Hyvää musiikkia

Heikin suhde musiikkiin on kaksijakoinen - toisaalta hän yleensä käskee laittamaan radion autossa pois päältä, kun se on päällä - toisaalta hän tanssii (=juoksee kädet heiluen) musiikin tahtiin hyvin innoissaan. Musiikkimaussa poika todistetusti on lähempänä isänsä musiikkimakua: Kun Heikki jälleen kerran pyysi radiota pois päältä, Anssi vaihtoi kanavaa ja kysyi onko radiossa kuuluva musiikki hyvää musiikkia. Heikki vastasi "ei" ja Anssi vaihtoi kanavaa, esitti saman kysymyksen ja sai saman vastauksen. Näin edettiin vielä muutama radiokanava sekä CD:ltä muutama biisi. Kun CD:llä alkoi soida Bon Jovin Runaway, Heikki totesi että "tää on hyvää musiikkia". :) Heikki tunnistaa nykyään kyseisen biisin ihan ekasta tahdista ja vain ja ainoastaan tämä biisi saa hyväksynnän. Torstai-iltana autossa matkalla Turkuun kuuntelimmekin takapenkin toiveesta ("laita se runaway uudestaan") kyseisen biisin toistakymmentä kertaa ennen kuin takapenkki nukahti.

Myös viime kesänä Heikki osoitti anssityylistä musiikkikorvaa sekä tarkempaa Donna Summerin tuntemusta kuin moni muu Pacifierilla veneilijä - Heikin suosikkibiisiksi valikoitui Donnan "Sentimental". Kertosäkeessä lauletaan "I get so sentimental, can't control the beat of my heart" ja tähän Heikki nauraen sanoi aina "biihaa", jonka siis tulkitsin kopioivan "beat of my heart" -kohtaa. Tässä vaiheessa siis Heikin puhe muuten oli vielä aika alkutekijöissä.

Heikki suhtautuu edelleen pikkuveljeen tosi esimerkillisesti. Hän esittelee vauvaa kaikille kiinostuneille - Kaijakin sai keskiviikkoiltana meillä kotona käskyn katsoa vauvaa kun Kaija yritti jutella Heikin kanssa. Välillä haluaa silittää vauvaa tai antaa pusun, mutta ei uskalla ottaa yksin syliin koska "mulla on niin iso maha etten jaksa kantaa vauvaa" (ööö, miten tuo kuulostaa tutulta ilmaisulta...). Jokainen pienikin ääni vauvasta aiheuttaa Heikiltä kommentin: "äiti, vauva itkee" ja perään joko "haluaakohan vauva tutin", "äiti, ota vauva syliin" tai "äiti, anna vauvalle maitoa". Yhtenä päivänä Heikki nukahti autoon ja vein ensin kotiin tavarat ja vauvan turvakaukalossa. Kun herätin Heikin niin hän huolehti että äiti muistaa ottaa vauvan mukaan autosta. Mikään selitys siitä, että vauva on jo sisällä ei auttanut, ja huolestuneelle Hessulle piti näyttää että vauva tosiaankaan ei enää ole autossa. Ainoa tähänastinen pettymys tuli silloin, kun olimme asioilla Tapiolassa ja otin autosta esiin matkarattaat. Heikin ilme kirkastui, koska rattaita käytetään niin harvoin. Kun jouduin tuottamaan pettymyksen ja ilmoittamaan että vauva matkustaa rattaissa eikä Heikki, niin järkytys ja pettymys oli suuri. Heikki jähmettyi paikoilleen, suuret kyyneleet alkoivat valua ja lohduton itku alkoi. Onneksi tähänkin auttoi pieni lahjonta - puolikas purkkapala toi lohdun ja matka saattoi jatkua.

Torstai-illasta alkaen ollaan oltu Turussa, sunnuntaina takaisin kotiin. Kylmää ja talvista täälläkin, eilen tarjettiin olla hetki ulkona. Heikki halusi välttämättä mukaanotetut aurinkolasit päähän, vaikkei aurinko meille näyttäytynytkään. Näppärä poika kiipesi pöntön päälle, kun äiti käski naamanpesulle ja alakerrassa ei ollut jakkaraa :)

