Viime postauksen jälkeen olemme seilanneet "uuden kodin" ja "vanhan kodin" väliä lähes päivittäin. Pari kertaa on käyty Bauhausissa, Heikki ihmettelee edelleen "iso kauppa, auto ajaa kauppaan sisälle" - siellä kun on sellainen halli, minne voi autolla ajaa sisälle ja ottaa kyytiin suurimmat ostokset. Vaikka me emme ajaneet sisälle, niin tämä teki kuitenkin pikkumieheen suuren vaikutuksen. Uuden kodin bonus on sinne viety Brio-junarata sekä jääkaapista löytyvä jugurtti. Heikki on myös autellut remonttihommissa - esimerkiksi seinien maalailussa. Maali on onneksi pysynyt seinässä, tai no tietenkin sitä löytyy esim. nenästä, kädestä, polvesta ja sukista, muttei onneksi esim. kaapeista tai parketista... Uudessa kodissa ei paljon remonttihommia olekaan, mutta nekin sujuvat tietenkin vähän hitaanlaisesti johtuen pikkuapurista. Viikonloppuna pitäisi saada hommat valmiiksi ja tavarat pakattua - maanantaina muuttomiehet tulevat viemään tavarat vanhasta kodista uuteen!
Heikki on käynyt myös kekseliäämmäksi. Siitä on jo aikaa, kun hän keksi mikä on herkkukaappi keittiössä - tähän mennessä sinne vaan ei ole ollut hänelle pääsyä. Viikonloppuna hän sai sieltä pari xylitol-karkkia ja kun emme antaneet enempää ja puuhailimme jotain muuta, Heikki nokkelana poikana siirsi tuolinsa kaapin eteen ja oli hyvää vauhtia kiipeämässä pöydälle, jolta ylettää kaappiin, kun yllätimme hänet. Uudessa kodissa herkkuja onkin haastavampi piilottaa, kun jääkaapin oven saa auki pienikin poika ja monet kaapitkin...
keskiviikko 16. syyskuuta 2009
Remonttireiska
Lähettänyt
Helena
klo
22.07
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti