tänään kävelimme yhdessä Hannusjärven ympäri. Pieni poika nukkuu vaunuissa sikeästi ja tänään hän jäi hetkeksi vielä lenkin jälkeen ulos nukkumaan. Ainakin nyt kärryt vaikuttavat ihan toimivilta. Paksussa hiekassa etupyörät ovat vähän kitkaiset, mutta toisaalta näillä on näppärä myös kiemurrella kauppojen ahtaissa käytävissä (testattu Lippulaivan Alko ja Iivisniemen K-Extra).

Tässä kuvia ekasta kärrylenkistä Nöykkiöstä, ja koko perheen saksalaiset kärryt samassa kuvassa :) Pieni poika ainoa, joka on saanut kärrynsä uutena - vanhemmat ovat tyytyneet käytettyihin!





Näitä ja muita kuvia tosiaan lisää Facebookissa (pääsee näkemään vaikka ei olisi palveluun rekisteröitynytkään):
Kuvia sairaalasta
Kuvia ensimmäisistä päivistä kotona

Synnytyskertomus

(varoitus: pitkä, puuduttava kertomus (siksi minifontilla) - kirjoitettu lähinnä itseäni varten - suosittelen skippaamaan ellet ole erityisen kiinnostunut synnytyksistä...)

Maanantai-iltana 24.9. tunsin ensimmäiset supistukset sillä aikaa kun Anssi oli sählyssä ja itse katselin Täydellisiä Naisia. Supistukset alkoivat heti tulla 10-15 minuttin välein, mutta aika heikkoina. Muistan miettineeni että nämä varmaan ovat supistuksia, mutta eipä tunnu kovin kummoiselta. Aloin seurata niiden väliä sivusilmällä, kun huomasin etteivät jääneet yhteen tai kahteen. Tätä iltaa ennen minua ei ollut juurikaan supistellut, muutama yksittäistapaus vain (jos nyt edes olivat supistuksia). Myöskään harjoitussupistuksia en ollut huomannut. Nämä heikot supistukset jatkuivat noin puoleen yöhön, tai sitten ne tosiaan olivat niin lieviä että sain niistä huolimatta nukuttua.

Kun yöllä heräsin neljän jälkeen, supistukset jatkuivat ja nyt jo voimakkaampina. Seurasin puoliunessa (vähän kuin herätyskellon torkku :) supistusten väliä, ja ne tulivat n. 10 min välein. Kehotin Anssin kuitenkin lähtemään töihin, mutta soittamaan aamupäivän palaverin jälkeen ja valmistautuvan tekemään loppupäivän etänä töitä. Supistelut jatkuivat koko päivän tasaisina. Kävin kävelyretkellä Suomenojan Lidlissä, ajattelin että jos se ainakin pitäisi supistukset käynnissä tai jopa vauhdittaisi niitä. Tässä vaiheessa olin vielä ihan reipas, ja kun vaan pysähdyin supistuksen kohdalla niin kaikki meni OK. Ostelin herkkuja sairaalaa varten :)

Anssin tullessa kotiin supistukset alkoivat voimistua. Sairaalassa ilmoitin arviokseni siitä koska ne merkittävästi lähtivät kipenemään ja tulemaan useammin noin kello neljä iltapäivällä. Viiden aikaan söimme ja kuuden aikaan soitin Jorviin saadakseni ohjeita. Tässä vaiheessa supistukset tekivät jo kipeää ja tulivat 5-7 minuutin välein. Tuijotin jääkaapin oven lappua, josta oli vaikea tulkita käskettiinkö siinä varautua Jorviin lähtöön silloin kun supistukset tulivat 5-0 vai 5-10 minuutin välein (ilmeisesti 5-10 min). Synnytysosaston kansliasta todettiin että kuulostaa siltä että synnytys on alkamassa, mutta että ei ole vielä kiirettä tulla eli jos voin OK niin voisi olla itseni kannalta kivempi olla kotona. No, sitten jatkettiin kotona oloa ja käytiin lyhyellä kävelylläkin. Jännittyneenä en pystynyt oikein keskittymään mihinkään, ja selailin Facebookia - päivitin jopa statukseksi "Helena is thinking of going to hospital". Kahdeksan jälkeen lopetin pelkän ajattelun, ja totesin Anssille että nyt lähdetään. Tuli jo pimeää ja alkoi jännittää, ja supistukset olivat jo tosi kipeitä. Puoli ysiltä lähdimme, ja yhden kotiinpaluun (vauvan laukku) jälkeen olimme yhdeksän jälkeen perillä Jorvissa.

Ensin kätilö ja kätiköopiskelija tekivät lyhyen tutkimuksen ja totesivat että olenpa jaksanut kauan olla kotona, kun supistuksia ollut noin kauan ja aika kovia. Ja että olimme tulleet hyvään aikaan - ei liian aikaisin, mutta ei vielä liian myöhäänkään. Kätilö lupasi että yön aikana synnytetään! Pääsimme tutkimuksen jälkeen suoraan synnytyssaliin.

Tässä vaiheessa varmaan suuri jännitys siitä että ollaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan raukesi, ja supistuksetkin heikkenivät. En ensin ottanut ilokaasua, koska se tuntui jotenkin pelottavalta, mutta kun supistukset alkoivat uudestaan voimistua, totesin että on sitä koitettava ja olin koukussa siitä lähtien :) En tiedä kuinka paljon kipua ne veivät pois (varmaan kipeimmän kärjen), mutta ainakin se minua vähän rauhoitti. Epiduraalista oli ollut puhetta heti alusta alkaen, mutta vointiani hieman seurattiin ja lopulta puudutus annettiin hieman ennen yhtä. Tähän mennessä supistukset olivat jo superkipeitä, varsinkin sen jälkeen kun kalvot oli puhkaistu ja lapsivesi mennyt. Epiduraalipuudutus saatiin tehtyä helposti (jee!) ja pikkuhiljaa kipu alkoi lievetä. Lopuksi en tuntenut enää mitään kipua, vaikka Anssi monitoreista seurasikin että supistuksia oli koko ajan. Tässä vaiheessa oli ihana levätä ja ajatella että ollaan kuitenkin jo tässä asti ja eiköhän sitä selvitä loppuunkin. En tainnut ainakaan kovin syvään uneen nukahtaa, mutta rauhoituin ja keräsin energiaa.

Kun puudutuksen teho alkoi vähetä, niin alkoi nousta jännitys itse loppuvaiheesta. Kätilö kävi toteamassa että nyt ollaan jo sen verran pitkällä (9,5 cm auki) että lisää ei epiduraalia laiteta. Sain luvan alkaa ähistä ja puhista. Ensin seisaaltaan, sitten penkin päällä ja taas seisaallaan. Kätilöopiskelija oli tosi kannustava että hienosti menee. Mäkin olin ihan että jees, kyllä tästä vielä jotain tulee. Sitten aloin olla jo aika poikki, kun kätilöopiskelija sanoi että voin pitää vähän taukoa, koska nyt ei ole vielä aktiivinen ponnistus käynnissä. Naamani muistutti varmaan melko isoa kysymysmerkkiä kun kysyin että MITÄ tässä sitten tehdään nyt jos ei ponnisteta?? Ja samassa kun tajusin että tästä tulee vielä pitkä rupeama niin meni hermot koko touhuun, ja ponnistukset muuttuivat vaan kärsimättömäksi itkuksi. Selkäkin oli jo touhusta ihan solmussa.

Palasin takaisin sänkyyn, ja oikea kätilökin saatiin paikalle. Jälkeenpäin kuulin että tässä vaiheessa alkoi nyt se AKTIIVINEN ponnistus - kello oli 4.45 (meikäläisen ajantaju katosi kyllä sen puudutuksen jälkeen ihan kokonaan). Kätilö totesi että nyt synnytetään, vaikka seuraavassa huoneessa toinen tuleva äiti odotti häntä valmistelemaan epiduraalia. Kahden ihmisen huutaessa ohjeita ja Anssin kannustaessa pungersin ja pungersin, ja kaikista "hyvähyvähyvä"-huudoista huolimatta tuntui että mikään ei edennyt. Samaan johtopäätökseen tulivat ilmeisesti myös asiantuntijat, koska päättivät leikata välilihan antaakseen vauvalle vähän lisää tilaa pungertaa ulos. Luulen että tässä vaiheessa en paljon enää tajunnut mitä tehtiin ja miksi. Jostain ihmeestä sain kuitenkin sen energian, että lopulta 5.29 koko karmeus loppui kuin seinään kun ensin vauvan pää saatiin ulos, ja seuraavalla ponnistuksella koko vauva! Kätilö käski kurkkaamaan ja katsomaan kumpi tuli. Minä käskin antamaan silmälasini, jotta näkisin :) Ja poikahan se oli! Vähään aikaan tämän jälkeen en nähnyt juuri mitään kun tuli niin isot kyyneleet. Poika nostettiin mahani päälle ja niin kliseeltä kuin se kuulostaakin niin se oli kyllä niin ihana hetki etten olisi osannut ikinä kuvitella.

Tämän jälkeen poika mitattiin ja strategisiksi mitoiksi saatiin siis 4380 g ja 54 cm. Jälkeenpäin kätiöopiskelija totesi ettei olisi ikinä uskonut että sieltä tulee noin iso jötkäle... Anssi pääsi osallistumaan mittaukseen, mutta muuten kätilö ja opiskelija hoitivat muut asiat - osastolla alkoi olla ruuhkaa ja molemmilla kiire avustamaan seuraavia potilaita. Samaan aikaan opiskelija tikkasi minut ehjäksi. Lopuksi sain pienen pojan vielä viereeni ensimmäiseen imetykseen. Vaikka synnytyksestä aikaa oli takana vasta todella vähän, tuntui että millään sillä kivulla ja tuskalla ei ollut enää mitään merkitystä, koska nyt ei sattunut mikään mihinkään ja meillä oli ihana terve poika!

