Suklaajänöjussin pääsiäinen

Heikki odotti pääsiäistä koko viime viikon. Jo tiistaina hän oli lähdössä Norrskataan, vaikka oikeasti sinne olimme menossa vasta perjantaina. Pääsiäistä odotettiin pääasiassa sen takia, että edellisviikolla Lauttasaaren mummin tuoma suklainen jänöjussi oli lupa syödä vasta pääsiäisenä Norrskatassa. Herkuille perso pieni mies on valmis tekemään lähes mitä vaan, jotta saa suun makeaksi. Kylässäkin Heikki istuu pöydän ääressä hievahtamatta, jos pääruuan jälkeen on luvattu jälkiruoka - vaikka lupa olisi välillä käydä leikkimässä. Mutta jos jälkiruuaksi on jotain muuta kuin jätskiä, niin välillä seuraa pettymys ;)

Kalle on edelleen ehkä maailman rauhallisin vauva. Nukkuu hyvin ja hereillä lähinnä möllöttelee ja ihmettelee. Toki viihdytystäkin tarvii ja välillä päiväunet menevät jostain syystä ihmeelliseksi tutti suussa, silmät kiinni -huutamiseksi vielä selviämättömästä syystä, mutta pääsääntöisesti meillä asustelee täällä tosi easygoing vauva. Saa nähdä onko noilla sydänlääkkeillä vaikutusta asiaan. Viimeisten tietojen mukaan lisälyönnit ovat vähentyneet selkeästi ja jos tämä tila on pysyvä, niin pääsemme näillä näkymin puolivuotiaana eroon lääkkeistä (kop kop). Saa nähdä paljastuuko sitten Kallen todellinen luonne :)

Kuvissa Kalle maastoutuneena Hirvensalossa ja Heikki lastenklinikalla tunkeutumassa yhden kardiologin huoneeseen, koska siellä oli hieno autotaulu...

Heikillä oli pääsiäisenä kissan päivät, kun tarjolla oli niin ruoka- kuin suklaaherkkuja ja paljon leikkiseuraa - oman perheen lisäksi Kaija, Jaakko, Karo, Pauliina ja Pekka. Norrskatasta löytyi paljon mielenkiintoisia "uusia" leikkikaluja, kuten vanha tuttu leikkikeittiö, mutta uudempina löytöinä pöytälätkä ja autorata.

Pääsiäisenä oli hyvää aikaa Heikin harjoitella kuivaksi. Edellisviikonloppuna Tampereella tämä sujui jo hienosti, mutta viikolla tuli aika paljon kalsari- ja housupyykkiä. Pääsiäisenä homma sujui jo aika hyvin (tuli toki pyykkiäkin), mutta uskallettiin laittaa Heikki jo kalsareissa päiväunille ja ulos. Ulkona tulikin hieno ulkopissa hankeen :)

Vähän olen ehtinyt käsitöitäkin tehdä, silloin kun Heikki ei ole kotona vaan perhepäivähoitajalla. Viime viikkojen saldona kummitytölle Silja Juulialle ristiäislahjaksi tehty pinnasängyn päiväpeitto (voi toki muuhunkin käyttää) sekä Heikille tehty "äitityyny". Kaikki tietenkin kaapista löytyvistä materiaaleista, sillä edelleen on käynnissä kangasvaraston tyhjennystalkoot. Päiväpeitosta löytyy paria vanhaa pussilakanaa, äitini ja mummini paitoja sekä yksiväristä toiseen tarkoitukseen ostettua lakanakangasta. Äitityyny on luonnollisesti tehty minun paidastani. Idea tyynyyn hauskasta joululahjaksi saamastani kirjasta Papiljottilehmä ja haalarihai, mutta kehtaiskohan tätä tuotteistaa eteenpäin - kiireiset työmatkaajaisät voisivat lähettää minulle paitansa ja pienestä lisämaksusta saisivat lapsilleen "isätyynyt" korvaamaan isän syliä työmatkan (tai harrastusten tms) ajan :)

Heikki ja äitityyny, jota on kiva halailla


Kalle ja kummityttömme Silja - ikäeroa vajaa 2 vrk. Kalle nukkui melkein koko ristiäisten ohi. Heikki ehti ottaa pikanokoset autossa ja käyttäyi oikein hienosti, vaikka ympärillä oli Siljan vanhempia lukuunottamatta ihan vieraita ihmisiä.


