Lilypie 2nd Birthday Ticker

maanantai 29. lokakuuta 2007

Suurjuhlija

Kuluneella viikolla pieni poika on alkanut hymyillä ahkerammin - myös muidenkin kuin vanhempien mielestä. Hymy yleensä tulee ja menee nopeammin kuin äidin etusormi ehtii siihen kameran liipaisimella reagoida, mutta muutama hymy on saatu myös muistikortillekin ikuistettua.

Muita viime viikon kohokohtia pienellä pojalla olivat mummun kahden päivän vierailu, kärrylenkki vanhempien vauvakavereiden Pepin ja Oton kanssa, ensimmäinen vierailu Turussa ja siellä monien uusien ihmisten tapaaminen ja Liisan polttareihin osallistuminen. Karoliina-täti oli käymässä Norjasta Suomessa ja tapasi pienen pojan ensimmäistä kertaa, samoin kuin tuleva kummi Pekka.

Polttareita vietettiin lauantaina, ja poika viihtyi naisten ympäröimänä mainiosti. Kun sylejä oli riittävästi ja maisema vaihtui moneen kertaan, ei poika ehtinyt tylsistyä vaan vuorotellen nukkui ja naureskeli. Joku totesikin, että kohta vauvoja on enemmän tässä porukassa, kun pieni poika oli niin helppohoitoinen. Onneksi oli! Äiti pääsi helpolla.

Tänään tuntuu siltä, että viikon hyväntuulisuus tuli käytettyä kaikki jo viikonloppuna, sillä tänään on riittänyt kitinää ja käninää. Siitä sai osansa myös neuvolan täti, kun tänään kävimme siellä toista kertaa. Poika kasvaa silmissä, ja puntari näytti nyt yli 6 kg painoa (6135 g) ja pituutta oli taas tullut pari senttiä lisää (nyt 58,5 cm)! Myös neuvolan täti todisti hymyilyt ja poika sai neuvolakorttiin merkinnät "Jäntevä vauva. Hyvin kasvaa. Iho kaunis. Hymyilee kovasti."

Kuvissa pienen pojan kanssa Pia, Karoliina-täti ja Pekka-kummi.



Ei kommentteja: