Kotipäiviä, piparitaikinaa ja paljon lunta

Joulukuuta mennään vauhdilla ja kohta on taas yksi vuosi takana. Kävin eilen ruokakaupassa ilman lapsia ja tajusin, että se oli varmaan ensimmäinen kerta Kallen syntymän jälkeen eli siis aivan tammikuun alkua lukuunottamatta ensimmäinen kerta tänä vuonna. Olipa omituista. Tänä viikonloppuna meillä olikin vieraina Ville ja Tiia sekä heidän pian 6-vuotiaat tyttönsä Ida ja Sara. Vilinää ja vilskettä oli siis aika lailla, Heikki pysyi taas paremmin tyttöjen leikeissä mukana.

Heikillä on joulukuun alusta lähtien joka päivä "kotipäivä", kun irtisanoin Heikin paikan perhepäivähoitajalla. Samalla tein sitten uuden hakemuksen huhtikuulle, silloin siis molemmista pojista. Lähiseudun perhepäivähoitajilla ja läheisessä ryhmäperhepäivähoidossa ei ainakaan nyt ole yhtään paikkaa vapaana, pidetään peukkuja että vapautuisi siihen mennessä kaksi paikkaa... Sillä välin nähdään muita kotona olevia suunnilleen samanikäisiä kavereita, etupäässä Pinjaa ja Mineaa sekä Vilhoa ja Ristoa. Kuvissa Peppi ja Heikki isin uuden iPadin kanssa sekä Kalle, Risto ja Heikki.

Lisäksi seuraa tarjoaa Lauttasaaren mummi, jonka luona poikettiin tutkimassa arpajaisvoittona tullutta herkkukoria.

Heikin kanssa sujuukin nyt yllättävän leppoisasti (poikkeuksena esim. tämä päivä), mutta Kalle sen sijaan alkaa olla aikamoinen epeli. Käytännössä jos hän ei roiku jalassani kiinni niin on tekemässä jotain mitä ei saisi. Suosikkipuuhiin kuuluu edelleen limoviikunan mullan tonkiminen ja syöminen (lukuisat kiellot ja väsytystaistelu eivät näy tuottavan tulosta), mutta uusia harrastuksia ovat portainen ylös kiipeäminen, eteisen laatikoston tyhjentäminen ja Heikin askartelujen yms. repiminen. Tällä viikolla rassukka on myös ollut kipeänä, ensimmäistä kertaa kuumeessa, ja sen mentyä ohi jälleen kovassa yskässä. Piippumiehiä ovat nykyään siis molemmat - tuntuu olevan lähipiirissä melko yleistä!

Viime talvi oli luminen ja kesä helteinen - täksi talveksi odottelimme siis perinteisempää loskakeliä. Mutta eikö mitä, ensilumi satoi marraskuussa ja ei ole vieläkään lähtenyt pois, eikä sen merkkejä edes näytä. Lunta on lähemmäs puoli metriä täällä Espoossa, kun ei olla edes joulukuun puolivälissä! Hiihtokauden ovat avanneet tähän mennessä sekä Heikki (pihalla ja Villa Rulluddin edessä) että Helena (Espoon rantaraittia Matinkylään sekä Heikin kanssa Villa Rulluddin edessä). Tänä vuonna Heikki on innostuneempi hiihtämisestä kuin viime talvena eikä tunnu hermotkaan menevän, vaikka kaatuilee.

Joulukoristeita meillä ei juurikaan ole, kun ei yleens olla oltu jouluna kotona. Tosin tajusin juuri, että tämä on NELJÄS joulukuu putkeen kun olen kotona - 2007 ja 2008 Heikin kanssa, 2009 aloitin äitiysvapaan joulukuun alusta ja nyt 2010 sitten molempien kanssa. Ei hassumpaa. Pipareita ollaan tehty Heikin kanssa jo monta kertaa ja viime viikolla tehtiin myös piparipaloauto. Idea tähän tuli marraskuun lopussa pidetystä "Päivä Paloasemalla" -tapahtumasta ja Heikki on nykyään siis tosi kiinnostunut palomiehistä ja -autoista. Kokoaminen ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä: Anssi poltti sormensa kuumaan sokeriin ja koko auto meni säpäleiksi juuri ennen kuin se kiinnitettiin jalustaansa. No, lopulta saatiin valmiiksi ja päästiin herkuttelemaan ylijääneillä karkeilla :)

Heikin koottuja lausahduksia pitäisi muistaa kirjoittaa ylös - välillä tulee ihan loistavia päättelyjä tai muita toteamuksia. Itsenäisyyspäiväviikonloppuna meidän piti lähteä Itävaltaan vierailemaan Tiinan, Jaskan, Oton ja Kertun luona, mutta meidän kaikkien suureksi pettymykseksi matka peruuntui, kun Finnairin lentoemännät olivat lakossa. Kävimme sitten autolla Norrskatassa. Kyllä sinne onkin talvella pitkä matka, ajoaika siinä 4-4,5 h suuntaansa, siis ilman mitään ekstrapysähdyksiä (paitsi toki lauttarannoilla). No, matkalta jäi kuitenkin kaksi Hessun kommenttia mieleen. Molemmat liittyvät yllättäen herkutteluun... "Kaija, voisitko sä järjestää mun ympärille herkkuja joista mä pidän?" sekä tiedustelu "Äiti, ollaanko me täällä vieraita?", joka siis luonnollisesti liittyi siihen, että on opetettu että vieraat saa ottaa ensiksi pöydässä olevia herkkuja. :)

Ostin marraskuun lopussa uuden kameran ja sillä on nyt tullut näppäiltyä lapsista ja pihapiiristä kuvia. Kivaa!

Oman kuvaamiseni lisäksi pojat kävivät myös valokuvassa. Tässä niistä valokuvista valokuvat...

Vähän olen ehtinyt ommellakin, Heikille duffelitakin omasta vähän kulahtaneesta villakangastakistani sekä pikkuisia joululahjoja, joista ei vielä kuvamateriaalia :) Niin ja kavereiden vauva sai (tosin jo marraskuun alussa) pienen tilkkupeiton, joka syntyi yön pimeinä tunteina... Lisäksi työn alla on Heikille päiväpeitto, mutta se on motivaatiopuutteen takia jumissa tikkausvaiheessa.

Eijeijeijeijei ja eihh

Illat pimenee ja houkutus töllöttää alakerrassa telkkaria ja nypertää käsitöitä on vienyt voiton blogin päivittämiseltä. Pimenevät illat ovat saaneet Hessun hämilleen. Aamulla kun katsoo ulos, niin ulkona palaa vielä "iltavalot". Kun keskiviikkoisin ajellaan uimahallille puoli seitsemältä alkavaan vauvauintiin niin on jo aika pimeää. Viikko sitten Heikki kysyikin Anssilta että "Isi hei, ootko sä ihan tosissas että uimahalli on yöllä auki?". Yöunille motivointi on tosin hieman helpottanut, kun ulkona on säkkipimeää hyvissä ajoin. Päiväunille motivointi sen sijaan on huonontunut entisestään...

Kalle on oppinut nousemaan tukea vasten seisomaan nyt ihan kunnolla ja tätä taitoa harjoitellaan ahkerasti. Ainoa ongelma on, että Kallella ei vielä ole aavistustakaan kuinka seisomasta tullaan hallitusti takaisin konttausasentoon. Kalle ei myöskään edelleenkään osaa itse mennä istumaan, istumasta tosin pääsee konttaamaan ihan ketterästi. Kalle on osoittautunut innokkaammaksi hortonomiksi kuin veljensä, mutta ei taida silti yltää vielä isänsä tasolle. Olohuoneessamme on iso limoviikuna, jonka ruukku on lattialla. Ruukku on juuri sen korkuinen, että sen multaa pääsi tutkimaan jo silloinkin, kun Kalle nousi vasta polvilleen - ja siitä asti multaa onkin sitten tutkittu, maisteltu ja muuten vain sotkettu. Tehokkaan kieltämisen ("Kalle, EI!") tuloksena Kalle on oppinut sanomaan "ei" tai oikeastaan "eijeijeijei" tai "eihh" ja pudistamaan tarmokkaasti päätään. Tämä merkkiääni kuuluu yleensä silloin, kun hän on joko menossa tekemään jotain kiellettyä tai jo itse puuhassa. Ja viime aikoina silloinkin, kun kiellän Heikkiä tai puheessamme ylipäätään esiintyy jokin kieltosana (eli valitettavan usein...).

Heikki on ollut aika paljon kotona, kun aika on tuntunut kuluvan ihan hyvin kahdenkin lapsen kanssa kotioloissa. Ollaan oltu omalla pihalla, pyöräilty, puistoiltu ja käyty kavereiden luona. Kallenkin päästin tällä viikolla ensimmäistä kertaa tutkimaan syksyistä maastoa. Kurikset ja Heikin vanhat talvikengät lisävarusteina hän puuhasi hetken pihalla ennen päiväunia.

Meidän perheen poikien (kaikkien kolmen) suureksi suosikki-iltapuuhaksi on noussut "iso amme" eli kylppärissä edellisen asukkaan sinne tuoma poreallas. Varsinkin äidin poissaollessa se täytetään ja pojat pääsevät sinne polskimaan. Yhtenä iltana Heikki ja Anssi olivat jo menneet ammeeseen ja Kalle vielä leikki muuten alakerrassa kunnes hän huomasi että ääniä kuuluu kylppäristä. Kun saavuin paikalle niin siellä yksi huolestunut vauva oli noussut seisomaan ammeen reunaa vasten ja vääkyi itseään mukaan uintipuuhiin. Samoin toisena iltana, kun olin tekemässä Heikin iltatoimia, alkoi mämmämmää kuulua yhtäkkiä toiselta puolelta alakertaa - sielläpä oli Kalle vaatimassa pääsyä ammeeseen :)

Viime viikonloppuna nikkaroitiin takapihalle kukkapenkkiä. Heikki oli apurina ja sitten Kallekin, kun oli herännyt vasarointiin...

Viime viikonloppuna kävi myös Lauttasaaren mummi (isomummi) kylässä ja leikki poikien kanssa. Autorataleikit olivat hyvässä vauhdissa alakerrassa kun jouduimme ne keskeyttämään, jotta pääsimme lähtemään katsomaan kavereiden neljäviikkoista pikkuvauvaa.

Neuvolassakin ollaan käyty, molempien poikien kanssa. Heikki on todettu päteväksi kolmivuotiaaksi ja Kallekin sopii nyt paremmin neuvolan käyrille - kuukaudessa ei ollut paino noussut yhtään, mutta pituutta oli tullut 2 cm lisää. Heikki tosin meinasi tehdä puhelakon ja vasta suostuttelun jälkeen suostui mutisemaan jotain epämääräistä, kunnes lopulta vähän sentään kertoi jotain juttuja. No, kai ne ovat neuvolassa ujosteluun tottuneet.

Heikki 3 v ja Kalle 13 kg

Heikki täytti 26.9. kolme vuotta ja synttäreitä juhlistettiin kaksipäiväisesti seuraavana viikonloppuna. Lauantaina oli ensin kutsuttu kavereita: Peppi ja Sisu, Eevi ja Vilho, Vilho ja Risto, Pinja ja Minea sekä Aada ja Alvar. Kauniina lokakuisena päivänä oli hyvä odotella vieraiden saapumista superlämpimällä aurinkoterassillamme. Ja kun vieraat saapuivat niin alkoi innokas lahjojen availu. Suuren suosion saavutti mm. puiset hedelmät, joita pystyi itse pilkkomaan puuveitsellä (hedelmät oli siis valmiiksi paloina ja paloja yhdistivät pienet tarrapalat). Ihan mainio keksintö!

Lauantain kakun oli tehnyt Heikin kummitäti Henna ja se oli jälleen kerran mitä hienoin. Aiheena oli Heikin suursuosikki Salama McQueen -kilpa-auto, joka huristeli kakun päällä lakutietä pitkin. Sunnuntain kakku äidin tekemä ällöhkö suklaakakku.

Kalle viihtyi parhaiten sylissä tai tapansa mukaan syömässä. Varsinkin sunnuntain juhlissa hän liimaantui äitiin tavallistakin enemmän.