Kalle nukahti pääsiäisen alla päiväpeitollemme ja siitä tuli melkein déjà vu äidille. Kumpi on kumpi?


Lauttasaaren mummi, Kalle ja Heikki

Kalle 2 kk ja karkailija

Kalle täytti viikonloppuna 2 kk ja tiistaina kävimme neuvolassa toteamassa hänet yli kahdeksankiloiseksi (8070 g) tyytyväiseksi ja jänteväksi vauvaksi, joka kannattelee päätä hyvin ja hymyilee sekä ääntelee vastavuoroisesti. Kalle on meidän perheen jötkäle (ihan hyvä saavutus isokokoisen Heikin jälkeen) - 2 kk iässä minä olen painanut 5,6 kg, Anssi n. 6,2 kg ja Heikki 7,6 kg. Vaikka Kallesta nyt ei ihan niin paljon kuvia ole tullut napsittua kuin Heikistä aikoinaan niin tässä kuitenkin muutama otos potrasta pojasta.

Heikistä taas on kasvanut karkulainen. Aiemmin Heikki oli liian arka lähtemään yksin mihinkään, mutta nykyään tähän ei enää voi luottaa. Heikki on tehnyt minulle nyt kaksi katoamistemppua. Ensimmäisen kerran reilu viikko sitten kotona katosi meidän talon takana olevaan pikkumetsään. Silloin löytyi n. 20 m päästä aika paniikissa, oli liukunut mäkeä alas minun näköpiiristäni pois eikä päässyt kiipeämään enää takaisin - ja mulla hieman kesti päästä perään, kun lumi kantoi kyllä parivuotiasta mutta ei aikuista. Luulen että säikähdys opetti pysymään nyt vähän lähempänä kotia. Toisen kerran katosi sitten viikonloppuna Ison Omenan Stadiumissa. Samalla kun pyysin isompaa kokoa kengästä niin Heikki oli kadonnut. Ensin ajattelin että on jossain ihan lähellä, mutta kun ei meinannut koko kaupasta löytyä niin hätäännyin. Onneksi Anssi löysi täysin tyytyväisen Hessun sitten vaeltelemasta Ison Omenan käytäviltä... oli kai matkalla parkkihallissa olevan autoradan luokse.

Heikin kieli kehittyy koko ajan ja lopputuloksena on hauskoja ja mielikuvituksellisia omia sanoja, mm. jalkapää (=kantapää), pyyhkilasi (=tuulilasinpyyhkijä) ja muitakin joita en nyt tähän hätään muista. Viikonloppuna Heikki totesi minulle, että juomme kaakaota "kahta aikaa" :) Heikiltä puuttuu edelleen kirjaimia, kuten r ja s (jolloin esim pizza ja pissa menee sekaisin ja aiheuttaa hämmennystä), ja jotkin sanat hän sanoo (nykyään tahallaan) väärin, esim. video=videö, jo=jö, pastilli=pastelli, jne. ja osasta hän on kehitellyt omia versioitaan, joita on vaikea kitkeä pois - pikemminkin ne vaan tarttuvat meille, vanha kunnon duffelitakki=duppelitakki ja kaakao=kaakalo.

Edellisviikonlopun Anssi oli Rukalla torstaista sunnuntaihin ja minä koitin pitää kotia pystyssä kahden velikullan kanssa. Se meni yllättävän hyvin vaikka pörriäiset heräsivätkin aamuisin mielestäni turhan aikaisin. Lauantaina meitä viihdyttämässä olivat Emilia, Pinja ja Minea - kuvassa innovatiivisia tapoja istua uusissa takan edessä olevissa nojatuoleissa.

Viime viikonlopun ohjelma alkoi näyttää perjantaina huonolta, kun torstai-iltana alkoi rintatulehdus, jonka kourissa olin perjantai-iltaan asti. Onneksi antibioottien avulla tulehdus talttui ja kuume lähti, joten viikonloppu oli pelastettu. Lauantaina meille tuli yökylään Katri, Vilho ja pikkuveli (pois Tuomaksen varpajaisten alta), iltaa viettämään Ami ja visiitille Kaija, Jaakko, Karo ja Erling. Anssi lähti illalla varpajaisiin. Heikillä ja Vilholla oli kova meno päällä. Sunnuntaina meille saapuivat Teppo, Nina, Eevi ja Vilho - ja taas riitti vauhtia talossa. Hauska viikonloppu, kun oli niin paljon ihmisiä käymässä!

Ei nimi miestä pahenna

Edellisestä postauksesta jäikin pois tekemäni lyhyt nimitutkimus. Kasteen suorittanut pappi oli katsonut Väestörekisterikeskuksen sivuilta kuinka monta Kallea ja Oskaria Suomessa siihen mennessä oli annettu nimeksi. Minä tein pienen selvityksen samasta lähteestä Kallen ja Heikin nimistä ja kun vauhtiin pääsin niin myös kummilapsistamme Pepistä ja Vilhosta. Palvelusta näkee kuinka monta kyseistä nimeä on minäkin vuonna annettu, mutta palvelu ei ota kantaa onko nimi annettu etu/kutsumanimeksi vai toiseksi nimeksi. Käppyröiden perusteella näyttäisi siltä, että näillä neljällä nimellä on melko erilainen historia, mutta lopputuloksena vuonna 2009 kaikkia nimiä on annettu jotakuinkin yhtä paljon! Aika hassu sattuma.

Pikkuveli on Kalle Oskari

Sunnuntaina 7.3. meille kerääntyi isohko seurakunta Heikin pikkuveljen ensimmäisiin juhliin. Poika kastettiin ja nimi paljastettiin - Kalle Oskari. Nimi oli meistä hyvä jo sellaisenaan, mutta mukavan lisän siihen tuo side edesmenneisiin isovanhempiimme - Anssin isoisän nimi oli Kaarlo (lempinimi Kalle) ja minun vaarini toinen nimi ja hänen isänsä etunimi Oskar. Itse asiassa vasta ristiäisten jälkeen minulle selvisi, että isoisäni isän ja hänen isänsä molempien koko nimi on ollutkin Karl Oskar, eli Kalle onkin heidän suomenkielinen täyskaimansa!

Kalle-vauva oli esimerkillinen juhlija. Viihtyi hyvin kummitäti-Karoliinan sylissä kasteen ajan vaikka a) pappi veti seremonian piiiitkän kaavan mukaan ja b) Karo ei pystynyt tarjoamaan maitoa, vaikka Kalle kuinka sitä hamuili :) Karoliinan lisäksi kummeiksi lupautuivat Erling, Katri ja Tuomas. Kasteen jälkeen Kalle kiisi sylistä syliin ja sitten nukahti sitteriin, edelleen kastepuvussa. Ajattelin vaihtaa normaalit juhlavaatteet samalla kun hän jossain vaiheessa juhlia haluaa syödä, mutta pikkuinen sinnittelikin syömättä juhlat loppuun!

Isoveli Heikki osallistui kasteeseen kuivaamalla pikkuveljen päästä kastevettä. Heikki näytti niin isolta pojalta viime vuonna Salzburgista ostamassamme pikkutakissa!

Kalle kasvaa kovaa vauhtia, kuten Heikki aikoinaan - mutta on vielä vähän isompi. Tiistaina neuvolassa, vajaan 7 viikon iässä, pituutta 63 cm ja painoa 7,5 kg. 62 cm vaatteet alkaa käydä jo pieneksi... Kalle nukkuu ihan älyttömiä päiväunia verrattuna Heikkiin, viiden tunnin päikkärit eivät ole mikään poikkeus.

Viime viikonloppuna käytiin kodin edustalla merenjäällä kävely/pulkkaretkellä. Retken kohokohta oli luonnollisesti kaakaotauko.

Tällä viikolla Heikki on innostunut myös hiihtämisestä. Ostin alennusmyynnistä murtsikkasukset, sellaiset kenkiin kiinnitettävät, viikonloppuna ja kun näytin Tiinan ja Jaskan blogista kuvan Otosta sukset jalassa niin Heikkikin innostui hiihtämisestä. Kahtena iltana on nyt sukset jalassa toikkaroinut tuossa pihalla.

Hyvää musiikkia

Heikin suhde musiikkiin on kaksijakoinen - toisaalta hän yleensä käskee laittamaan radion autossa pois päältä, kun se on päällä - toisaalta hän tanssii (=juoksee kädet heiluen) musiikin tahtiin hyvin innoissaan. Musiikkimaussa poika todistetusti on lähempänä isänsä musiikkimakua: Kun Heikki jälleen kerran pyysi radiota pois päältä, Anssi vaihtoi kanavaa ja kysyi onko radiossa kuuluva musiikki hyvää musiikkia. Heikki vastasi "ei" ja Anssi vaihtoi kanavaa, esitti saman kysymyksen ja sai saman vastauksen. Näin edettiin vielä muutama radiokanava sekä CD:ltä muutama biisi. Kun CD:llä alkoi soida Bon Jovin Runaway, Heikki totesi että "tää on hyvää musiikkia". :) Heikki tunnistaa nykyään kyseisen biisin ihan ekasta tahdista ja vain ja ainoastaan tämä biisi saa hyväksynnän. Torstai-iltana autossa matkalla Turkuun kuuntelimmekin takapenkin toiveesta ("laita se runaway uudestaan") kyseisen biisin toistakymmentä kertaa ennen kuin takapenkki nukahti.

Myös viime kesänä Heikki osoitti anssityylistä musiikkikorvaa sekä tarkempaa Donna Summerin tuntemusta kuin moni muu Pacifierilla veneilijä - Heikin suosikkibiisiksi valikoitui Donnan "Sentimental". Kertosäkeessä lauletaan "I get so sentimental, can't control the beat of my heart" ja tähän Heikki nauraen sanoi aina "biihaa", jonka siis tulkitsin kopioivan "beat of my heart" -kohtaa. Tässä vaiheessa siis Heikin puhe muuten oli vielä aika alkutekijöissä.

Heikki suhtautuu edelleen pikkuveljeen tosi esimerkillisesti. Hän esittelee vauvaa kaikille kiinostuneille - Kaijakin sai keskiviikkoiltana meillä kotona käskyn katsoa vauvaa kun Kaija yritti jutella Heikin kanssa. Välillä haluaa silittää vauvaa tai antaa pusun, mutta ei uskalla ottaa yksin syliin koska "mulla on niin iso maha etten jaksa kantaa vauvaa" (ööö, miten tuo kuulostaa tutulta ilmaisulta...). Jokainen pienikin ääni vauvasta aiheuttaa Heikiltä kommentin: "äiti, vauva itkee" ja perään joko "haluaakohan vauva tutin", "äiti, ota vauva syliin" tai "äiti, anna vauvalle maitoa". Yhtenä päivänä Heikki nukahti autoon ja vein ensin kotiin tavarat ja vauvan turvakaukalossa. Kun herätin Heikin niin hän huolehti että äiti muistaa ottaa vauvan mukaan autosta. Mikään selitys siitä, että vauva on jo sisällä ei auttanut, ja huolestuneelle Hessulle piti näyttää että vauva tosiaankaan ei enää ole autossa. Ainoa tähänastinen pettymys tuli silloin, kun olimme asioilla Tapiolassa ja otin autosta esiin matkarattaat. Heikin ilme kirkastui, koska rattaita käytetään niin harvoin. Kun jouduin tuottamaan pettymyksen ja ilmoittamaan että vauva matkustaa rattaissa eikä Heikki, niin järkytys ja pettymys oli suuri. Heikki jähmettyi paikoilleen, suuret kyyneleet alkoivat valua ja lohduton itku alkoi. Onneksi tähänkin auttoi pieni lahjonta - puolikas purkkapala toi lohdun ja matka saattoi jatkua.

