Merellinen juhannus kaupungissa

Juhannusaatonaattona mennessäni ruokaostoksille soitin vielä Anssille varmistaakseni että meinataanko ihan oikeasti olla juhannus Espoossa keskenämme. Asian vahvistuttua kävin ostamassa sitten tuttuun tapaan juhannusmurkinaa, nyt se tosin riitti vielä seuraavaan viikkoon pitkälle, kun juhannusta tosiaan vietettiin kotona omalla porukalla eikä mökillä kaukana kaupoista isolla porukalla. Juhannus sujui joka tapauksessa oikein hyvin, eikä vauvakaan ilmoitellut pahemmin itsestään. Juhannusaattona oli kaunis päivä ja söimme aurinkoparvekkeellamme aamiaisen, jonka jälkeen tehtiin pieniä ulkohommia, grillin ja parvekkeen pesua, kansituolin korjausyritys, lasten ulkouima-altaan paikkailua ja täyttöä. Sitten suunnattiin Uljas Busterin kanssa vesille, ensimmäisenä määränpäänä Suomenlinna. Siellä oli vierasvenesatama täynnä veneitä mutta Uljas parkkeerattiin tuttuun tapaan kivirannalle. Käveltiin Kustaanmiekkaan ja syötiin lounaaksi pizzat. Keli oli mitä kaunein. Matka jatkui veneen pohjalle nukahtaneiden poikien kanssa Espooseen, Torra Lövön saarelle, siellä vähän saaren kiertelyä ja makkaranpaistoa. Illalla kävimme vielä pyörähtämässä Seurasaaren edessä tarkistamassa kokot ja muut paikalle saapuneet veneet. Kotona oltiin vasta puoli yhdentoista maissa.

Juhannuspäivän sää ei ollut yhtä hehkeä, mutta säätä uhmaten lähdimme Amin ja Tomin kanssa lounasretkelle Uljas Busterilla Rövaren-saarelle Espooseen. Paikka valikoitui kohtuullisen merimatkan ja katetun grillikatoksen ansiosta, ja valintakriteerit osoittautuivat hyväksi sillä melko pian päästyämme perille alkoi sade, joka ei tainnut loppua koko päivänä. Illalla saunoimme vielä meillä kotona ja söimme yhdessä Amin ja Tomin kanssa. Mukava päivä tämäkin, kelistä huolimatta! Sunnuntaina oli sitten laskettu aika, mutta ei kuulunut vauvaa - eikä vielä tänäänkään vaikka lasketusta ajasta ollaan menty jo kuusi päivää ohi. Muutamana iltana on jotain merkkejä lähestyvästä synnytyksestä tullut, mutta ei mitään kovin hälyyttävää vielä. Odottavan aika on pitkä. Neuvolassa kysyttiin, onko ollut jotain pesänrakennusviettiä. En nyt tiedä siitä vietistä, mutta kyllä sitä onneksi on saanut jotain aikaiseksi kun ei mene kaiket päivät töissä. Keittiön kaapeista olen useimmat siivonnut tällä viikolla ja jonkun verran olen viime viikkoina myös ommellut. Tässä joitain tuotoksia.
Sinipallollisesta kankaasta tein itselle ensin kesämekon, mutta en ole sitä edes mahan takia vielä kokeillut. Jämäpaloista syntyi sitten vauvalle kesämekko ja -pöksyt, näissä varmaan vähintään viisinkertainen väkerrys omaan simppeliin kesämekkooni verrattuna... Vihreä Marimekon kangas kangasröykkiöstäni löytynyt, juuri tämänkokoinen pala. Malli kopioitu alelaarista löytämästäni pienesta KappAhlin mekosta.

Keskeneräinen ruokalappu tuli viimeisteltyä, ja tällaisia työkaluvöitä on tullut tehtyä jo kolmet, joista yhdet poikien käytössä, muut löytynevät muiden lasten synttäri- tai joulupaketeista joskus, jos vielä löytyvät silloin kaapeista :)

Kaverin kesäkuun ensimmäisinä päivinä syntyneelle pojalle tein kangasvarastoistani löytyvistä paloista unirievun, puolipotkarit ja pipon. Pipoja syntyi muutama muukin, nämä tosin eivät mahdu meidän poikien jättimäisiin päihin. Tuli tässä aiemmin toisia (kuvaamattomia) pipoja tehdessäni huomattua että meidän 2- ja 4-vuotiailla pojilla on molemmilla isommat päät kuin >20-vuotialla lastenhoitajalla...

Heikillä päällä joskus syksyllä tai talvella tekemäni college-paita, tehty minun vanhasta college-takista. Ihan kivan näköinen, vaikka nuo tikkaukset onkin ihan vinkurat :)

Muutama viikko sitten iski ihmeellinen virkkausinspiraatio, ja virkkasin kuvassa näkyviä palloja viisi kappaletta jämälangoista (ja vähän mummunkin jämälangoista), ja viimeisistä pätkistä vielä pienen vauvanuken peiton. Yksi pallo on jo käytössä, muut pitäisi jemmata lahjatarkoituksiin.

Vauvan odottelua ja kesäpuuhia

Äitiysvapaan alku on mennyt leppoisasti vaihtelevissa kesäkeleissä. Vapaata takana jo yli normaalikesäloman verran, mutta vauva ei näytä mitään syntymisen merkkejä. Jorvissa olen käynyt nyt kaksi kertaa painokontrollissa, kun Kalle oli yllättäen niin iso syntyessään (5045 g). Tämä vauva ei ainakaan näyttäisi kovin suurelta, mutta ainahan nämä ovat arvioita. Oma olo tosin tukee ennustetta, voin yllättävän hyvin vaikka viikkoja on nyt 39+3. Laskettu aika siis juhannussunnuntaina, muutaman päivän päästä.

Poikien seurana on ollut vielä nyt pääasiassa aamupäivisin lastenhoitajamme, joka on töissä vielä noin vauvan syntymään asti. Olen sillä aikaa valmistellut taloa taas vauvavaiheeseen (eli raivannut tilaa vaatteille, hoitopäydille jne sekä pessyt rattaita, kasaillut kantokoppia ja keräillyt lainassa olevia tavaroita takaisin meille), hoitanut juoksevia asioita ja koittanut välillä vähän lepäilläkin. Joinain päivinä olen ollut poikien kanssa kolmistaan, silloin ohjelmassa mm. Pelle Kaija Pum -orkesterin keikka Lintuvaarassa, Heikin neljä päivää kestänyt jalkapallokoulu sekä kyläilyä. Kesällä on kaikki helpompaa, kun pukemista on vähemmän, pihalla enemmän tekemistä ja koko ajan on valoisaa. Pojat viihtyvät keskenään meidänkin pihalla, välillä kaksistaan, välillä naapuruston lasten kanssa leikkien. Huvittavaa seurata kun pihalla leikitään meidän perhettä, koululaistyttö on äiti (kulkee rattaiden kanssa, pallo paidan alla), Heikki on isä, ja Kalle ja koululaistytön veli ovat lapsia.

Heikki osallistui kesäkuun alussa Espoon Tikan jalkapallokouluun, joka järjestettiin Kaitaan kentällä, reilun kilometrin päässä meiltä (yläkoulun/lukion urheilukentällä). Jalkapallokouluun oli ilmoittautunut noin 90 4-12 -vuotiasta lasta, joten meno oli melkoinen ja Heikille ehkä hieman liikaa. Lapset oli toki iän mukaan jaettu pieniin ryhmiin, mutta uusien ihmisten ja asioiden jännitys ylitti päivien aikana moneen kertaan kiinnostuksen jalkapalloharjoituksiin. Kallen kanssa oltiin Heikin tukena koko jalkapallokoulun ajan, ja Heikki osallistui ehkä puoleen harjoituksista - niistä kyllä silloin nauttien.

Kesäkuun alussa käytiin Tampereella viikonloppuvierailulla ja lauantai vietetiin Särkänniemessä, etupäässä Angry Bird Landissa. Heikki kävi Anssin kanssa jo muutamassa isommassakin laitteessa, mutta Kalle tyytyi hyvin kohtaloonsa eli pikkuisten laitteisiin. Meillä oli tosin aivan eri käsitys siitä, mitkä laitteet menivät kovaa ja mitkä eivät. Kallen ylivoimaiseksi suosikiksi nousi varsinainen Angry Birds -laite, jossa hän kävin mummun kanssa viisi kertaa. Inhokki oli lasten merirosvolaiva, jossa käynnin jälkeen meinasi tulla stoppi mennä enää mihinkään laitteeseen. Poikien yhteinen suosikki oli rauhallinen Taikajoki, mutta Heikin ykköslaitteeksi nousi viimeisenä kokeiltu Majakka.

Veneretkeilyä ollaan myös jatkettu, viikonloppuna kesäisissä keleissä testattiin kuinka kaksi lapsiperhettä mahtuu Uljas-Busteriin, ja ihan hyvin mahtui! Pojilla oli hyvät leikit keskenään kallioilla ja lounaaksi syötiin tuttuun tapaan makkaraa. Veikkauksia siitä koska kesän makkarakiintiö täyttyy? Vaikka itsekin tykkään makkarasta, niin veikkaan että mulla se raja ylittyy paljon ennen kuin perheen miesväellä...

Varsinkin viime päivinä myös pojat ovat alkaneet odottaa vauvaa. Kalle kysyy vähän väliä "syntyykö vauva?" ja Heikin leikeissä on enemmän koti- ja synnytysjuttuja kuin koskaan ennen. Olemme katselleet nyt myös Heikin ja Kallen vauvakuviakin. Kallen on vaikea ymmärtää että kuvissa oleva pieni poika jolla on hänen vaatteet päällään, ei olekaan Kalle vaan Heikki. Heikille jäi mieleen kuva, jossa hän ehkä yhden päivän ikäisenä makaa Anssin päällä Jorvissa ja Anssilla on kovin onnellinen ilme, ja kuvaa katsoessamme kerroin kuinka onnellisia isä ja äiti olivat kun Heikki syntyi. Päiväunille mennessä Heikki oli tuhertanut itkua hoitajalle ja selittänyt jotain synnytyksestä, mutta hoitaja ei ollut saanut selvää mikä oli itkun syynä. Päiväunien jälkeen kyselin että mikä harmi oli tullut (luonnollisesti oletimme että tämä liittyisi tulevaan synnytykseen) ja Heikki kertoi ajatelleensa että hän ihmettelee miksi on välillä meille niin tuhma vaikka isi ja äiti on olleet niin iloisia kun hän on syntynyt, selkeästi hän oli asiaa pitkään ajatellut ja tullut surulliseksi. Kieltämättä Heikillä on ollut joku hankalampi vaihe tässä viimeaikoina, vaikea sanoa onko Kallen uhma tarttunut vai mikä on syy, mutta joka tapauksessa koitin rauhoitella poikaa kertomalla että edelleen ollaan kiukutteluista huolimatta erittäin onnellisia siitä että hän on syntynyt. Pienessä päässä isoja ajatuksia!