Heikiltä tulee nykyään tosi paljon juttua. Satunnainen kuulija ei aina pysy kärryillä, kun tarinoissa ei aina ole selkeää aikajanaa ja esimerkiksi loppiaisten sukujuhlia muisteltiin eilen tyyliin kun "täällä oli eilen synttärit" - kaikki mennyt on tapahtunut "eilen" tai "aamulla" ja kaikki juhlat on synttäreitä. Perhepäivähoitajalla alkaa olla jo hyvä käsitys ainakin meidän ja lähisukulaisten ja ystävien autoista ja autohankinnoista, sekä Heikin leluista. Torstaina kun hain Heikin kotiin kuuntelin hetken kun hänellä oli "vähän asiaa" hoitotädille: "Kaija antoi mulle roskisauton mutta sen vilkkuvalo on rikkinäinen, kun siitä on patteri loppu." ja "Kaija ostaa uuden jeepin ja sit mä meen sen kyytiin ja sit me mennään Turkuun." Kuka ties mitä kaikkia juttuja siellä kertookaan, varmaan pitää alkaa vähän tarkemmin harkita mistä kaikesta keskustelee Heikin läsnäollessa...

Veljekset kuin ilvekset? Alla Anssin sylissä vauva, ikää 1 kk, ja toisessa kuvassa Pian sylissä Heikki, niin ikään ikää 1 kk (lokakuu 2007). Hymyjä irtoaa jo pikkuveljeltäkin, vaikka kuvaan ei osunutkaan. Samoin "guu, guu" -juttuja tulee hyvällä tuulella.

Uhkailua, kiristystä ja lahjontaa, osa 1

Olin tutustunut "uhkailu. lahjonta ja kiristys" -konseptiin jo ennen lapsiakin, mutta jotenkin elin siinä harhakuvitelmassa, että metodia käytetään vasta vanhempiin lapsiin. Viime viikkoina ja kuukausina nämä konstit ovat tosin tulleet tutuiksi - tuntuu että mikään homma reilun kaksivuotiaan kanssa ei suju ilman uhkailua, lahjontaa tai kiristystä. Syöminen, potallakäynti ja nukkumaanmeno ovat top 3 -listan kärjessä tekemisistä, joihin Heikkiä pitää välillä hyvinkin innovatiivisesti houkutella. Pari viikkoa sitten Anssi osti Heikille Salama-auton (Heikin suosikista, Autot-elokuvasta), joka osoittautui sampoopulloksi (tämä tosin ei ole vielä Heikille valjennut ja kauhulla odotamme sitä päivää, kun hän keksii avata siinä olevan korkin). Salaman avulla on sekä houkuteltu tekemään yllämainittuja asioita (Salama tulee viereen nukkumaan, Salama katsoo kun Heikki syö, ... + kun isi osti Salaman niin lupasit että meet kiltisti nukkumaan). Tämän lisäksi on käytetty (tällä hetkellä tehokkaampaa) uhkailua - "jos vielä karkaat sängystä, niin isi vie Salaman takaisin kauppaan". Toinen tyypillinen lahjonta/kiristys-väline on Salamaan liittyvä Autot-elokuva, joka meiltä löytyy DVD:lläkin, mutta olemme huomanneet että näppärämpi tapa katsoa sitä on kuitenkin ehkä YouTube-pätkät. Nämä pätkät kun kestävät vain n. 10 min, joten esim. kun ruoka on melkein valmis ja huuto kova, niin annetaan lupa katsoa yksi pätkä "auto-videöö" jonka jälkeen syömään. Syöminen on muutenkin tällä hetkellä jotenkin hankalaa - Heikki ei söisi varmaan mitään jos emme sitä vaatisi. Hämmentävää kyllä sama ilmiö on ollut havaittavissa myös hoitopaikassa, joten tämä ei olekaan vain kotikapinointia vaan joku muu (ohimenevä) vaihe.

Heikin muisti on osoittautunut luulemaamme pidemmäksi ja hän tykkää kerrata varsinkin iltaisin ja autossa kaikenlaisia joskus tapahtuneita asioita. Aikajänne voi olla samasta päivästä viime kesään - ja välillä on vähän vaikea ymmärtää mistä tapahtumasta on kyse, koska se on aina tapahtunut eilen, aamulla tai iltapäivällä - riippumatta siitä oliko siitä 2 h vai 4 kk. Vähän aika sitten suosikkiaihe oli se, kun Jaakon mersu jäi jumiin pihallemme ja hinausauto tuli sen vetämään penkasta. Viimeisin juttu, jota toistellaan vähintään joka toinen päivä on se, kun isin autosta meni takaluukku rikki, Audi vietiin huoltoon ja isi tuli hakemaan hoidosta äidin autolla. Yllättäen Heikki muisti paljon myös loppukesästä tekemästämme Tukholman risteilystä. Kun mainitsin risteilystä eräänä iltana, niin Heikki alkoi miettiä asiaa ja totesi mm. että laivalla oli leikkihuone, jossa oli junarata ja talo, sekä pallomeri, laivalla oli myös ravintola jossa syötiin ja ehkä tärkeimpänä - laivalle mentiin kotoa taksiautolla. Mikähän näitä kaikkia asioita yhdistää? No ainakin kaikissa seikkailee jokin auto... Autot on kyllä niin pop. Neuvolastakin Heikillä tulee ekana mieleen, että siellä on se ambulanssi (leikkiauto).

