Kiva loma Kroatiassa

Vain joitain tunteja edellisen postauksen jälkeen suuntasimme nokan kohti lentokenttää ja lähdimme viikon lomamatkalle Kroatiaan. Lentokentällä tapasimme puolet matkaseurueestamme ja toinen puoli tavattaisiin vasta perillä. Heikki oli innoissaan lentokoneesta ja lennot sujuivat melko mukavasti. Vaihdoimme Münchenissä konetta melko lyhyellä vaihdolla. Toinen lento oli ensimmäistä rauhallisempi, mutta perillä Heikki alkoi olla aikaisesta heräämisestä johtuen jo aika väsynyt. Lufthansan lentokenttävirkailijat olivat myös ystävällisesti kaikessa viisaudessaan päättäneet jättää Müncheniin meidän matkarattaat ja turvakaukalon, kun kaikki matkatavarat eivät olleet mahtuneet pikkukoneeseen. Lounaan ja autonvuokraussäätämisen jälkeen pääsimme kuitenkin matkaan, Kalle lainakaukalossa.

Suuntaa lomataloon meille neuvoi Nokian Kartat, tosin tuli kyllä testattua että ehkä kannattaisi luottaa enemmän paikallisten kirjoittamiin ohjeisiin kuin navigaattoriin, varsinkin kun itsellä ei ole mitään havaintoa minne ollaan menossa. Viime kilometrit lomatalolle olivat nimittäin aika mielenkiintoisia ja usko perillepääsyyn alkoi hieman horjua, kun tie vaan jyrkkeni, kapeni ja muuttui muutenkin melko ajokelvottomasti. Urheasti kuitenkin kaksi vuokrabemaria kiipeili rinteillä ja suoriutui läpi mutalammikoiden perille lomakotiin, jossa loppuseurue meitä jo odottelikin. Bemariraukat tosin olivat aivan mutaiset ja ensimmäinen selvityskohde oli, että löytyyhän lomakotiin joku toinenkin reitti. Onneksi löytyi!

Lomakoti osoittautui mainioksi paikaksi suurellekin seurueelle, vaikka se olikin suunnattu 3-4 aikuispariskunnan käyttöön. Meitähän oli sen kolmen pariskunnan lisäksi kuusi lasta, ikähaitariltlla 4 kk - 3,5 v. Lomakodissa, Casa Romassa, oli kaunis ja tilava sisustus, mutta parhainta kuitenkin oli huippunäköala kukkulalta alas laaksoon.



Viikko kului nopeasti hyvästä säästä ja seurasta nauttien. Päivisin teimme retkiä toisiin kukkulakaupunkeihin tai rantakaupunkeihin. Motovun ja Grozjan olivat kauniita kukkulakaupunkeja lähellä lomakotia, Buzetissa lähin kauppa ja leipomo. Rantakohteista käytiin koko porukalla Porecissa ja Fazanassa, joista viimeksimainitusta tehtiin laivaretki ympäri Brijunin saariryhmän. Perheen kesken käytiin lisäksi ranta-ajelulla Umagista etelään sekä vähän pidemmällä reissulla Slovenian puolella Postojnan tippukiviluolissa. Luolasto oli kyllä näkemisen arvoinen - Heikille tosin parhaiten mieleen jäi se juna, jolla alkumatka luolissa taitettiin.

Loma-arkea helpottamaan olimme tilanneet lomakodille kahdeksi illaksi kokin, joka teki paikallista ruokaa useamman ruokalajin per ilta. Paikallinen herkku Istrian niemimaalla on tryffelit ja niitäkin yhdessä ruokalajissa maistelimme. Kroatian keittiössä on italialaisia vivahteita, mutta ehkä vähän raskaammassa muodossa kuin Italiassa. Saimme vinkin lähellä lomakotiamme olevasta Istrian parhaasta ravintolasta, jonne naisporukalla lähdimmekin yksi ilta. ravintolakokemus oli kyllä mieleenpainuva - slow food oli paikan idea ja vähäpuheinen tarjoilija kantoi rauhalliseen tahtiin pöytäämme ruokalajin toisensa jälkeen. Mitään ruokalistaa emme nähneet ja kaikki ruoka oli paikallista, osa jopa haettiin viereiseltä kasvimaalta. Ravintola sijaitsi keskellä ei mitään, tai siis keskellä vehreää maaseutua. Välillä ohi meni vanha traktori tai joku työmies kantaen kumman näköisiä työkaluja. Ravintolassa oli meidän lisäksi kaksi muuta asiakasta, vaikkakin paikka on ilmeisesti melko tunnettu.

Kiertelyn lisäksi vietimme toki aikaa myös lomakodilla. Uima-allas upealla paikalla oli melko viileä, mutta lämpeni viikon mittaan. Heikki kävi kerran uimassa tarkoituksella ja kerran vahingossa, jälkimmäisellä kerralla onneksi Anssi oli samaan aikaan jo (tarkoituksella) altaassa.

Lapsista oli paljon seuraa toisilleen. Isommat leikkivät välillä ihan mukavia aikoja keskenään, tosin kriisejäkin oli. Mikä hienointa, niin pikkuisetkin pääsivät välillä mukaan leikkeihin! Vaikka desibelejä riittikin niin loma sujui silti leppoisasti. Ja eiköhän lomailu vielä vähän helpotu, kun nämä turriaiset tästä vähän varttuvat.

Kymmenkiloinen Kalle ja karkaileva Heikki

Pikkuinen Kalle-vauvamme on täyttänyt nyt neljä kuukautta ja ohittanut kymmenen kilon rajapyykin. Koska rintamaito riittää näemmä hyvin niin ei lääkärin mukaan ole kiirettä aloittaa kiinteitä ruokia. Tosin samainen lääkäri oli sitä mieltä että Kalle kääntyy ihan lähiaikoina - tästä uskallan olla samaa mieltä, kun vertaan Kallea Heikkiin ja toisaalta muihin samanikäisiin vauvoihin. Heikki taisi olla noin puolivuotias kun kääntyi ensimmäisen kerran ja toisaalta Kallen ikätovereista ei kukaan vielä käänny mutta kaikki ovat kyllä liikkuvaisempia kuin hän.

Heikin karkuretkistä on raportoitu täällä ennenkin ja nyt kertomus valitettavasti saa taas jatko-osan. Torstai-iltana olimme Emilian, Pinjan ja Minean luona tappamassa aikaa, kun Anssi oli illan (taas) töissä. Hellepäivänä oli isompien lasten mukava läträtä takapihalla olevassa lastenaltaassa. Pinjalla oli uikkarit, mutta koska en sellaisia ollut hoksannut Heikille ottaa niin hän leikki nakuna, vain hellehattu päässä. Pitkään lapset leikkivätkin hyvin yhdessä, välillä aina huudettiin äiti paikalle johonkin hätään ja välillä kävimme kurkkimassa miten leikit sujuivat. Sillä aikaa Kalle ja Minea köllöttelivät samalla puuhamatolla - Minea puoliksi Kallen päällä ja Kallella tiukka ote Minean mekosta :) Yhtäkkiä Emilian ovikello soi ja ihmettelimme kuka sieltä mahtaa tulla. Emilia kurkkasi takapihalle ja huomasi lasten kadonneen sieltä! Äkkiä avaamaan ovi ja siellähän ne karkulaiset rimputtelivat, ihan toisella puolella taloa! Turriaiset olivat sitten lähteneet seikkailemaan, kiertäneet puolikkaan rivitalonpätkän (toivottavasti ei sen pidempää kierrosta) ja palasivat toisen puolen ovesta tyytyväisinä takaisin. No huh huh. Oli siinä pokassa pitelemistä, kun olihan se aika huvittava vaikkakin tyhmä ja vaarallinen reissu. Ja äidit ehkä pikkaisen huolimattomia, mutta onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin. Kotimatkalla tosin huomasin, että Pinjan pyörältä näyttävä kolmipyörä oli siinä parkkipaikalla ja mielestäni olin sen viimeksi nähnyt takapihalla. Kysyinkin sitten Heikiltä oliko pyörä ollut seikkailussa mukana ja Heikki tyytyväisenä kertoi polkuilleensa sillä lujaa. On mahtanut muuten olla näky, jos kukaan on ollut näkemässä, kun toinen toikkaroi uikkareissa ja toinen polkee kolmipyörää nakuna!