Sunnuntainakin sukulaissynttäreillä tuli hirmuinen määrä lahjoja. Tässä Heikki esittelee isomummille Salama-duploa, joka löytyi ensimmäisestä paketista. Tämän jälkeen olikin työ saada Heikki avaamaan muita paketteja. Niistä tosiin kuoriutui esiin toistaan hienompia autoja, veneitä, palloja, pelejä, vaatteita, laukkuja, koruja...

Tarkkasilmäisimmät huomasivatkin ehkä synttärikuvista, että molemmat pojat olivat käyneet parturissa. Heikki kävi jo neljättä kertaa Salon West Hairissa ja Kallen ensimmäinen parturointi tehtiin Salon Hennassa eli Heikin monitaiturikummitäti kyni hassut sivuhaituvat taitavasti. Tässä Kalle ennen ja jälkeen ensiparturoinnin (tai no, nuo etuhiukset on mun kynimät, kun meinasi näkökyky rajoittua liikaa jo aiemminkin). Kun tuota jälkeen-kuvaa katson, niin kyllä muuten on aika paljon samaa näköä kuin Heikissä aikoinaan!

Kalle on oppimassa myös uusia taitoja. Maanantaina, kun kävin Kallen kanssa Naantalissa, hän esitti ompeluseuralle ensimmäiset konttausaskeleensa. Kotioloissa niitä ei kuitenkaan käytetä, vaan Kalle etenee edelleen ryömimällä. Ryömimistä ei pienet esteet haittaa ja hän pääsee tutkimaan kaikkea mielenkiintoista, kuten mm. vessaharjaa ja kukkaruukkujen multaa. Tänään Kallea kiinnosti isin tyhjät kaljatölkit sen verran, että nousi niitä tutkimaan korkeammalle kuin ennen. Tästä viisastuneena laskimmekin juuri pinnasängyn pohjan ylimmästä asennosta suoraan alimpaan.

Kalle tosiaan on edelleen aika isokokoinen vauva, kuten on syntymästään saakka ollut. Kahdeksankuukautisneuvolassa alkoivat hälyytysrajat (ilmeisesti jo toistamiseen) paukkua ja hyvinvoiva vauvamme määrättiin laihdutuskuurille! No, tästä on varmasti monta mielipidettä, pitääkö pientä vauvaa laihduttaa, mutta itse olen nyt maalaisjärjellä tehnyt sellaisen ratkaisun, että a) laitan tarjolle vähemmän ruokaa kerralla ja lämmitän lisää vain jos äänekkäästi vaaditaan, b) en tuputa yhtään ruokaa ja c) vähensin imetyskertoja 5-6 kerrasta neljään (en kuitenkaan kolmeen, mitä neuvolalääkäri ohjeisti, kun se kuulosti niin rajulta). Tästä tosin kääntöpuolena on se, että joskus Kalle on melko nälkäinen ja ilmoittaa sen melko kuuluvasti.

Paino-ongelmien lisäksi Kallelle tuli toistamiseen kova yskä pari viikkoa sitten, eikä se ole vieläkään mennyt täysin ohi. Heikin astmapiippu on siis saanut toisenkin käyttäjän ja tästä johtuen Kaijan ja Kallen kardiologin suosituksesta olemme lopettaneet myös Kallen betasalpaaja-sydänlääkkeet, koska ne eivät sopineet yhteen Ventolinen kanssa. Sydänlääkkeet on siis vaihdettu astmalääkkeisiin... no, astmaa ei Kallelle vielä ole tuomittu, voipi olla että sydänlääkkeiden lopetus veisi ohi nämä puuskat. Tällä viikolla kävimme kuitenkin lastenklinikalla ja EKG:ta nauhoitettiin kotioloissa vuorokauden verran, jotta nähtäisiin miten lääkkeiden lopetus on vaikuttanut.

Kallella siis mahtuu kahdeksaan ensimmäiseen kuukauteen sydänvika, ylipaino ja hengitysvaikeuksia. Hmm. Oliko Suomessa jotain muita perussairauksia vielä mitä meiltä on kokeilematta?

Loppuun vielä pari otosta suloisista veljeksistä! Vaikka Heikkiä nykyään harmittaakin, kun Kalle "kuulemma" sotkee kaikki leikit, niin kyllä meillä myös todetaan, että on "tosi kiva kun mulla on pikkuveli" tai "Kallen mielestä on tosi kiva kun hänellä on isoveli." <3

Naurava tiikeri, isin uusi Ferrari ja muita hassuja tarinoita

Arki alkoi elokuussa sen verran vauhdilla, että en ole paljon muuta ehtinyt arkisin tehdä kuin hoidella lapsia ja Anssin kotona piipahtaessa käydä lenkillä. Blogin päivityskin jää, kun koko ajan olisi lisää kirjoitettavaa, niin kynnys ryhtyä puuhaan nousee entisestään. Koitetaanpa nyt kuitenkin jotain muistella.

Heikin perhepäivähoitaja oli viime viikon alkuun asti sairauslomalla eli Heikille tuli yli kahden kuukauden mittainen tauko hoidosta. Ihan hyvin pärjäsin lasten kanssa kotonakin, mutta kyllähän siinä on välillä pinna tiukalla ja väsynyt, kun kaiken muun ohella pitäisi käydä ruokakaupassa, laittaa ruokaa ja siivotakin. Anssilla on ollut paljon töitä ja työmatkojakin enemmän kuin ennen. Yhtenä Anssin kiireisenä viikkona olin poikien kanssa pari päivää Tampereella ja toisena vastaavana mummu oli meidän apuna kotona. Lisäksi ollaan treffailtu muita kotona olevia lapsia ja aikuisia sekä tutustuttu vähän myös lähistön lapsiinkin.

Kalle oli ensimmäistä kertaa yökylässä ilman vanhempiaan Turussa, kun Anssi ja minä olimme juhlimassa kaveripariskunnan kolmekymppisiä. Hyvin oli mennyt, tosin Kalle oli heräillyt nälkäisenä yöllä, mitä muuten normaalisti ei enää tapahdu.

Viime viikolla pidimme miniloman ja lähdimme keskiviikkoiltana lentokoneella Roomaan, josta vuokra-autolla (kinneri-Bemarilla) Scarlinoon, reilu pari tuntia Roomasta rantaa pitkin pohjoiseen. Siellä tapasimme Kaijan, Jaakon ja Ollin, seuraavana aamuna myös lyhyesti Pauliinan ja Pekan. He olivat olleet purjehtimassa viikonlopuna ja alkuviikon, me taas lähdimme Kaijan ja Jaakon kanssa loppuviikoksi vesille Vixenillä, Kaijan ja Jaakon osaomistamalla purjeveneellä, Swan 45:llä.

Odottaminen on niiiin vaikeata, ainakin Heikin mielestä. Koko keskiviikon ennen kuin lähdettiin lentokentälle, hän kyseli noin 5 min välein, että joko lähdetään. Ja kun siinä jossain sadannen kysellyn kohdalla multa alkaa palaa käämi, niin hän toteaa vain rauhallisesti: "Äiti, ei sun tarvi hermostua." No joo, eipä ei. Onkohan itse tullut käytettyä kyseistä lausetta aika usein. Heikillä kun pinna katkeaa kuitenkin nopeammin kuin mulla ja tuloksena on yleensä isot kyyneleet ja kiljuntaulinaa sellaisella taajuudella että vain koirat kuulevat. Siinä sitten rauhoitellaan, että saataisiin joku tolkku siitä mitä nyt meni pieleen. Odottelu ja hämmästely jatkoi lentokoneessa, autossa ja seuraavana päivänä purjeveneessä. Hyvä kun ollaan saatu purjeet ylös niin alkoi kysely siitä, koska me ollaan perillä venekaupassa... Oltiin siis luvattu, että perillä mennään etsimään löytyisikö jostain kaupasta muovivenettä, jota voisi vetää veneen perässä (kuten kesälomalla Suomessa purjehtiessamme).