Viime viikon alusta Heikki oli Turussa ma-ti, hoidossa ke ja kotona to-pe, kun hoitotäti oli vuorostaan kipeänä. Pääsin siis testaamaan kahden lapsen kanssa arkea. Torstaina kävimme Katrin ja Vilhon luona, joten aamupäivä meni vauhdikkaasti. Tämän jälkeen kotona saatiin aikaiseksi pitkä ja erittäin äänekäs päiväunillemenotaistelu, joka alkoi siitä että Heikki ei suostunut riisumaan vaatteita ja halusi mennä ulos ja päätyi siihen, että nukahdimme molemmat sänkyyn, Heikki kaikki päällysvaatteet (paitsi kengät, jotka olin piilottanut) päälle. Onneksi vauva nukkui läpi koko episodin. Toisena päivänä ohjelmaan kuului vauvan neuvolakäynti sekä vauvan lääkkeiden haku apteekista. Tämän päivän päiväuniväsytystaistelun luovutin. Ehkä se arki kahden kanssa voisi sujuakin, jos Heikin saisi päiväunille. Nyt se on tosi hankalaa ja ainoa mikä siitä tekee edes teoriassa mahdollisen on se, että vauva nukkuu pitkiä päiväunia eikä häiriinny metelistä.

Vauva on tosiaan päivisin aikamoinen unimurmeli. Tänä aamulla veti superpitkät aamu-unet puoli yhteentoista ja kuukahti päiväunille kahdeltatoista. Viime yönä tosin hän päätti kyllä jossain vaiheessa olla nukkumatta ja valvoi. Nyt kello lähenee neljää ja vauva nukkuu edelleen. Kävin tuossa unien alkupuolella reilun tunnin kävelylenkillä vauvan kanssa kauniissa kevättalvisessa säässä. Unet maistuu toppatamineissa sisällä (kuva alla) - kohta herää varmaan supernälkäinen ja hikinen vauva! Yleensä vauva nukkuu vielä toiset hyvät päiväunet, mutta illalla joko ei nuku lainkaan tai torkahtaa vain hetkeksi. Yöt on menneet aika rauhallisesti - vauva nukkuu 4 h pätkiä! Hessu aikoinaan heräsi tässä vaiheessa n. 2 h välein, mutta muuten nukkui koko yön. Tämä vauva taas herää harvemmin mutta välillä päättää olla 1-2 h hereillä keskellä yötä - aika eri tyylit siis. Yöllä pitää muistaa antaa yksi lääke, mutta sain lastenklinikalla ohjeeksi maanantaina siellä käydessämme ettei vauvaa tarvi sitä varten herättää, vaan lääkkeen voi antaa vähän aikataulua aiemmin tai myöhemminkin.

Vauva voi muuten hyvin, viikko sitten painoi jo yli 6 kg ja pituuttakin oli tullut niin että menee jossain +3-käyrällä... Iso ukkeli kyllä myös syö paljon, tosin maitoa tulee sen verran hyvin, että sitä on kyllä syömisen jälkeen ihan joka puolella. Välillä rassukalta purskuaa maito nenästäkin ja syömisoperaation jälkeen on usein vatsavaivoja, varsinkin iltaisin. Muutenkin vauva syö selkeästi tiheämmin iltaisin, mikä sinänsä on ihan luonnollista kun silloin on hereillä.

Anssi piti vauvan "kunniaksi" varpajaiset viime lauantaina ja täällä oli tupa täynnä ukkoja. Minä ja lapset oltiin paossa Hennan, Pepin ja Sisun luona yökylässä. Sunnuntai menikin sitten siinä, että Anssi, Heikki ja vauva nukkuivat pitkät päiväunet, joiden jälkeen ehdittiin juuri ennen hämärän tuloa hetkeksi ulkoilemaan. Kuvassa meidän perheen pojat pulkkaretkellä.

