Loma Luostolla

Viime viikon keskiviikkona lähdimme yöjunalla kohti Rovaniemeä. Ennen yöjunaan hyppäämistä Anssi testasi kannattaako yksinään lähteä ravintolaan yhden uhmaikäisen ja yhden täysimetyksellä olevan kanssa. No ehkä jonain päivänä kannattaa mutta ei juuri tuolloin - Heikki oli kuulemma syönyt kaksi lusikallista pastaa ja lopun ajan karkaillut ja juossut ympäri ravintolaa, lopulta hajottaen yhden lasinkin. Kalle taas oli nälkiintynyt, ja kun Anssi oli yrittänyt tarjota lämmittämätöntä rintamaitoa pullosta niin nostanut lämpötilasta aikamoisen äläkän. Lopputuloksena yksi väsynyt isä, surkea kaksivuotias ja pastakastikkeeseen sotkettu vauva. Näistä lähtökohdista olikin hyvä lähteä lomalle!

Junamatka Rovaniemelle meni ihan hyvin. Ei tarvinnut paljon ihmetellä mitä pienen pienessä hytissä tekisi Heikin nukahdettua, koska kopsahdimme samantien sänkyyn itsekin. Hieman ahtaan yön jälkeen saavuimme routavaurioiden takia myöhässä Rovaniemelle. Vähän aamupalaa, isot ostokset Supermarketissa ja sitten kohti Luostoa. Takapenkki söi melkein rasiallisen xylitol-sisuja ja juuri kun olimme miettineet oliko tämä jo sitä "liiallista käyttöä joka voi aiheuttaa laksatiivisia vaikutuksia" niin samainen takapenkin herra ilmoitti vessahädästä. Joku teboili löytyikin pian ja tauko onnistui. Perillä Luostolla meitä odottivatkin jo Katri, Tuomas, Vilho ja vielä nimetön pikkuveli. Lounaan jälkeen neljä isointa poikaa lähtivät ahkioiden kanssa hiihtelemään. Itsekin pääsin testaamaan lyhyelle lenkille ahkion vetämistä, Kalle ahkiossa. Ihan hyvin sujui tasaisella, ylämäissä pikkasen raskaampaa.

Perjantaina lähdimme koko porukalla ihmettelemään ametistikaivosta. Isot pojat ametistipendoliinolla (lumikissan vetämällä vaunulla) ja minä ja Katri hiihdimme pikkuisimmat ahkioissa - 5,5 km YLÄMÄKEÄ (no oli siinä yksi alamäkikin, mutta sitä ei lasketa, koska suksien pohjassa oli sen verran lunta ettei juuri luistanut). Luoston ametistikaivos on ainoa toimiva ametistikaivos Euroopassa. Ensin kuulimme tarinoita ja tietoa ametisteista ja muista kivistä ja sitten pääsimme itse kaivamaan kaivoksesta ametisteja. Vaikka hieman epäilyttävältä toiminta ensin näytti niin kaikki löysimme kuitenkin kourallisen isompia tai pienempi ametisteja. Ametistiretken jälkeen isommat pojat valloittivat ahkiot.

Lauantaina minun ja Katrin piti päästä luisteluhiihtämään ilman ahkioita, mutta nyt suksien pohjassa oli entistä enemmän lunta ja luistelu muuttui sauvakävelyksi sukset jalassa. Luoston ympärihiihto vaihtui melko rankkaan kahdeksaan kilometriin ja yhteen tuntiin laskettelurinteessä. Rinteet olivat ihan kivat, mutta lumituisku huipulla aikamoinen! Ja toisessa hiihtovuorossa olivat jälleen isommat pojat.

Lauantai-iltana sain jonkun vatsapörriäisen ja oksensin ihan kunnolla alkuyöstä. Tämä veti sen verran heikoksi, että sunnuntaina en jaksanut enää hiihtää. Siinä mielessä hyvä sattuma, että olimme yrittäneet varata kaksi ahkiota lisää, mutta saimme vain yhden lisäahkion. Minä ja Kalle jäimme mökille ja muu porukka lähti autoilla Pyhälle. Pyhällä suuntana oli Isokuru ja metsähiihtoa. Ensin pysähdys vesiputouksella ja sitten nousi seinä pystyyn. Edellisvuoden reissusta totutulla tyylillä takaisinpäin ei voinut kääntyä. Reitti ei kuitenkaan ollut ihan ahkioyhteensopiva, mutta pienien haasteiden jälkeen pojat pääsivät takaisin ahkioihin ja matka jatkui.

Sunnuntaina suunta oli siis hiihtopäivän jälkeen kohti etelää. Ensin autolla Rovaniemelle ja sitten yöjunalla Helsinkiin. Kiva oli hiihdellä hyvässä säässä! Anssille ja Heikille kilometrejä kertyi noin 70, minulle aika paljon vähemmän - alle 20 km + 1 h laskettelua. Heikillä oli kivaa, kun Vilho oli seurana.

Luostolla huomasimme, että Heikki pärjää ilman vaippaa todella hyvin. Koko reissulla ei sattunut yhtään pissavahinkoa. Ahkioretkillä ja öisin Heikillä oli vaippa, mutta kaikki vaipatkin pysyivät kuivina. Hämmästyttävää! Mutta nyt kotiinpalattua on pari vahinkoa tullut.

Kalle 3 kk ja pikku pyöräilijä

Kalle täyttää tiistaina 20.4. kolme kuukautta ja päivää sitä ennen neuvolassa mitatitin uusiksi mitoiksi 9320 g ja 66,4 cm. Kasvuvauhti on siis kova ja Kalle pitää edelleen perheen suurimman vauvan titteliä. Heikki samanikäisenä samanpituinen, mutta 400 g kevyempi. Että jos luulit Heikin olleen aikoinaan iso vauva, niin tässäpä vielä isompi!

Luulin, että Heikki oli rauhallinen, hymyilevä ja hyvin nukkuva vauva ja pelkäsin, että toista samanalaista ei yhteen perheeseen suoda - mutta meidän Kalle on kyllä vielä rauhallisempi, vielä hymyilevämpi (tosin ilman Heikin valloittavia hymykuoppia) ja nukkuu vielä paremmin. Siis ainakin vielä. Päivärytmi on tällä hetkellä joko sellainen, että Kalle nukkuu kahdet pitkät päikkärit, à 3-5 h tai sitten kolmet vähän lyhyemmät à 1-3 h. Herätys aamulla tyypillisesti 7.30-8.30, kun ainakin hetkellisesti ollaan pimennysratkaisuilla päästy eroon siitä, että hän luulee aamun alkavan klo 5. Illalla nukkumaan n. klo 21.30 ja tyypillisesti herää yöllä vain kerran syömään, siinä 3-4 aikoihin. Pari muuta herätystä on mahdollisia, mutta niihin auttaa tutin suuhun tuuppaaminen ja unet jatkuvat. Päivällä hereillä ollessaan Kalle ihmettelee Hessun touhuja ja hymyilee leveästi keikille, jotka vaivautuvat häneen päin vilkaisemaankaan. Valloittavaa vauvankäkätystä emme vielä ole kuulleet, mutta nauruhörähdyksiä välillä tulee. Viikko sitten Anssi todisti kaksi kertaa, että Kalle kääntyi mahalta selälleen. Tämä ilmeisesti oli kuitenkin puhdas vahinko, sillä sen koommin tällaista ei ole tapahtunut. Kalle viihtyy jonkun aikaa vatsallaan ja kannattelee päätä ihan kivasti, mutta kyllä se edelleen aika pian väsyy. Kädet heiluvat entistä enemmän, ehkä niissä alkaa vähän enemmän tolkkua olla, mutta ei vielä tartu esineisiin (tarkoituksella). Heikki ja Anssi tätä jaloa taitoa tosin yrittävät ahkerasti opettaa Kallelle. Kuvissa Kalle 3 kk sekä Kalle ja uusi autovaippa.

Heikki oli viime viikolla flunssassa ja olimme to-pe tiiviisti neljän seinän sisällä, kun kuumetta oli 38 astetta ja yskä taas aikamoinen. Astmalääkitys aloitettiin heti, kun yskä alkoi, mutta kyllä hengitys ehti taas aika huonoksi mennä vähäksi aikaa. Oli rankkaa olla sisällä myös siksi, että Heikki sai pari päivää aiemmin oman polkupyörän ja halu aloittaa sillä ajelu oli suuri. Lauantaina ja sunnuntaina sitten pyoräajelulle pääsikin, kun kuumetta ei enää ollut. Sunnuntaina Heikki pääsi jo itsekin pyörällä eteenpäin. Tosin tuntuu siltä, että samaan aikaan ei vielä voi ohjata ja polkea, vaan jompaa kumpaa täytyy priorisoida ja toinen samalla unohtuu. Onneksi pyörässä on perässä tanko, jolla voi aikuinen tarvittaessa korjata suuntaa ja vauhtia.



Heikillä on arkisin kova ikävä isiä, joka ei tietenkään ole yhtä paljon kotona kun äiti, kun jonkun kuitenkin pitää töissäkin käydä. Viikonlopun olisi siis pitänyt olla yhtä luksusta, kun isi oli kotona (eikä esim. Berliinissä kuten edellisenä viikonloppuna). Sen sijaan viikonloppu meni aiempaan voimakkaamman uhman vallassa. Enää ei Heikkiä saa hämättyä tai harhautettua oikein millään kun hän jotain päättää. Nyt alkaa Anssikin todeta, että Heikin määrätietoisuus / oma tahto alkaa olla riittävää ;)

Uhmattomalla tuulella ollessaan Heikki on kyllä aika valloittava ja hieno isoveli. Usein iltaisin Heikki pyytää, että Kalle saisi tulla hänen viereensä kuuntelemaan iltasadun. On ne vaan aika söpöpjä, kun ne kuuntelee karhu/ankka/palomies/xx-satua vierekkäin peiton alla!

Nyt alkaa olla aika Kallellekin hakea oma passi. Viime viikolla sain jo aikaiseksi käyttää hänet passikuvassa. Viimeksi Heikin kanssa kuvan otto oli melko ongelmallista, mutta nyt sain vinkin mennä ihan studioon kuvattavaksi - siellä passikuva otettiin niin, että Kalle makasi selällään valkoisella taustalla - toisin kuin Heikki, jonka piti "istua" penkillä noin 2 kk iässä. Pohdin jo, että olisiko voinut käyttää Kallen passiin vaan samaa passikuvaa, mutta onhan näissä pojissa ihan omaa näköäkin (ja olis tietty passintarkastaja voinut vähän ihmetellä, kun kahdessa peräkkäisessä passissa on sama kuva...). Kalle on tuossa kyllä melko näköisensä, toisin kuin Heikki. Kun näitä kuvia katsoo, niin täytyy alkaa ihan miettiä että minkäsikäisinä vauvoille kasvaakaan kaula, kun ei näköjään meidän pojilla ainakaan sellaista ole ollut 2-3 kk ikäisinä ;)


Vaikka Heikki onkin aina ollut aika lailla Anssin näköinen, niin mielestäni ao. kuvissa näkyy, että ainakin joitain ilmeitä on myös minulta.

Anssin töissä ja hupimatkoilla ollessa olen poikien kanssa kiertänyt mummuloita. Lauttasaaren mummia käytiin katsomassa yhtenä iltana ja edellisviikonloppuna käytiin sekä Turussa että Tampereella. Tampereella kevät olikin aika paljon pidemmällä kuin Espoossa. Täällä on edelleen paikoitellen vielä lunta ja jäät alkoivat vasta tänä viikonloppuna lähteä merestä meidän kohdalla.

Suklaajänöjussin pääsiäinen

Heikki odotti pääsiäistä koko viime viikon. Jo tiistaina hän oli lähdössä Norrskataan, vaikka oikeasti sinne olimme menossa vasta perjantaina. Pääsiäistä odotettiin pääasiassa sen takia, että edellisviikolla Lauttasaaren mummin tuoma suklainen jänöjussi oli lupa syödä vasta pääsiäisenä Norrskatassa. Herkuille perso pieni mies on valmis tekemään lähes mitä vaan, jotta saa suun makeaksi. Kylässäkin Heikki istuu pöydän ääressä hievahtamatta, jos pääruuan jälkeen on luvattu jälkiruoka - vaikka lupa olisi välillä käydä leikkimässä. Mutta jos jälkiruuaksi on jotain muuta kuin jätskiä, niin välillä seuraa pettymys ;)

Kalle on edelleen ehkä maailman rauhallisin vauva. Nukkuu hyvin ja hereillä lähinnä möllöttelee ja ihmettelee. Toki viihdytystäkin tarvii ja välillä päiväunet menevät jostain syystä ihmeelliseksi tutti suussa, silmät kiinni -huutamiseksi vielä selviämättömästä syystä, mutta pääsääntöisesti meillä asustelee täällä tosi easygoing vauva. Saa nähdä onko noilla sydänlääkkeillä vaikutusta asiaan. Viimeisten tietojen mukaan lisälyönnit ovat vähentyneet selkeästi ja jos tämä tila on pysyvä, niin pääsemme näillä näkymin puolivuotiaana eroon lääkkeistä (kop kop). Saa nähdä paljastuuko sitten Kallen todellinen luonne :)

Kuvissa Kalle maastoutuneena Hirvensalossa ja Heikki lastenklinikalla tunkeutumassa yhden kardiologin huoneeseen, koska siellä oli hieno autotaulu...

Heikillä oli pääsiäisenä kissan päivät, kun tarjolla oli niin ruoka- kuin suklaaherkkuja ja paljon leikkiseuraa - oman perheen lisäksi Kaija, Jaakko, Karo, Pauliina ja Pekka. Norrskatasta löytyi paljon mielenkiintoisia "uusia" leikkikaluja, kuten vanha tuttu leikkikeittiö, mutta uudempina löytöinä pöytälätkä ja autorata.

Pääsiäisenä oli hyvää aikaa Heikin harjoitella kuivaksi. Edellisviikonloppuna Tampereella tämä sujui jo hienosti, mutta viikolla tuli aika paljon kalsari- ja housupyykkiä. Pääsiäisenä homma sujui jo aika hyvin (tuli toki pyykkiäkin), mutta uskallettiin laittaa Heikki jo kalsareissa päiväunille ja ulos. Ulkona tulikin hieno ulkopissa hankeen :)

Vähän olen ehtinyt käsitöitäkin tehdä, silloin kun Heikki ei ole kotona vaan perhepäivähoitajalla. Viime viikkojen saldona kummitytölle Silja Juulialle ristiäislahjaksi tehty pinnasängyn päiväpeitto (voi toki muuhunkin käyttää) sekä Heikille tehty "äitityyny". Kaikki tietenkin kaapista löytyvistä materiaaleista, sillä edelleen on käynnissä kangasvaraston tyhjennystalkoot. Päiväpeitosta löytyy paria vanhaa pussilakanaa, äitini ja mummini paitoja sekä yksiväristä toiseen tarkoitukseen ostettua lakanakangasta. Äitityyny on luonnollisesti tehty minun paidastani. Idea tyynyyn hauskasta joululahjaksi saamastani kirjasta Papiljottilehmä ja haalarihai, mutta kehtaiskohan tätä tuotteistaa eteenpäin - kiireiset työmatkaajaisät voisivat lähettää minulle paitansa ja pienestä lisämaksusta saisivat lapsilleen "isätyynyt" korvaamaan isän syliä työmatkan (tai harrastusten tms) ajan :)

Heikki ja äitityyny, jota on kiva halailla


Kalle ja kummityttömme Silja - ikäeroa vajaa 2 vrk. Kalle nukkui melkein koko ristiäisten ohi. Heikki ehti ottaa pikanokoset autossa ja käyttäyi oikein hienosti, vaikka ympärillä oli Siljan vanhempia lukuunottamatta ihan vieraita ihmisiä.


Kalle nukahti pääsiäisen alla päiväpeitollemme ja siitä tuli melkein déjà vu äidille. Kumpi on kumpi?


Lauttasaaren mummi, Kalle ja Heikki

Kalle 2 kk ja karkailija

Kalle täytti viikonloppuna 2 kk ja tiistaina kävimme neuvolassa toteamassa hänet yli kahdeksankiloiseksi (8070 g) tyytyväiseksi ja jänteväksi vauvaksi, joka kannattelee päätä hyvin ja hymyilee sekä ääntelee vastavuoroisesti. Kalle on meidän perheen jötkäle (ihan hyvä saavutus isokokoisen Heikin jälkeen) - 2 kk iässä minä olen painanut 5,6 kg, Anssi n. 6,2 kg ja Heikki 7,6 kg. Vaikka Kallesta nyt ei ihan niin paljon kuvia ole tullut napsittua kuin Heikistä aikoinaan niin tässä kuitenkin muutama otos potrasta pojasta.

Heikistä taas on kasvanut karkulainen. Aiemmin Heikki oli liian arka lähtemään yksin mihinkään, mutta nykyään tähän ei enää voi luottaa. Heikki on tehnyt minulle nyt kaksi katoamistemppua. Ensimmäisen kerran reilu viikko sitten kotona katosi meidän talon takana olevaan pikkumetsään. Silloin löytyi n. 20 m päästä aika paniikissa, oli liukunut mäkeä alas minun näköpiiristäni pois eikä päässyt kiipeämään enää takaisin - ja mulla hieman kesti päästä perään, kun lumi kantoi kyllä parivuotiasta mutta ei aikuista. Luulen että säikähdys opetti pysymään nyt vähän lähempänä kotia. Toisen kerran katosi sitten viikonloppuna Ison Omenan Stadiumissa. Samalla kun pyysin isompaa kokoa kengästä niin Heikki oli kadonnut. Ensin ajattelin että on jossain ihan lähellä, mutta kun ei meinannut koko kaupasta löytyä niin hätäännyin. Onneksi Anssi löysi täysin tyytyväisen Hessun sitten vaeltelemasta Ison Omenan käytäviltä... oli kai matkalla parkkihallissa olevan autoradan luokse.

Heikin kieli kehittyy koko ajan ja lopputuloksena on hauskoja ja mielikuvituksellisia omia sanoja, mm. jalkapää (=kantapää), pyyhkilasi (=tuulilasinpyyhkijä) ja muitakin joita en nyt tähän hätään muista. Viikonloppuna Heikki totesi minulle, että juomme kaakaota "kahta aikaa" :) Heikiltä puuttuu edelleen kirjaimia, kuten r ja s (jolloin esim pizza ja pissa menee sekaisin ja aiheuttaa hämmennystä), ja jotkin sanat hän sanoo (nykyään tahallaan) väärin, esim. video=videö, jo=jö, pastilli=pastelli, jne. ja osasta hän on kehitellyt omia versioitaan, joita on vaikea kitkeä pois - pikemminkin ne vaan tarttuvat meille, vanha kunnon duffelitakki=duppelitakki ja kaakao=kaakalo.

Edellisviikonlopun Anssi oli Rukalla torstaista sunnuntaihin ja minä koitin pitää kotia pystyssä kahden velikullan kanssa. Se meni yllättävän hyvin vaikka pörriäiset heräsivätkin aamuisin mielestäni turhan aikaisin. Lauantaina meitä viihdyttämässä olivat Emilia, Pinja ja Minea - kuvassa innovatiivisia tapoja istua uusissa takan edessä olevissa nojatuoleissa.

Viime viikonlopun ohjelma alkoi näyttää perjantaina huonolta, kun torstai-iltana alkoi rintatulehdus, jonka kourissa olin perjantai-iltaan asti. Onneksi antibioottien avulla tulehdus talttui ja kuume lähti, joten viikonloppu oli pelastettu. Lauantaina meille tuli yökylään Katri, Vilho ja pikkuveli (pois Tuomaksen varpajaisten alta), iltaa viettämään Ami ja visiitille Kaija, Jaakko, Karo ja Erling. Anssi lähti illalla varpajaisiin. Heikillä ja Vilholla oli kova meno päällä. Sunnuntaina meille saapuivat Teppo, Nina, Eevi ja Vilho - ja taas riitti vauhtia talossa. Hauska viikonloppu, kun oli niin paljon ihmisiä käymässä!

Ei nimi miestä pahenna

Edellisestä postauksesta jäikin pois tekemäni lyhyt nimitutkimus. Kasteen suorittanut pappi oli katsonut Väestörekisterikeskuksen sivuilta kuinka monta Kallea ja Oskaria Suomessa siihen mennessä oli annettu nimeksi. Minä tein pienen selvityksen samasta lähteestä Kallen ja Heikin nimistä ja kun vauhtiin pääsin niin myös kummilapsistamme Pepistä ja Vilhosta. Palvelusta näkee kuinka monta kyseistä nimeä on minäkin vuonna annettu, mutta palvelu ei ota kantaa onko nimi annettu etu/kutsumanimeksi vai toiseksi nimeksi. Käppyröiden perusteella näyttäisi siltä, että näillä neljällä nimellä on melko erilainen historia, mutta lopputuloksena vuonna 2009 kaikkia nimiä on annettu jotakuinkin yhtä paljon! Aika hassu sattuma.

Pikkuveli on Kalle Oskari

Sunnuntaina 7.3. meille kerääntyi isohko seurakunta Heikin pikkuveljen ensimmäisiin juhliin. Poika kastettiin ja nimi paljastettiin - Kalle Oskari. Nimi oli meistä hyvä jo sellaisenaan, mutta mukavan lisän siihen tuo side edesmenneisiin isovanhempiimme - Anssin isoisän nimi oli Kaarlo (lempinimi Kalle) ja minun vaarini toinen nimi ja hänen isänsä etunimi Oskar. Itse asiassa vasta ristiäisten jälkeen minulle selvisi, että isoisäni isän ja hänen isänsä molempien koko nimi on ollutkin Karl Oskar, eli Kalle onkin heidän suomenkielinen täyskaimansa!

Kalle-vauva oli esimerkillinen juhlija. Viihtyi hyvin kummitäti-Karoliinan sylissä kasteen ajan vaikka a) pappi veti seremonian piiiitkän kaavan mukaan ja b) Karo ei pystynyt tarjoamaan maitoa, vaikka Kalle kuinka sitä hamuili :) Karoliinan lisäksi kummeiksi lupautuivat Erling, Katri ja Tuomas. Kasteen jälkeen Kalle kiisi sylistä syliin ja sitten nukahti sitteriin, edelleen kastepuvussa. Ajattelin vaihtaa normaalit juhlavaatteet samalla kun hän jossain vaiheessa juhlia haluaa syödä, mutta pikkuinen sinnittelikin syömättä juhlat loppuun!

Isoveli Heikki osallistui kasteeseen kuivaamalla pikkuveljen päästä kastevettä. Heikki näytti niin isolta pojalta viime vuonna Salzburgista ostamassamme pikkutakissa!

Kalle kasvaa kovaa vauhtia, kuten Heikki aikoinaan - mutta on vielä vähän isompi. Tiistaina neuvolassa, vajaan 7 viikon iässä, pituutta 63 cm ja painoa 7,5 kg. 62 cm vaatteet alkaa käydä jo pieneksi... Kalle nukkuu ihan älyttömiä päiväunia verrattuna Heikkiin, viiden tunnin päikkärit eivät ole mikään poikkeus.

Viime viikonloppuna käytiin kodin edustalla merenjäällä kävely/pulkkaretkellä. Retken kohokohta oli luonnollisesti kaakaotauko.

Tällä viikolla Heikki on innostunut myös hiihtämisestä. Ostin alennusmyynnistä murtsikkasukset, sellaiset kenkiin kiinnitettävät, viikonloppuna ja kun näytin Tiinan ja Jaskan blogista kuvan Otosta sukset jalassa niin Heikkikin innostui hiihtämisestä. Kahtena iltana on nyt sukset jalassa toikkaroinut tuossa pihalla.

Hyvää musiikkia

Heikin suhde musiikkiin on kaksijakoinen - toisaalta hän yleensä käskee laittamaan radion autossa pois päältä, kun se on päällä - toisaalta hän tanssii (=juoksee kädet heiluen) musiikin tahtiin hyvin innoissaan. Musiikkimaussa poika todistetusti on lähempänä isänsä musiikkimakua: Kun Heikki jälleen kerran pyysi radiota pois päältä, Anssi vaihtoi kanavaa ja kysyi onko radiossa kuuluva musiikki hyvää musiikkia. Heikki vastasi "ei" ja Anssi vaihtoi kanavaa, esitti saman kysymyksen ja sai saman vastauksen. Näin edettiin vielä muutama radiokanava sekä CD:ltä muutama biisi. Kun CD:llä alkoi soida Bon Jovin Runaway, Heikki totesi että "tää on hyvää musiikkia". :) Heikki tunnistaa nykyään kyseisen biisin ihan ekasta tahdista ja vain ja ainoastaan tämä biisi saa hyväksynnän. Torstai-iltana autossa matkalla Turkuun kuuntelimmekin takapenkin toiveesta ("laita se runaway uudestaan") kyseisen biisin toistakymmentä kertaa ennen kuin takapenkki nukahti.

Myös viime kesänä Heikki osoitti anssityylistä musiikkikorvaa sekä tarkempaa Donna Summerin tuntemusta kuin moni muu Pacifierilla veneilijä - Heikin suosikkibiisiksi valikoitui Donnan "Sentimental". Kertosäkeessä lauletaan "I get so sentimental, can't control the beat of my heart" ja tähän Heikki nauraen sanoi aina "biihaa", jonka siis tulkitsin kopioivan "beat of my heart" -kohtaa. Tässä vaiheessa siis Heikin puhe muuten oli vielä aika alkutekijöissä.

Heikki suhtautuu edelleen pikkuveljeen tosi esimerkillisesti. Hän esittelee vauvaa kaikille kiinostuneille - Kaijakin sai keskiviikkoiltana meillä kotona käskyn katsoa vauvaa kun Kaija yritti jutella Heikin kanssa. Välillä haluaa silittää vauvaa tai antaa pusun, mutta ei uskalla ottaa yksin syliin koska "mulla on niin iso maha etten jaksa kantaa vauvaa" (ööö, miten tuo kuulostaa tutulta ilmaisulta...). Jokainen pienikin ääni vauvasta aiheuttaa Heikiltä kommentin: "äiti, vauva itkee" ja perään joko "haluaakohan vauva tutin", "äiti, ota vauva syliin" tai "äiti, anna vauvalle maitoa". Yhtenä päivänä Heikki nukahti autoon ja vein ensin kotiin tavarat ja vauvan turvakaukalossa. Kun herätin Heikin niin hän huolehti että äiti muistaa ottaa vauvan mukaan autosta. Mikään selitys siitä, että vauva on jo sisällä ei auttanut, ja huolestuneelle Hessulle piti näyttää että vauva tosiaankaan ei enää ole autossa. Ainoa tähänastinen pettymys tuli silloin, kun olimme asioilla Tapiolassa ja otin autosta esiin matkarattaat. Heikin ilme kirkastui, koska rattaita käytetään niin harvoin. Kun jouduin tuottamaan pettymyksen ja ilmoittamaan että vauva matkustaa rattaissa eikä Heikki, niin järkytys ja pettymys oli suuri. Heikki jähmettyi paikoilleen, suuret kyyneleet alkoivat valua ja lohduton itku alkoi. Onneksi tähänkin auttoi pieni lahjonta - puolikas purkkapala toi lohdun ja matka saattoi jatkua.

Torstai-illasta alkaen ollaan oltu Turussa, sunnuntaina takaisin kotiin. Kylmää ja talvista täälläkin, eilen tarjettiin olla hetki ulkona. Heikki halusi välttämättä mukaanotetut aurinkolasit päähän, vaikkei aurinko meille näyttäytynytkään. Näppärä poika kiipesi pöntön päälle, kun äiti käski naamanpesulle ja alakerrassa ei ollut jakkaraa :)

Heikiltä tulee nykyään tosi paljon juttua. Satunnainen kuulija ei aina pysy kärryillä, kun tarinoissa ei aina ole selkeää aikajanaa ja esimerkiksi loppiaisten sukujuhlia muisteltiin eilen tyyliin kun "täällä oli eilen synttärit" - kaikki mennyt on tapahtunut "eilen" tai "aamulla" ja kaikki juhlat on synttäreitä. Perhepäivähoitajalla alkaa olla jo hyvä käsitys ainakin meidän ja lähisukulaisten ja ystävien autoista ja autohankinnoista, sekä Heikin leluista. Torstaina kun hain Heikin kotiin kuuntelin hetken kun hänellä oli "vähän asiaa" hoitotädille: "Kaija antoi mulle roskisauton mutta sen vilkkuvalo on rikkinäinen, kun siitä on patteri loppu." ja "Kaija ostaa uuden jeepin ja sit mä meen sen kyytiin ja sit me mennään Turkuun." Kuka ties mitä kaikkia juttuja siellä kertookaan, varmaan pitää alkaa vähän tarkemmin harkita mistä kaikesta keskustelee Heikin läsnäollessa...

Veljekset kuin ilvekset? Alla Anssin sylissä vauva, ikää 1 kk, ja toisessa kuvassa Pian sylissä Heikki, niin ikään ikää 1 kk (lokakuu 2007). Hymyjä irtoaa jo pikkuveljeltäkin, vaikka kuvaan ei osunutkaan. Samoin "guu, guu" -juttuja tulee hyvällä tuulella.