Purjevene kulki hienosti kesäisessä hellesäässä. Kalle nukkui koko reissun superpäikkäreitä ja nukahti kohtuu helposti sänkyyn, vaikka kotona päikkärit aina ulkona rattaissa nukkuukin. Perjantai pysyttiin satamassa, Marciana Marinassa, Elban saarella, ja käytiin lenkillä ja tutustuttiin kylään. Lauantaina keli olikin kovempi ja tuuli vastaisempi. Laitoin kallen nukkumaan kun lähdettiin ja hän ymmärsi onneksi nukkua supersuperpitkät päikkärit, sillä itse en pystynyt menemään veneen sisälle koko matkan aikana vaan kulutin aikaani halailemalla vinssiä ja ruokkimalla kaloja... Ja valitettavasti myös Kalle kaikesta hienosta nukkumisestaan huolimatta oli oksentanut päikkärien päätteeksi :( Keulakajuutassa kyllä oli varmaan aikamoinen vuoristorata!

Sunnuntaina lensimme takaisin Suomeen ja ajelimme suoraan lentokentältä juhlistamaan Pinjan 3-vuotissynttäreitä. Heikki on odottanut kovasti omia synttäreitään, ja pianhan nekin jo ovat! Kalle täytti tänään 8 kk ja sen kunniaksi söi ison purkillisen alkaen 8 kk -ikäisille tarkoitettua ruokaa ilman ongelmia sekä istui potalle ensimmäistä kertaa ja kaiken lisäksi vielä pissasi sinne! Tänään korkattiin myös pyöräkärrykausi - ostin pikkuserkultani pyöräkärryn mallia "perus" ja tänään ruuvasin sen kiinni pyörääni ja tehtiin pikku lenkki poikien kanssa samalla kun odotettiin isiä kotiin töistä. Tyytyväiset matkustajat - Heikki huuteli kärrystä ohjeita ja varoituksia, Kalle nukahti lopussa ja nojaili Heikkiin. Heikki on ihana isoveli. Alkumatkan hän piti Kallea kädestä kiinni ihan oma-aloitteisesti ja loppumatkasta kun Kalle nukahti ja nojasi häneen, se ei Heikkiä häirinnyt yhtään. Mutta ei aina ihan näin ruusuista ole, lelujen kanssa alkaa olla vähän jakamisongelmaa - ei niinkään kaverien kanssa vaan Kalle ei saisi moneen juttuun koskea.

Ai niin, mistäs postauksen otsikko tuleekaan? No tietenkin Heikin hassuista jutuista. Yhtenä päivänä ajelimme puistosta autolla kotiin, kun Heikki alkoi nauraa takapenkillä ja sanoi nähneensä hassun liikennemerkin. Kun kyselin mitä merkissä oli, hän vastasi että "naurava tiikeri". Koitin pähkäillä mikä kumma liikennemerkki se olisi ollut, kunnes minulle selvisi, että se olikin kadun varrella oleva sirkuksen mainos. Kuvassa tosin oli naurava pelle eikä tiikeri... Hassujen oivalluksien lisäksi Heikki on alkanut kertoa ihan höpöjuttuja, varsinkin hoidossa. Tänään kuulin, että Heikki oli selittänyt kovasti, että isi on myynyt Audin ja ostanut tilalle Ferrarin. No joo, onhan Anssi autokaupoissa ravannut, mutta ei meille käsittääkseni italialaista menopeliä ole tulossa :) Tänään kun lähdimme pyöräkärryttelemään, niin Heikki kysyi olenko laittanut pyöräsauvan paikalleen. Hetken hämmästeltyäni keksin että pyöräsauva = pyörän jalka. Tällaisia hassutuksia kuulee päivittäin, mutta eipä niitä muista enää silloin kun tänne kirjoittelee juttuja!

Äy-väy-väy-väy, lomat loppu, arki alkoi

Viimeinen lomaviikko kului edelleen helteisissä merkeissä, Kylmäkosken mökillä, Tampereella, Turussa ja pikaisesti vielä Norrskatassa. Mökillä keräiltiin vähän marjoja (mummu keitteli ekat mehut ja pakkasessa nyt pari rasiaa vattuja), lenkkeiltiin (liian kovaa ja kuumalla) ja ylipäänsä vain mökkeiltiin leppoisasti.



Tampere-vierailun kohokohta oli iltapäivä Särkänniemen huvipuistossa. Heikki sai ensimmäistä kertaa rannekkeen ja tohotti laitteissa kyllä koko rahan edestä. Suosikkilaitteiksi valikoituivat Kantti X Kantti (ns. vanhat autot) sekä Pikku Hinaaja (ns. lasten viikinkilaiva). Särkänniemen mittalaitteiden mukaan Heikki ei ole vielä metriä, joten menevimmät lasten laitteet jäivät vielä tältä kesältä testaamatta.

Turussa vietettiin perinteisiä lastenjuhlia (lapset = Anssi sisaruksineen ja kaikilta muutama kaveri), vaikkakin mukana menossa on jo muutamia lapsenlapsia. Ilma oli mitä hienoin ja tarjoilut jälleen kerran mahtavat. Heikki kukkui myöhään ja pelasi aikuisten kanssa jalkapalloa. Turusta saatiin vihdoin ostettua myös ruokapöydän päälle lamppukin, eihän me vasta ole kuin 11 kk asuttu täällä ja vietetty iltoja ilman valoja... Viimeinen lomaviikonloppu vietettiin Norrskatassa. Mustikoita poimittiin vähän, mutta aika laiha oli saldo.

Loma loppui mutta lomasäät jatkuvat edelleen. Arki alkoi kotiäidilläkin - joka tätä väittää lomailuksi on tervetullut tänne pariksi päiväksi testaamaan. Heikin hoitotäti jäi sairauslomalle ja näillä näkymin Heikki on ainakin koko elokuun kotona minun ja Kallen ilona. Ensimmäiset neljä päivää kotona menivät jääkaappia täytellen, asuntoa siivoten ja lapsia nukuttaen - jälkimmäisessä varmaan huonoin menestys, sillä lasten yhtäaikaisia unia yhteensä 15 min neljään päivään. Anssin auto edelleen korjauksessa, joten totutellaan yhden auton arkeen. Samoin olen totutellut käymään ruokakaupassa kahden lapsen kanssa, melkoinen urheilusuoritus sekin näillä ostosmäärillä. Pikku retkiä ollaan tehty leikkipuistoon, uimarannalle ja lähimetsään, Heikki tykkää.

Kallen kuulumisista sen verran, että hän oppi kääntymään selältä vatsalleen 6,5 kk ikäisenä viimeisellä lomaviikolla. Yhtenä päivänä Anssi oli hänet saanut kerran houkuteltua kääntymään ja sen jälkeen homma on sujunut kuin vahnalta tekijältä. Ensimmäisellä arkiviikolla Kalle myös alkoi "käynnistää konttausmoottoria" (Heikin termi) eli hakee konttausasentoa vaikkakaan ei vielä etene. Eteenpäin Kalle ei vielä liiku, mutta lattialla etenee erilaisilla kääntymisillä ja pakitteluilla lyhyitä matkoja arvaamattomiin suuntiin. Heikki odotteli koko loman, että koska Kallesta kasvaa hänelle leikkikaveri ja nyt kun Kalle ulettuu sotkemaan hänen leikkejään (rikkoo legorakennelmat ja syö palapelit) niin tämä kysely on loppunut :)

Kalle myös juttelee ahkerasti. Epätyytyväisyyttä hän ilmaisee valittavasävyisellä äy-väy-väy-väy-äänellä, jota Heikki "väy'yttämiseksi" kutsuu. Muutenkin epätyytyväisyyttä Kalle ilmaisee nykyään huomattavasti suuremmalla desibelitasolla kuin ennen. Suurin idoli edelleen Hessu, mutta äiti-ikävä on myös nostanut päätään. Kalle viihtyy hyvin kaikkien kanssa ja sylissä, mikäli äiti ei ole näkö/kuulopiirissä, mutta jos äiti edes vilahtaa tai kuuluu äidin ääni, niin tästä käynnistyy valitusvirsi. Melko rasittavaa niin äidille kuin muillekin, mutta pitänee uskoa siihen että tämä on ohimenevä kausi.