Paluu arkeen, jee!

Siitä on nyt yhdeksän päivää, kun veimme vauvan lastenlääkärin tutkittavaksi ja tästä ajasta kahdeksan päivää on kulunut Lastenklinikalla. Tänään saimme vihdoin tiedon, että pääsemme tänään kotiin! Samaa tietoa on odotettu useamman kerran viime päivinä, mutta nyt vihdoin vauva on siinä kunnossa että voimme turvallisin mielin lähteä kotiin. Syytä lisälyönteihin ei edelleenkään tiedetä, mutta lääkkeellä niitä on saatu vähennettyä.

Kuten viimeksi täällä kirjoitin, viime viikon ma-to vauvan EKG:ta seurattiin Holter-laitteella vuorokausi ja havaittiin, että lisälyönnit eivät ole vain yksittäisiä vaan vuorokauden aikana oli ollut kolme hetkeä, jolloin oli ollut peräkkäisiä lisälyöntejä (maksimissaan lähes minuutti). Vaikka tuo hurjalta tuntuukin, niin vauvalla ei näiden aikana kuitenkaan ollut mitään hätää. Näistä lisälyöntikohtauksista kuitenkin haluttiin päästä eroon, joten aloitettiin lääkitys neljästi päivässä. Lääkkeen vaikutusta sekä mahdollisia sivuoireita luonnollisesti haluttiin seurata. Sivuoireita ei onneksi ole tullut, verensokerit ja verenpaineet olivat ihan normaaleja. Torstaina laitetiin Holter-mittari uudestaan, tavoitteena todeta lääkkeen vaikutus (eli että lisälyönnit olisivat vähentyneet ja vain yksittäisiä). Torstai-iltana kuitenkin huomasin, että mittariin oli tullut jokin vika ja seuraavana aamuna todettiin, että se oli tosiaan mitannut vain 7 h pätkän, joka ei analysointiin ollut riittävä. Eikun uusi mittausjakso käyntiin perjantaina. Tämäkin vielä - sen lisäksi että mahdollinen kotiinpaluu oli jälleen siirtynyt (mahdollisesti useammallakin päivällä, sillä viikonloppuisin ei Holterin analysoijat ole normaalisti töissä) mutta myös siksi, että Holterin anturit teipataan vauvarassukkaan supertiukasti kiinni ja teippien irrotus rintakehästä on kivuliasta puuhaa + koko rintakehä jää teipeistä tahmeaksi ja siihen tarttuu kaikki kiinni. Tällä kertaa mittaus kuitenkin onnistui ja joku onneton oli pakotettu lauantaina töihin analysoimaan tuloksetkin. Päivystävä kardiologi kertoi tulokset: hyvät uutiset - ei enää peräkkäisiä lisälyontejä ja huonot uutiset - lisälyöntien määrä ei ole laskenut edellisestä mittauksesta (22% lisälyöntejä). Hän teki päätöksen ottaa lisää labroja sekä vaihtaa lääkettä. Uutta lääkettä otetaan nyt kolme kertaa päivässä ja myös sen vaikutusta ja mahdollisia sivuoireita piti jäädä sairaalaan odottelemaan. Nyt maanantaina on siis todettu, että uusi lääke vähentää myös yksittäisiä lisälyöntejä ja mitään sivuoireita ei ole tullut. Tänään laitettiin vielä Holter-mittaus päälle, mutta sen kanssa sai lähteä kotiin. Lisäksi seurantaa jatketaan niin, että tulemme Lastenklinikalle säännöllisesti tarkastuksiin - ensimmäisen kerran jo viikon päästä.

Kuvassa vauva ja toistakymmentä piuhaa, kun otetaan sydänkuvaa maanantaiaamulla. Sairaalassa oli jatkuvasti viisi piuhaa EKG:ssa, jalassa happisaturaatiomittari sekä usean kerran päivässä kädessä verenpainemittari. Muutaman päivän seurattiin myös verensokeria, ja päivittäin verinäytteitä labraa varten, puhumattakaan kertaluonteisistä räkä- ja kakkanäytteistä. Ultraääntä otettiin sydämestä, päästä ja keskivartalosta. Ei voi ainakaan väittää, ettei olisi tutkittu... Yksi lääkäri totesikin, että sairaalaan tullessa saa rannekkeen, jolla pääsee kaikkiin testeihin :)

Edessä siis normaalia arkea + kolme kertaa päivässä otettavat lääkkeet ja toki takaraivossa pieni huoli siitä ettei mitään vakavaa tapahdu. Vauvan hengityskin on rauhoittunut, tosin kardiologin mielestä vielä hieman omalaatuinen, mutta tämä saattaa iän mukana korjautua. Myös happisaturaatio, joka ensimmäisinä päivinä meni useasti alle 90, on nyt pysynyt hyvänä - jopa erinomaisena.