Torstai-illasta alkaen ollaan oltu Turussa, sunnuntaina takaisin kotiin. Kylmää ja talvista täälläkin, eilen tarjettiin olla hetki ulkona. Heikki halusi välttämättä mukaanotetut aurinkolasit päähän, vaikkei aurinko meille näyttäytynytkään. Näppärä poika kiipesi pöntön päälle, kun äiti käski naamanpesulle ja alakerrassa ei ollut jakkaraa :)

Heikiltä tulee nykyään tosi paljon juttua. Satunnainen kuulija ei aina pysy kärryillä, kun tarinoissa ei aina ole selkeää aikajanaa ja esimerkiksi loppiaisten sukujuhlia muisteltiin eilen tyyliin kun "täällä oli eilen synttärit" - kaikki mennyt on tapahtunut "eilen" tai "aamulla" ja kaikki juhlat on synttäreitä. Perhepäivähoitajalla alkaa olla jo hyvä käsitys ainakin meidän ja lähisukulaisten ja ystävien autoista ja autohankinnoista, sekä Heikin leluista. Torstaina kun hain Heikin kotiin kuuntelin hetken kun hänellä oli "vähän asiaa" hoitotädille: "Kaija antoi mulle roskisauton mutta sen vilkkuvalo on rikkinäinen, kun siitä on patteri loppu." ja "Kaija ostaa uuden jeepin ja sit mä meen sen kyytiin ja sit me mennään Turkuun." Kuka ties mitä kaikkia juttuja siellä kertookaan, varmaan pitää alkaa vähän tarkemmin harkita mistä kaikesta keskustelee Heikin läsnäollessa...

Veljekset kuin ilvekset? Alla Anssin sylissä vauva, ikää 1 kk, ja toisessa kuvassa Pian sylissä Heikki, niin ikään ikää 1 kk (lokakuu 2007). Hymyjä irtoaa jo pikkuveljeltäkin, vaikka kuvaan ei osunutkaan. Samoin "guu, guu" -juttuja tulee hyvällä tuulella.

Uhkailua, kiristystä ja lahjontaa, osa 1

Olin tutustunut "uhkailu. lahjonta ja kiristys" -konseptiin jo ennen lapsiakin, mutta jotenkin elin siinä harhakuvitelmassa, että metodia käytetään vasta vanhempiin lapsiin. Viime viikkoina ja kuukausina nämä konstit ovat tosin tulleet tutuiksi - tuntuu että mikään homma reilun kaksivuotiaan kanssa ei suju ilman uhkailua, lahjontaa tai kiristystä. Syöminen, potallakäynti ja nukkumaanmeno ovat top 3 -listan kärjessä tekemisistä, joihin Heikkiä pitää välillä hyvinkin innovatiivisesti houkutella. Pari viikkoa sitten Anssi osti Heikille Salama-auton (Heikin suosikista, Autot-elokuvasta), joka osoittautui sampoopulloksi (tämä tosin ei ole vielä Heikille valjennut ja kauhulla odotamme sitä päivää, kun hän keksii avata siinä olevan korkin). Salaman avulla on sekä houkuteltu tekemään yllämainittuja asioita (Salama tulee viereen nukkumaan, Salama katsoo kun Heikki syö, ... + kun isi osti Salaman niin lupasit että meet kiltisti nukkumaan). Tämän lisäksi on käytetty (tällä hetkellä tehokkaampaa) uhkailua - "jos vielä karkaat sängystä, niin isi vie Salaman takaisin kauppaan". Toinen tyypillinen lahjonta/kiristys-väline on Salamaan liittyvä Autot-elokuva, joka meiltä löytyy DVD:lläkin, mutta olemme huomanneet että näppärämpi tapa katsoa sitä on kuitenkin ehkä YouTube-pätkät. Nämä pätkät kun kestävät vain n. 10 min, joten esim. kun ruoka on melkein valmis ja huuto kova, niin annetaan lupa katsoa yksi pätkä "auto-videöö" jonka jälkeen syömään. Syöminen on muutenkin tällä hetkellä jotenkin hankalaa - Heikki ei söisi varmaan mitään jos emme sitä vaatisi. Hämmentävää kyllä sama ilmiö on ollut havaittavissa myös hoitopaikassa, joten tämä ei olekaan vain kotikapinointia vaan joku muu (ohimenevä) vaihe.

Heikin muisti on osoittautunut luulemaamme pidemmäksi ja hän tykkää kerrata varsinkin iltaisin ja autossa kaikenlaisia joskus tapahtuneita asioita. Aikajänne voi olla samasta päivästä viime kesään - ja välillä on vähän vaikea ymmärtää mistä tapahtumasta on kyse, koska se on aina tapahtunut eilen, aamulla tai iltapäivällä - riippumatta siitä oliko siitä 2 h vai 4 kk. Vähän aika sitten suosikkiaihe oli se, kun Jaakon mersu jäi jumiin pihallemme ja hinausauto tuli sen vetämään penkasta. Viimeisin juttu, jota toistellaan vähintään joka toinen päivä on se, kun isin autosta meni takaluukku rikki, Audi vietiin huoltoon ja isi tuli hakemaan hoidosta äidin autolla. Yllättäen Heikki muisti paljon myös loppukesästä tekemästämme Tukholman risteilystä. Kun mainitsin risteilystä eräänä iltana, niin Heikki alkoi miettiä asiaa ja totesi mm. että laivalla oli leikkihuone, jossa oli junarata ja talo, sekä pallomeri, laivalla oli myös ravintola jossa syötiin ja ehkä tärkeimpänä - laivalle mentiin kotoa taksiautolla. Mikähän näitä kaikkia asioita yhdistää? No ainakin kaikissa seikkailee jokin auto... Autot on kyllä niin pop. Neuvolastakin Heikillä tulee ekana mieleen, että siellä on se ambulanssi (leikkiauto).

Viime viikon alusta Heikki oli Turussa ma-ti, hoidossa ke ja kotona to-pe, kun hoitotäti oli vuorostaan kipeänä. Pääsin siis testaamaan kahden lapsen kanssa arkea. Torstaina kävimme Katrin ja Vilhon luona, joten aamupäivä meni vauhdikkaasti. Tämän jälkeen kotona saatiin aikaiseksi pitkä ja erittäin äänekäs päiväunillemenotaistelu, joka alkoi siitä että Heikki ei suostunut riisumaan vaatteita ja halusi mennä ulos ja päätyi siihen, että nukahdimme molemmat sänkyyn, Heikki kaikki päällysvaatteet (paitsi kengät, jotka olin piilottanut) päälle. Onneksi vauva nukkui läpi koko episodin. Toisena päivänä ohjelmaan kuului vauvan neuvolakäynti sekä vauvan lääkkeiden haku apteekista. Tämän päivän päiväuniväsytystaistelun luovutin. Ehkä se arki kahden kanssa voisi sujuakin, jos Heikin saisi päiväunille. Nyt se on tosi hankalaa ja ainoa mikä siitä tekee edes teoriassa mahdollisen on se, että vauva nukkuu pitkiä päiväunia eikä häiriinny metelistä.