Itselläni päälimmäisenä mieleen tästä operaatiosta jäivät (1) ystävällinen ja pätevän oloinen kätilöopiskelija, joka ehti viettää meidän kanssa aikaa varsinaisen kätilön viilettäessä eri synnytyssalista toiseen, (2) ihana epiduraalipuudutuksen tuoma lepovaihe, (3) järkytykseni siitä että kova puhkuntani ei ollut vielä aktiivista ponnistusta, (4) tietenkin itse syntymä ja ensimmäiset hetket pojan kanssa, ja (5) erittäin tärkeänä asiana Anssin suuri tuki minulle läpi kaikkien synnytyksen vaiheiden.

Kuvia pienestä pojasta

Laitoin Facebookiin joitain kuvia pienestä pojasta, omia ja muiden ottamia, niin sairaalasta kuin nyt kotoa. Näistä linkeistä pitäisi päästä kuvia katsomaan!

Kuvia sairaalasta
Kuvia ensimmäisistä päivistä kotona

Nukkumista ja syömistä + käynti Jorvissa

Pieni poika toimii ohjekirjan mukaan: nukkuu paljon ja kun ei nuku niin syö. Syöminen on niin ahkeraa, että äiti alkaa olla aika rikki (ei vielä pahemmin henkisesti mutta fyysisesti...) ja eilen otettiin käyttöön jo suojavarusteita. Yöt ovat menneet ihan mukavasti - poika nukkuu yleensä 2-3 tuntia kerrallaan, syö ja jatkaa unia (paitsi ensimmäisenä yönä vain tunnin paloja). Suurin osa yöstä menee äitiyspakkauksen laatikossa sängyn vieressä, mutta välillä myös isän ja äidin välissä isossa sängyssä. Isä-poika-hetkiä vietetään yleensä aamuisin sängyssä, kun äiti ei malta enää nukkua mutta pojilla riittää unta.

Tänään (2.10.) kävimme Jorvissa tutkimassa pienen pojan päätä ultraäänellä. Tähän tutkimukseen hänet määräsi perjantainen lastenlääkäri, joka halusi tarkistaa pään leveitä saumoja. Toinen lääkäri tosin antoi ymmärtää, että tutkimus on todennäköisesti turha. Pienen vääntämisen jälkeen saimme muutettua "jossain vaiheessa maanantaina" ajan hieman tarkemmaksi "tiistaina klo 11.30". Hyvin menneen ajomatkan jälkeen olimme Jorvissa jo yhdeltätoista, mutta pääsimmekin heti tutkimushuoneeseen. Pieni poika oli esimerkillisen rauhallisesti ultraäänitutkimuksen ajan, saimme hämättyä hänet pysymään paikallaan upottamalla tutin suuhun hetkeksi (hämmentävää kyllä, se rauhoittaa pojan hetkessä eikä synny mitään porua vaikka sen parin minuutin päästä nappaisi pois - tästä alkuajan tutin käytöstä kun myös on lehdissä varoiteltu ankarasti...).

Kun kerran olimme Jorvissa, niin kävimme myös osasto N6:lla punnitsemassa pienen pojan, joka nyt on jo ylittänyt syntymäpainonsa (nyt 4410 g). Tämä on iloinen uutinen siitäkin syystä, että kätilö aiemmin antoi luvan lähteä ulkoilemaan, kun syntymäpaino on saavutettu. Samalla reissulla pyysin lastenhoitajaa tarkistamaan imetysasentoni, sillä imetys tosiaan on muuttunut melko tuskaiseksi viime aikoina. Itse asento on kuulemma OK, ja sain "luvan" käyttää rintakumia niin kauan kuin sille on tarvetta. Jotkut kuulemma joutuvat käyttämään koko imetyksen ajan, joten lehtien säikyttelyä sen jatkuvasta käytöstä ei pitäne ottaa liian vakavasti. Niin kuin ei varmaan monta muutakaan säikyttelyä... Mielenrauhaa äidille! Nyt vielä toivotaan että sieltä ultraäänestä ei löytynyt mitään eriskummallista.

Eilen tein vielä toisen kasan lakanakankaisia liinoja vauvan jälkien siivoamiseen. Niitä tuntuu kuluvan aika lailla, samoin kuin vaippoja! Ensimmäinen kestovaippasetti on nyt kokeiltu - lähes kaikki vaipat kertaalleen läpi! Täytyy sanoa että tämä kokeilu on mennyt paremmin kuin odotin. Me vaihdetaan varmaan paniikissa liian usein vaippoja muutenkin, joten koen nyt jo tehneeni pienen ympäristöteon :) Pyykkäyksen määrä lisääntynee joka tapauksessa, kun pieni poika kuluttaa vaatteitakin aika tahtia.