Pienen lisähaasteen sairaala-arkeen toi Heikki, joka alkoi yskiä torstaina ja hänelle nousi kuume perjantaina kesken hoitopäivän. Kipeää lasta ei tietenkään sairaalaan voinut viedä joten to-su Anssi hoiti Heikkiä ja minä vauvaa. Sunnuntai-iltana Heikki lähti Pauliinan ja Pekan kyydillä Turkuun parantelemaan tautiaan.

Vauvalla on melkein yhtä rullalle menevä alahuuli kuin isoveljellään :) Ja eikö näytäkin isolta pojalta! Sairaalassa näki sellaisia minikokoisia vauvoja, jotka olivat käyneet jo sydänleikkauksessa, että oma vauva tuntui superterveeltä jättiläiseltä...

Napasientä, tiheää hengitystä ja sydänkuvaa

Perjantaina 29.1. kävimme neuvolassa näyttämässä vauvan napaa, joka oli hieman omituisen näköinen. Aiemmin viikolla napatynkä oli lähtenyt irti, mutta napa oli silti kostea sekä sieltä näytti kasvavan jonkinlainen ylimääräinen liero ulos. Neuvolan täti hämmästeli asiaa, sillä kyseessä oli hänen mukaansa napasieni, jota yleensä esiintyy vain kesähelteillä. Napa laapistettiin tarkoituksena kuivattaa ylimääräinen kosteus pois.

Jo maanantaina Kaija kyseli vauvan tiheästä hengityksestä, mutta totesimme sen olevan välillä tiheää ja välillä rauhallista, joten syytä huoleen ei ollut. Loppuviikosta aloimme, etenkin Anssi, kuunnella hengitystä tavallista tarkemmin ja lauantaina seurasimme hengitystiheyttä kellon kanssa. Hengityskertoja oli joka laskennalla yli 80 kertaa per minuutti, kun normaalitiheys tämänikäiselle olisi max 60 kertaa. Päätimme viedä vauvan lastenlääkärin ihmeteltäväksi. Näin vauva meni ensimmäistä kertaa lääkärille kymmenen päivän ikäisenä. Mehiläisessä lääkäri tutki vauvaa sekä hänestä otettiin keuhkoröntgen ja verikokeet. Näissä ei näkynyt mitään poikkeavaa, mutta lopuksi mitatuissa veren happisaturaatioissa lukemat näyttivät alhaisilta. Lääkäri lähettikin vauvan sitten jatkotutkimuksiin Jorviin lasten päivystykseen.

Minä jäin vauvan kanssa kaksin päivystykseen ja pääsimmekin nopeasti mittauksiin ja lääkärin tutkittavaksi. Vauvaan laitettiin ensin toistakymmentä anturia ja otettiin sydänkuvaa. Sitten anturien määrää vähennettiin ja jäimme odottelemaan mitä lääkärit sanovat sydänkuvasta. Lastenlääkärit konsultoivat kardiologeja ja lopputuloksena kerrottiin, että vauvalla on ylimääräisiä lyöntejä (rytmihäiriö) ja tilannetta on syytä monitoroida ainakin yön yli sairaalassa. Tarkoituksena oli siirtyä Jorvin lastenosastolle ja sunnuntaina matkata sydämen ultraäänikuvaan Lastenklinikalle. Samalla otettiin muitakin labratestejä, ja kun RS-virustutkimus näytti negatiivista, niin vauva päätettiinkin siirtää yöpymään Jorvin sijasta suoraan Lastenklinikalle, kun sinne olisimme kuitenkin sunnuntaina olleet menossa. Ambulanssin piti tulla meidät hakemaan puolen tunnin päästä mutta loppujen lopuksi se tuli vasta useamman tunnin päästä - lauantaiyönä kun ambulansseilla pitää kiirettä vähän kiireellisempien tapausten kanssa... Lopulta joskus ehkä kahden maissa yöllä olimme Lastenklinikalla. Siellä järkytyksekseni (melko väsyneenä) sain kuulla etten voikaan jäädä vauvan kanssa yöksi osastolle, vaan minun pitäisi jättää vauva sinne ja lähteä itse kotiin. Joskus kolmen jälkeen suostuin tilanteen hyväksymään, pumppasin maitoa ja lähdin kotiin nukkumaan muutamaksi tunniksi.