Vauva on tosiaan päivisin aikamoinen unimurmeli. Tänä aamulla veti superpitkät aamu-unet puoli yhteentoista ja kuukahti päiväunille kahdeltatoista. Viime yönä tosin hän päätti kyllä jossain vaiheessa olla nukkumatta ja valvoi. Nyt kello lähenee neljää ja vauva nukkuu edelleen. Kävin tuossa unien alkupuolella reilun tunnin kävelylenkillä vauvan kanssa kauniissa kevättalvisessa säässä. Unet maistuu toppatamineissa sisällä (kuva alla) - kohta herää varmaan supernälkäinen ja hikinen vauva! Yleensä vauva nukkuu vielä toiset hyvät päiväunet, mutta illalla joko ei nuku lainkaan tai torkahtaa vain hetkeksi. Yöt on menneet aika rauhallisesti - vauva nukkuu 4 h pätkiä! Hessu aikoinaan heräsi tässä vaiheessa n. 2 h välein, mutta muuten nukkui koko yön. Tämä vauva taas herää harvemmin mutta välillä päättää olla 1-2 h hereillä keskellä yötä - aika eri tyylit siis. Yöllä pitää muistaa antaa yksi lääke, mutta sain lastenklinikalla ohjeeksi maanantaina siellä käydessämme ettei vauvaa tarvi sitä varten herättää, vaan lääkkeen voi antaa vähän aikataulua aiemmin tai myöhemminkin.

Vauva voi muuten hyvin, viikko sitten painoi jo yli 6 kg ja pituuttakin oli tullut niin että menee jossain +3-käyrällä... Iso ukkeli kyllä myös syö paljon, tosin maitoa tulee sen verran hyvin, että sitä on kyllä syömisen jälkeen ihan joka puolella. Välillä rassukalta purskuaa maito nenästäkin ja syömisoperaation jälkeen on usein vatsavaivoja, varsinkin iltaisin. Muutenkin vauva syö selkeästi tiheämmin iltaisin, mikä sinänsä on ihan luonnollista kun silloin on hereillä.

Anssi piti vauvan "kunniaksi" varpajaiset viime lauantaina ja täällä oli tupa täynnä ukkoja. Minä ja lapset oltiin paossa Hennan, Pepin ja Sisun luona yökylässä. Sunnuntai menikin sitten siinä, että Anssi, Heikki ja vauva nukkuivat pitkät päiväunet, joiden jälkeen ehdittiin juuri ennen hämärän tuloa hetkeksi ulkoilemaan. Kuvassa meidän perheen pojat pulkkaretkellä.

Paluu arkeen, jee!

Siitä on nyt yhdeksän päivää, kun veimme vauvan lastenlääkärin tutkittavaksi ja tästä ajasta kahdeksan päivää on kulunut Lastenklinikalla. Tänään saimme vihdoin tiedon, että pääsemme tänään kotiin! Samaa tietoa on odotettu useamman kerran viime päivinä, mutta nyt vihdoin vauva on siinä kunnossa että voimme turvallisin mielin lähteä kotiin. Syytä lisälyönteihin ei edelleenkään tiedetä, mutta lääkkeellä niitä on saatu vähennettyä.

