Tänä vuonna joulu oli lumisin miesmuistiin. Heikin kanssa on ahkerasti tehty lumitöitä koko joulukuu ja kuten kuvista näkyy, lunta on paljon - etenkin ottaen huomioon, että kuvat otettu joulukuun puolivälissä.
Anssin synttäripäivänä käytiin ensimmäistä kertaa Kalastajatorpalla sitten Kallen syntymän koko perheellä. Tarjoilijat tunnistivat heti Heikin - Heikki sen sijaan oli ihmeissään saamastaan kohtelusta.
Jouluaattona meille saapui kotiin vieraiksi mummu, ukki, Lauttasaaren mummi sekä Hannu-eno. Syötiin riisipuurot, saunottiin, syötiin jouluruuat ja lopuksi itse Joulupukkikin löysi paikalle. Kallen mielestä joulussa oli parasta, kun oli paljon menoa ja meininkiä ja joulupöydssä sai syödä ihan itse aikuisten ruokaa (molemmat normaalisti kiellettyä...). Kalle olikin sitten 1,5 h ruokapöydässä täysin hiljaa ja tyytyväisenä - ja jälki pöydän päässä tosin sen mukainen :)
Ja kun itse syömisen makuun on päästy, niin kyllä tulee kova huuto, jos se kielletään. Ensimmäinen kuva jouluaaton illalliselta, toinen joulun välipäiviltä, kun Kalle vaati itselleen mukissa ollutta bataattilaatikkoa ja lopulta pääsi sillä herkuttelemaan.
Joulupukki toi paljon lahjoja - oltiin oltu ilmeisen kilttejä. Heikin mielestä paras lahja oli taskulamppu, mutta muutkin lahjat oli kuulemma tosi hyviä. Kauan toivottu ajorattikelkkakin (Stiga) tuli, vaikkakaan ei Heikin toivoma punainen (oli loppu joka puolelta) vaan oranssi, mutta sekin kelpasi.
Tänä vuonna ei tullut itse tehtyä niin paljon lahjoja kuin ennen, mutta kahta ideaa sitten muutamia kappaleita. Karkkipapereista tein erikokoisia ja näköisiä pussukoita - kuvassa jokaista "makua" edustamassa yksi pussi, osasta tein useammankin kappaleen. Toinen "massatuote" oli ruokalaput, joita tein vahakankaasta saumurilla surauttelemalla. Näitä olen surautellut erilaisia pitkin syksyä, mutta ovat jääneet kuvaamatta ennen poisantamista.
Vanhin kummityttö Peppi sai toivomansa kylpytakin. Kylpytakin kanssa samaan pakettiin meni geisha-pussukka.
Joulupäivänä ajelimme Turkuun, jossa oltiin pari päivää Kaijan, Jaakon, Karon, Ollin, Marian, Pauliinan ja Pekan kanssa. Lisää lahjoja oli pukki tuonut sinnekin! Kuvassa Heikki pelaa uutta Wii-peliä - menossa mäkilaskettelu (slalom). Ihan oikeaa lasketteluakin Heikki on nyt välipäivinä päässyt testaamaan, kävi nimittäin Anssin, Sammelin ja Pepin kanssa Vihdissä ensimmäistä kertaa kokeilemassa laskettelusuksia, jotka jo viime vuonna saatiin Anssin serkulta käytettyinä. Varoittelin sekä Heikkiä että Anssia, ettei saa pettyä, jos ei heti onnistu, mutta olipa Heikki kuitenkin uskaltanut laskea lasten rinnettä ihan yksinkin!
Anssi on välipäivät isyyslomalla ja tämänpäiväisen laskettelun lisäksi eilen käytiin koko perheen voimin hiihtelemässä Oittaalta. Vuokrattiin yksi ahkio (enempää ei ollut), jossa Kalle matkusti supertyytyväisenä. Heikki matkusti Anssin selässä, aluksi tyytyväisenä, mutta viima palelsi jalkoja ja käsiä. Hetken aikaa molemmat pojat ängettiin samaan ahkioon, mutta se oli Heikille liian tukalaa ja palattiin parin kilsan jälkeen lähtöasetelmaan. 16 km hiihtoon saimme kulumaan lähes neljä tuntia kaikkine sompailuineen ja taukoineen :)
keskiviikko 29. joulukuuta 2010
Luminen joulu, ajorattikelkka ja mäkilaskettelua
Lähettänyt
Helena
klo
22.16
1 kommenttia
sunnuntai 12. joulukuuta 2010
Kotipäiviä, piparitaikinaa ja paljon lunta
Joulukuuta mennään vauhdilla ja kohta on taas yksi vuosi takana. Kävin eilen ruokakaupassa ilman lapsia ja tajusin, että se oli varmaan ensimmäinen kerta Kallen syntymän jälkeen eli siis aivan tammikuun alkua lukuunottamatta ensimmäinen kerta tänä vuonna. Olipa omituista. Tänä viikonloppuna meillä olikin vieraina Ville ja Tiia sekä heidän pian 6-vuotiaat tyttönsä Ida ja Sara. Vilinää ja vilskettä oli siis aika lailla, Heikki pysyi taas paremmin tyttöjen leikeissä mukana.
Heikillä on joulukuun alusta lähtien joka päivä "kotipäivä", kun irtisanoin Heikin paikan perhepäivähoitajalla. Samalla tein sitten uuden hakemuksen huhtikuulle, silloin siis molemmista pojista. Lähiseudun perhepäivähoitajilla ja läheisessä ryhmäperhepäivähoidossa ei ainakaan nyt ole yhtään paikkaa vapaana, pidetään peukkuja että vapautuisi siihen mennessä kaksi paikkaa... Sillä välin nähdään muita kotona olevia suunnilleen samanikäisiä kavereita, etupäässä Pinjaa ja Mineaa sekä Vilhoa ja Ristoa. Kuvissa Peppi ja Heikki isin uuden iPadin kanssa sekä Kalle, Risto ja Heikki.


Lisäksi seuraa tarjoaa Lauttasaaren mummi, jonka luona poikettiin tutkimassa arpajaisvoittona tullutta herkkukoria.

Heikin kanssa sujuukin nyt yllättävän leppoisasti (poikkeuksena esim. tämä päivä), mutta Kalle sen sijaan alkaa olla aikamoinen epeli. Käytännössä jos hän ei roiku jalassani kiinni niin on tekemässä jotain mitä ei saisi. Suosikkipuuhiin kuuluu edelleen limoviikunan mullan tonkiminen ja syöminen (lukuisat kiellot ja väsytystaistelu eivät näy tuottavan tulosta), mutta uusia harrastuksia ovat portainen ylös kiipeäminen, eteisen laatikoston tyhjentäminen ja Heikin askartelujen yms. repiminen. Tällä viikolla rassukka on myös ollut kipeänä, ensimmäistä kertaa kuumeessa, ja sen mentyä ohi jälleen kovassa yskässä. Piippumiehiä ovat nykyään siis molemmat - tuntuu olevan lähipiirissä melko yleistä!




Joulukoristeita meillä ei juurikaan ole, kun ei yleens olla oltu jouluna kotona. Tosin tajusin juuri, että tämä on NELJÄS joulukuu putkeen kun olen kotona - 2007 ja 2008 Heikin kanssa, 2009 aloitin äitiysvapaan joulukuun alusta ja nyt 2010 sitten molempien kanssa. Ei hassumpaa. Pipareita ollaan tehty Heikin kanssa jo monta kertaa ja viime viikolla tehtiin myös piparipaloauto. Idea tähän tuli marraskuun lopussa pidetystä "Päivä Paloasemalla" -tapahtumasta ja Heikki on nykyään siis tosi kiinnostunut palomiehistä ja -autoista. Kokoaminen ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä: Anssi poltti sormensa kuumaan sokeriin ja koko auto meni säpäleiksi juuri ennen kuin se kiinnitettiin jalustaansa. No, lopulta saatiin valmiiksi ja päästiin herkuttelemaan ylijääneillä karkeilla :)




Ostin marraskuun lopussa uuden kameran ja sillä on nyt tullut näppäiltyä lapsista ja pihapiiristä kuvia. Kivaa!


Lähettänyt
Helena
klo
23.33
0
kommenttia