Sunnuntaina palasimme aamupäivällä koko porukalla Lastenklinikalle, jossa kardiologi tutki vauvan ja otti sydämen ultraäänikuvaa. Kuvan perusteella todettiin, että sydämessä ei ole mitään rakenteellista tai toiminnallista ongelmaa, mikä oli toki suuri helpotus. Koska happisaturaatio kuitenkin oli edelleen alhainen ja lisälyöntejä näkyi EKG:ssa sekä eräs labra-arvo oli korkealla, ei vauvaa kuitenkaan vielä voitu päästää kotiin.

Vauva on siis ollut sunnuntaiaamuyöstä asti seurannassa Lastenklinikalla. Päivät olen ollut osastolla ja yöt nukkunut kotona. Anssi on ollut sairaalassa myös melkein koko ajan ja Heikkikin ne ajat mitä ei ole ollut päivähoidossa. Heikki itki tänä aamuna ettei halua hoitoon vaan sairaalaan - ei ehkä niin paljon pikkuveljen takia vaan osaston leikkihuoneen :) Iltaisin olemme käyneet kolmistaan syömässä ulkona.

Maanantaista tiistaihin vauvan sydänkäyrää seurattiin vuorokausi Holter-laitteella - iso pino piuhoja kiinni ja päällä Uuno-paita (kuvassa). Laite analysoi, että ylimääräisiä lyöntejä oli välillä useampi peräkkäin - tämä tarkoittaa että ongelma onkin oletettua suurempi ja asian toivottavasti korjaava lääkitys aloitettiin tänään. Tämä tosin tarkoittaa sitä, että ei ole tiedossa koska vauva pääsee sairaalasta pois. Tänään otettiin vauvasta vielä lisäkokeita, joilla koitetaan selvittää onko syynä jonkun viruksen aiheuttama tulehdus. Saa nähdä tuleeko tähän ikinä selvyyttä... Tänään lähdin sairaalasta Anssin ja Heikin mukana jo yhdeksältä, kun pitää selvittää tätä kodin pyykkivuortakin välillä. Hassua on se, kuinka kotona puuhaa koko ajan jotain ja vauvaa hoitaa siinä sivussa. Sairaalassa voi kuitenkin istua 12 h vauvan huoneessa, vaikka hän suurimman osan ajasta nukkuukin, ilman että olisi kiire yhtään minnekään.

Ai niin, vauvan napa on aiheuttanut ihmetystä sairaalassakin. Hoitajat ja osastolääkärit ovat olleet ihmeissään ja tänään paikalle saatiin tällaisista asioista ymmärtävä erikoislääkäri, joka piti tohotusta vähän turhana ja nappasi sen navan "lisäosan" kylmästi vaan irti :)

Ja elämä jatkuu sairaalan ulkopuolellakin. Heikki on suhtautunut vauvan tuloon aika myönteisesti, ei ole tehnyt (tai yrittänytkään tehdä) vauvalle mitään pahaa ja ei ole ollut mustasukkainenkaan, mutta vauvan tulo näkyy ehkä sillä tavalla, että kun Heikki on jo jonkin aikaa tehnyt kaikki kakat pottaan (vaikka pissat tulevatkin vaippaan), niin tämä taito on tuntunut unohtuvan. Anssi on saanut vaihtaa muutaman kakkavaipan viime päivinä. No, toivottavasti tämä on melko ohimenevää ja kun tästä päästään eroon niin alkaisivat ne pissatkin löytää pottaan tien (muuallakin kuin hoidossa...). Hessu-raukka on myös toista päivää nyt rikkinäisillä talvikengillä hoidossa, kun nykyisistä meni eilen aamulla vetoketju rikki emmekä ole ehtineet käydä ostamassa uusia. Ilmastointiteippi tämänkin ongelman korjasi :)

Lunta on satanut viime päivinä runsaasti. Anssi ja Heikki ovat tehneet lumitöitä monena päivänä. Heikille löytyi taloyhtiön varastosta sopiva lumikolakin.