Kuten viimeksi täällä kirjoitin, viime viikon ma-to vauvan EKG:ta seurattiin Holter-laitteella vuorokausi ja havaittiin, että lisälyönnit eivät ole vain yksittäisiä vaan vuorokauden aikana oli ollut kolme hetkeä, jolloin oli ollut peräkkäisiä lisälyöntejä (maksimissaan lähes minuutti). Vaikka tuo hurjalta tuntuukin, niin vauvalla ei näiden aikana kuitenkaan ollut mitään hätää. Näistä lisälyöntikohtauksista kuitenkin haluttiin päästä eroon, joten aloitettiin lääkitys neljästi päivässä. Lääkkeen vaikutusta sekä mahdollisia sivuoireita luonnollisesti haluttiin seurata. Sivuoireita ei onneksi ole tullut, verensokerit ja verenpaineet olivat ihan normaaleja. Torstaina laitetiin Holter-mittari uudestaan, tavoitteena todeta lääkkeen vaikutus (eli että lisälyönnit olisivat vähentyneet ja vain yksittäisiä). Torstai-iltana kuitenkin huomasin, että mittariin oli tullut jokin vika ja seuraavana aamuna todettiin, että se oli tosiaan mitannut vain 7 h pätkän, joka ei analysointiin ollut riittävä. Eikun uusi mittausjakso käyntiin perjantaina. Tämäkin vielä - sen lisäksi että mahdollinen kotiinpaluu oli jälleen siirtynyt (mahdollisesti useammallakin päivällä, sillä viikonloppuisin ei Holterin analysoijat ole normaalisti töissä) mutta myös siksi, että Holterin anturit teipataan vauvarassukkaan supertiukasti kiinni ja teippien irrotus rintakehästä on kivuliasta puuhaa + koko rintakehä jää teipeistä tahmeaksi ja siihen tarttuu kaikki kiinni. Tällä kertaa mittaus kuitenkin onnistui ja joku onneton oli pakotettu lauantaina töihin analysoimaan tuloksetkin. Päivystävä kardiologi kertoi tulokset: hyvät uutiset - ei enää peräkkäisiä lisälyontejä ja huonot uutiset - lisälyöntien määrä ei ole laskenut edellisestä mittauksesta (22% lisälyöntejä). Hän teki päätöksen ottaa lisää labroja sekä vaihtaa lääkettä. Uutta lääkettä otetaan nyt kolme kertaa päivässä ja myös sen vaikutusta ja mahdollisia sivuoireita piti jäädä sairaalaan odottelemaan. Nyt maanantaina on siis todettu, että uusi lääke vähentää myös yksittäisiä lisälyöntejä ja mitään sivuoireita ei ole tullut. Tänään laitettiin vielä Holter-mittaus päälle, mutta sen kanssa sai lähteä kotiin. Lisäksi seurantaa jatketaan niin, että tulemme Lastenklinikalle säännöllisesti tarkastuksiin - ensimmäisen kerran jo viikon päästä.

Kuvassa vauva ja toistakymmentä piuhaa, kun otetaan sydänkuvaa maanantaiaamulla. Sairaalassa oli jatkuvasti viisi piuhaa EKG:ssa, jalassa happisaturaatiomittari sekä usean kerran päivässä kädessä verenpainemittari. Muutaman päivän seurattiin myös verensokeria, ja päivittäin verinäytteitä labraa varten, puhumattakaan kertaluonteisistä räkä- ja kakkanäytteistä. Ultraääntä otettiin sydämestä, päästä ja keskivartalosta. Ei voi ainakaan väittää, ettei olisi tutkittu... Yksi lääkäri totesikin, että sairaalaan tullessa saa rannekkeen, jolla pääsee kaikkiin testeihin :)

Edessä siis normaalia arkea + kolme kertaa päivässä otettavat lääkkeet ja toki takaraivossa pieni huoli siitä ettei mitään vakavaa tapahdu. Vauvan hengityskin on rauhoittunut, tosin kardiologin mielestä vielä hieman omalaatuinen, mutta tämä saattaa iän mukana korjautua. Myös happisaturaatio, joka ensimmäisinä päivinä meni useasti alle 90, on nyt pysynyt hyvänä - jopa erinomaisena.

Pienen lisähaasteen sairaala-arkeen toi Heikki, joka alkoi yskiä torstaina ja hänelle nousi kuume perjantaina kesken hoitopäivän. Kipeää lasta ei tietenkään sairaalaan voinut viedä joten to-su Anssi hoiti Heikkiä ja minä vauvaa. Sunnuntai-iltana Heikki lähti Pauliinan ja Pekan kyydillä Turkuun parantelemaan tautiaan.

Vauvalla on melkein yhtä rullalle menevä alahuuli kuin isoveljellään :) Ja eikö näytäkin isolta pojalta! Sairaalassa näki sellaisia minikokoisia vauvoja, jotka olivat käyneet jo sydänleikkauksessa, että oma vauva tuntui superterveeltä jättiläiseltä...