Tänään olikin viimeinen hoitopäivä ennen kauan odotettua lomaa. Kotiin tultuamme jäimme ulos leikkimään. Taloyhtiön metsänreunassa sijaitsevan leikkipihan ovat kuitenkin muurahaiset valloittaneet. Hiekkalaatikon vieressä kulkee murkkujen valtatie. Heikki oli aivan onneton sandaalit jalassa kun murkut kiipeilivät jalkoihin koko ajan ja tekivät kipeää. Kävimme vaihtamassa lenkkarit, mutta eihän se ongelmaa poistanut. Suurempaa muurahaiskauhua ennen Heikki kuitenkin oli ennättänyt kiivetä sisään pihalelulaatikkoon tutkimaan mitä kaikkea sieltä löytyy. Kun kalle kerrankin nukkui kunnolla päiväunia (toista kertaa tällä viikolla - helle on vähän sotkn kuvioita) niin päätin itsekin tutkia tarkemmin mitä sieltä laatikosta oikein löytyy. Kaivoimme kaikki lelut ulos, siivosin laatikon ja sorttasin joukosta rikkinäiset lelut pois ja pyyhin muista about viiden vuoden pölykerrokset pois. Kunhan saisi vielä kunnostettua tuon hyvän ison hiekkalaatikonkin, nyt se muistuttaa lähinnä kompostia. Heikki on saanut pihapiiristä kaksi kaveriakin viereisistä taloyhtiöistä. Toinen on 5-vuotias suomenruotsalainen hyvin puhelias poika ja toinen vielä puhumat reilun vuoden ikäinen. Ensiksimainittu teki Heikkiin pysyvän vaikutuksen tarjoamalla kupista Heikille karkkia. :)

Huomenaamulla superaikaisin (eli viideltä...) lähtö kohti lentokenttää - varsinaisena määränpäänä Kroatia. Sieltä on talo vuokrattuna viikoksi ja matkaseuraksi lähdössä Peppi, Sisu, Sammeli ja Henna Suomesta sekä perillä treffataan Itävallasta autolla saapuneet Otto, Kerttu, Tiina ja Jaska. Toivottavasti tulee hieno lomaviikko!

Helteistä säätä on viikko ollut keskellä toukokuuta - tässä Heikki läheisellä uimarannalla ja isin apuna ruohonleikkuussa.

Poliiseja, palomiehiä ja päiväuniongelmia

Edellisviikkona nuorin kummipoikamme kastettiin ja nimi - Risto Alvar Johannes - julkaistiin. Ristiäiset pidettiin Tampereella ja kun samaan viikonloppuun osui vielä äitienpäivä, niin vietimme koko viikonlopun Tamperella. Riston kastejuhla meni hienosti, vaikka Kalle ei nukahtanutkaan autoon (mutta nukahtikin kesken kasteen yhden vieraan syliin) ja Heikille tuli joku harmi kesken kasteen (mutta rauhoittui Anssin syliin). Kuvia ristiäisistä ei valitettavasti vielä ole, joten ette näe minkälainen hurmuri pieni kummipoikamme onkaan! Ai niin - vieraiden suosikki nimivaikkauksessa oli Kalle - syy tähän tosin se, että Vilho (Riston isoveli) vastasi utelijoille, että pikkuveljestä tulee Pikku-Kalle ;)

Äitienpäivänä kävin äitini kanssa pikavisiitillä Verkarannassa ja sitten koko porukalla - mukana siis meidän perheen lisäksi mummu ja ukki sekä Hannu ja Anna. Heikki oli taas melko levoton ja lounas meni juoksenteluksi ympäri Vapriikkia.

Viime viikonloppuna olimme jälleen Tampereella - tällä kertaa ohjelmassa lukion luokkakokous. Kalle syö edelleen pullosta tarvittaessa, mutta nyt hieman huonommin kuin ennen. No, kohtahan ne kiinteätkin jo alkaa, joten ei tästä varmaan ehdi ongelmaa tulla. Kiinteisiin vois kyllä kohta alkaa totuttelemaan - en tiedä onko se kasvava maidontarve vai tämä helle, joka on saanut Kallen vaatimaan maitobaaria tavallista useammin.

Viikonloppuna käytiin myös lastentapahtumassa Tampereen Pyynikillä. Siellä Heikki piti erityisesti paikalla olleesta poliisiautosta, johon sai kivuta kuskin paikalle. Hauskaa oli myös Peppi Pitkätossu, joka ohjasi jumppaa (jota Heikki ei kuitenkaan suostunut tekemään) sekä laivamatka Laukontorilta Pyynikille. Tampereen vierailun muita kohokohtia olivat pikkureissut isin tai mummun kanssa rattailla tai kävellen palolaitokselle kyttäämään lähtisikö paloautoja. Puolikin tuntia voi rauhassa odottaa paloautoja, vaikka muuten viiden sekunnin mittainen odotus on täysi mahdottomuus.

Heikki on ollut edelleen melko uhmakas. Anssilla on tapana laskea kolmeen - jos tietty asia ei yksi - kaksi suju Heikin toimesta, niin kolmosen jälkeen se tehdään sitten aikuisen ohjaamana. Tämä toimii melko hyvin ja Heikkikin on sen jo oppinut. Heikki kokeilee sitä välillä myös aikuisiin: "Yks kaks kolme, isi nouse ylös!". Sanavarastoon tulee koko ajan lisää kaikkia hassuja aikuismaisia sanoja, jotka tekevät puheesta välillä hullunkurisen kuuloista.

Tänään meillä oli vieraana päivällä viisi muuta äitiä ja yhdeksän lasta. Kun odottelimme aamulla vieraita ja samalla kuorrutin porkkanakakkua, niin Heikki kysyi teenkö isille kakkua. Koitin selittää, että isi on töissä ja vieraat tulevat syömään kakkua. Tämä ei kuitenkaan ihan mennyt perille ja varmaan hoitopaikassa taas jälleen kerran Heikki kertoo, että isillä oli synttärit... Vieraita/juhlat = synttärit, kakku = isille.

Tänään Heikki sai myös kesätukan. Muutama päivä on nyt hellesäässä hikoiltu ja paksu, käkkärä, pitkä tukka on melko hikinen aamusta iltaan. Nyt onkin sitten Heikin mittapuulla lyhyet hiukset! Tässä kuva heti parturin jälkeen, saa nähdä miten se tuosta muokkaantuu kun föönaus lasketutuu :)

Kallen päiväunet ovat olleet vähän kateissa, kun keli on niin kuuma. Rattaissa on kiva möllötellä silmät selällään, kun ei ole pipoa tai makuupussia. Maanantaina toista tuntia koitin nukutella parvekkeella ja pihalla, paikallaan ja liikkeessä ja eri rattaissa, välillä maitoa tankaten - tuloksetta. Tästä tuohtuneena lykkäsin Kallen pinnasänkyyn ja aloin imuroida, ajatuksena lähteä tämän jälkeen pidemmälle vaunulenkille. No, Kallepa nukahti parissa minuutissa imurin surinaan :)
Heikin päiväunissa ei juuri parannusta ole tapahtunut, paitsi lauantaina mummun kanssa meni kiltisti. Muuten nukahtamiseen menee yleensä ainakin tunti. Paitsi siis tietenkin hoitopaikassa, jossa päikkärit ei ole mikään ongelma. Niinkuin ei mikään muukaan.

Vappukekkereitä ja vaihtelevaa säätä

Heikin kolmas ja Kallen ensimmäinen vappu meni viileissä mutta leppoisissa merkeissä. Vappuaattona oli hoitopaikan vappujuhlat, jonne lähti hyväntuulinen pikkukarhu-Heikki. Sama asu, kuin puolitoista vuotta sitten Halloweenina pienillä tuunauksilla. Vappukekkerit olivat ilmeisesti mieleen, koska Heikki halusi keskustella niistä monta päivää niiden jälkeen.

Illalla oli toiset, vähän isommat, vappukekkerit meillä kotona. Vieraina oli kavereita lapsineen. Meteli ja touhu oli varmasti kovempi kun monen lapsettoman kaverin luona, mutta talo tyhjeni jo melko aikaisessa vaiheessa suurimmasta osasta vieraita. Anssi paistoi parvekkeella hampurilaisia ja hodareita ja jälkkäriksi oli jätskiä. Hyvää ja yksinkertaista. Ohjelmaa emme olleet järjestäneet, mutta vieraat olivat oma-aloitteisia. Henna, Sammeli ja Peppi (Sisu vesirokkoisena vaarin hoidossa) toivat piñatan, jota koittivat ensin hajoittaa lapset ikäjärjestyksessä, sitten aikuiset. Aika homma siinä oli, mutta lopulta saatiin marianne/rusina/purkka-sade!

Joukon juniorit Kalle ja Minea

Vappupäivänä Kalle heräsi puoli kuudelta, mutta kuukahti about siinä vaiheessa kun Heikki heräsi vähän ennen seitsemää. Tällä herätysajalla olis pitänyt ehtiä Ullikselle aika hyvissä ajoin, mutta perillä olimme kuitenkin vasta joskus puoliltapäivin. Keli ei ollut paras mahdollinen ja piknik hoidettiin pystybaarissa. Heikin parhaita kavereita oli Ami & karkit sekä Katri & suklaakakku, hyvänä kolmosenä äiti & munkit. Matka taittui näppärästi isän selässä ja turvallista ja lämmintä siellä oli muutenkin. Pikku powernapit sekä meno- että tulomatkalla.

Jos vappupäivä oli suhruinen niin sunnuntai 2.5. oli kauniimpi. Tässä Helena ja Kalle parvekkeella ottamassa aurinkoa. Tätä ennen on vaihdettu jo Audin renkaat - Hessun hartaasti odottama tapahtuma. Isi otti päiväunet parvekkeella, mikä oli maanantaina hoitoon mennessä kokenut pienen "rikkinäinen puhelin" -ilmiön. Hoitotäti kyseli "huolestuneena" meidän kotioloista, kun Heikki oli kertonut Anssin nukkuneen edellisyön parvekkeella ilman peittoa. Tyyny kuitenkin oli.
Hessun päiväunillemeno on jälleen palautunut mahdottoman hankalaksi. Sunnuntaina kaveri leikki huoneessaan 2 h, kunnes kävin vapauttamassa päiväunivelvollisuudesta.

Loma Luostolla

Viime viikon keskiviikkona lähdimme yöjunalla kohti Rovaniemeä. Ennen yöjunaan hyppäämistä Anssi testasi kannattaako yksinään lähteä ravintolaan yhden uhmaikäisen ja yhden täysimetyksellä olevan kanssa. No ehkä jonain päivänä kannattaa mutta ei juuri tuolloin - Heikki oli kuulemma syönyt kaksi lusikallista pastaa ja lopun ajan karkaillut ja juossut ympäri ravintolaa, lopulta hajottaen yhden lasinkin. Kalle taas oli nälkiintynyt, ja kun Anssi oli yrittänyt tarjota lämmittämätöntä rintamaitoa pullosta niin nostanut lämpötilasta aikamoisen äläkän. Lopputuloksena yksi väsynyt isä, surkea kaksivuotias ja pastakastikkeeseen sotkettu vauva. Näistä lähtökohdista olikin hyvä lähteä lomalle!

Junamatka Rovaniemelle meni ihan hyvin. Ei tarvinnut paljon ihmetellä mitä pienen pienessä hytissä tekisi Heikin nukahdettua, koska kopsahdimme samantien sänkyyn itsekin. Hieman ahtaan yön jälkeen saavuimme routavaurioiden takia myöhässä Rovaniemelle. Vähän aamupalaa, isot ostokset Supermarketissa ja sitten kohti Luostoa. Takapenkki söi melkein rasiallisen xylitol-sisuja ja juuri kun olimme miettineet oliko tämä jo sitä "liiallista käyttöä joka voi aiheuttaa laksatiivisia vaikutuksia" niin samainen takapenkin herra ilmoitti vessahädästä. Joku teboili löytyikin pian ja tauko onnistui. Perillä Luostolla meitä odottivatkin jo Katri, Tuomas, Vilho ja vielä nimetön pikkuveli. Lounaan jälkeen neljä isointa poikaa lähtivät ahkioiden kanssa hiihtelemään. Itsekin pääsin testaamaan lyhyelle lenkille ahkion vetämistä, Kalle ahkiossa. Ihan hyvin sujui tasaisella, ylämäissä pikkasen raskaampaa.

Perjantaina lähdimme koko porukalla ihmettelemään ametistikaivosta. Isot pojat ametistipendoliinolla (lumikissan vetämällä vaunulla) ja minä ja Katri hiihdimme pikkuisimmat ahkioissa - 5,5 km YLÄMÄKEÄ (no oli siinä yksi alamäkikin, mutta sitä ei lasketa, koska suksien pohjassa oli sen verran lunta ettei juuri luistanut). Luoston ametistikaivos on ainoa toimiva ametistikaivos Euroopassa. Ensin kuulimme tarinoita ja tietoa ametisteista ja muista kivistä ja sitten pääsimme itse kaivamaan kaivoksesta ametisteja. Vaikka hieman epäilyttävältä toiminta ensin näytti niin kaikki löysimme kuitenkin kourallisen isompia tai pienempi ametisteja. Ametistiretken jälkeen isommat pojat valloittivat ahkiot.

Lauantaina minun ja Katrin piti päästä luisteluhiihtämään ilman ahkioita, mutta nyt suksien pohjassa oli entistä enemmän lunta ja luistelu muuttui sauvakävelyksi sukset jalassa. Luoston ympärihiihto vaihtui melko rankkaan kahdeksaan kilometriin ja yhteen tuntiin laskettelurinteessä. Rinteet olivat ihan kivat, mutta lumituisku huipulla aikamoinen! Ja toisessa hiihtovuorossa olivat jälleen isommat pojat.

Lauantai-iltana sain jonkun vatsapörriäisen ja oksensin ihan kunnolla alkuyöstä. Tämä veti sen verran heikoksi, että sunnuntaina en jaksanut enää hiihtää. Siinä mielessä hyvä sattuma, että olimme yrittäneet varata kaksi ahkiota lisää, mutta saimme vain yhden lisäahkion. Minä ja Kalle jäimme mökille ja muu porukka lähti autoilla Pyhälle. Pyhällä suuntana oli Isokuru ja metsähiihtoa. Ensin pysähdys vesiputouksella ja sitten nousi seinä pystyyn. Edellisvuoden reissusta totutulla tyylillä takaisinpäin ei voinut kääntyä. Reitti ei kuitenkaan ollut ihan ahkioyhteensopiva, mutta pienien haasteiden jälkeen pojat pääsivät takaisin ahkioihin ja matka jatkui.

Sunnuntaina suunta oli siis hiihtopäivän jälkeen kohti etelää. Ensin autolla Rovaniemelle ja sitten yöjunalla Helsinkiin. Kiva oli hiihdellä hyvässä säässä! Anssille ja Heikille kilometrejä kertyi noin 70, minulle aika paljon vähemmän - alle 20 km + 1 h laskettelua. Heikillä oli kivaa, kun Vilho oli seurana.

Luostolla huomasimme, että Heikki pärjää ilman vaippaa todella hyvin. Koko reissulla ei sattunut yhtään pissavahinkoa. Ahkioretkillä ja öisin Heikillä oli vaippa, mutta kaikki vaipatkin pysyivät kuivina. Hämmästyttävää! Mutta nyt kotiinpalattua on pari vahinkoa tullut.

Kalle 3 kk ja pikku pyöräilijä

Kalle täyttää tiistaina 20.4. kolme kuukautta ja päivää sitä ennen neuvolassa mitatitin uusiksi mitoiksi 9320 g ja 66,4 cm. Kasvuvauhti on siis kova ja Kalle pitää edelleen perheen suurimman vauvan titteliä. Heikki samanikäisenä samanpituinen, mutta 400 g kevyempi. Että jos luulit Heikin olleen aikoinaan iso vauva, niin tässäpä vielä isompi!

Luulin, että Heikki oli rauhallinen, hymyilevä ja hyvin nukkuva vauva ja pelkäsin, että toista samanalaista ei yhteen perheeseen suoda - mutta meidän Kalle on kyllä vielä rauhallisempi, vielä hymyilevämpi (tosin ilman Heikin valloittavia hymykuoppia) ja nukkuu vielä paremmin. Siis ainakin vielä. Päivärytmi on tällä hetkellä joko sellainen, että Kalle nukkuu kahdet pitkät päikkärit, à 3-5 h tai sitten kolmet vähän lyhyemmät à 1-3 h. Herätys aamulla tyypillisesti 7.30-8.30, kun ainakin hetkellisesti ollaan pimennysratkaisuilla päästy eroon siitä, että hän luulee aamun alkavan klo 5. Illalla nukkumaan n. klo 21.30 ja tyypillisesti herää yöllä vain kerran syömään, siinä 3-4 aikoihin. Pari muuta herätystä on mahdollisia, mutta niihin auttaa tutin suuhun tuuppaaminen ja unet jatkuvat. Päivällä hereillä ollessaan Kalle ihmettelee Hessun touhuja ja hymyilee leveästi keikille, jotka vaivautuvat häneen päin vilkaisemaankaan. Valloittavaa vauvankäkätystä emme vielä ole kuulleet, mutta nauruhörähdyksiä välillä tulee. Viikko sitten Anssi todisti kaksi kertaa, että Kalle kääntyi mahalta selälleen. Tämä ilmeisesti oli kuitenkin puhdas vahinko, sillä sen koommin tällaista ei ole tapahtunut. Kalle viihtyy jonkun aikaa vatsallaan ja kannattelee päätä ihan kivasti, mutta kyllä se edelleen aika pian väsyy. Kädet heiluvat entistä enemmän, ehkä niissä alkaa vähän enemmän tolkkua olla, mutta ei vielä tartu esineisiin (tarkoituksella). Heikki ja Anssi tätä jaloa taitoa tosin yrittävät ahkerasti opettaa Kallelle. Kuvissa Kalle 3 kk sekä Kalle ja uusi autovaippa.

Heikki oli viime viikolla flunssassa ja olimme to-pe tiiviisti neljän seinän sisällä, kun kuumetta oli 38 astetta ja yskä taas aikamoinen. Astmalääkitys aloitettiin heti, kun yskä alkoi, mutta kyllä hengitys ehti taas aika huonoksi mennä vähäksi aikaa. Oli rankkaa olla sisällä myös siksi, että Heikki sai pari päivää aiemmin oman polkupyörän ja halu aloittaa sillä ajelu oli suuri. Lauantaina ja sunnuntaina sitten pyoräajelulle pääsikin, kun kuumetta ei enää ollut. Sunnuntaina Heikki pääsi jo itsekin pyörällä eteenpäin. Tosin tuntuu siltä, että samaan aikaan ei vielä voi ohjata ja polkea, vaan jompaa kumpaa täytyy priorisoida ja toinen samalla unohtuu. Onneksi pyörässä on perässä tanko, jolla voi aikuinen tarvittaessa korjata suuntaa ja vauhtia.



Heikillä on arkisin kova ikävä isiä, joka ei tietenkään ole yhtä paljon kotona kun äiti, kun jonkun kuitenkin pitää töissäkin käydä. Viikonlopun olisi siis pitänyt olla yhtä luksusta, kun isi oli kotona (eikä esim. Berliinissä kuten edellisenä viikonloppuna). Sen sijaan viikonloppu meni aiempaan voimakkaamman uhman vallassa. Enää ei Heikkiä saa hämättyä tai harhautettua oikein millään kun hän jotain päättää. Nyt alkaa Anssikin todeta, että Heikin määrätietoisuus / oma tahto alkaa olla riittävää ;)

Uhmattomalla tuulella ollessaan Heikki on kyllä aika valloittava ja hieno isoveli. Usein iltaisin Heikki pyytää, että Kalle saisi tulla hänen viereensä kuuntelemaan iltasadun. On ne vaan aika söpöpjä, kun ne kuuntelee karhu/ankka/palomies/xx-satua vierekkäin peiton alla!

Nyt alkaa olla aika Kallellekin hakea oma passi. Viime viikolla sain jo aikaiseksi käyttää hänet passikuvassa. Viimeksi Heikin kanssa kuvan otto oli melko ongelmallista, mutta nyt sain vinkin mennä ihan studioon kuvattavaksi - siellä passikuva otettiin niin, että Kalle makasi selällään valkoisella taustalla - toisin kuin Heikki, jonka piti "istua" penkillä noin 2 kk iässä. Pohdin jo, että olisiko voinut käyttää Kallen passiin vaan samaa passikuvaa, mutta onhan näissä pojissa ihan omaa näköäkin (ja olis tietty passintarkastaja voinut vähän ihmetellä, kun kahdessa peräkkäisessä passissa on sama kuva...). Kalle on tuossa kyllä melko näköisensä, toisin kuin Heikki. Kun näitä kuvia katsoo, niin täytyy alkaa ihan miettiä että minkäsikäisinä vauvoille kasvaakaan kaula, kun ei näköjään meidän pojilla ainakaan sellaista ole ollut 2-3 kk ikäisinä ;)


Vaikka Heikki onkin aina ollut aika lailla Anssin näköinen, niin mielestäni ao. kuvissa näkyy, että ainakin joitain ilmeitä on myös minulta.

Anssin töissä ja hupimatkoilla ollessa olen poikien kanssa kiertänyt mummuloita. Lauttasaaren mummia käytiin katsomassa yhtenä iltana ja edellisviikonloppuna käytiin sekä Turussa että Tampereella. Tampereella kevät olikin aika paljon pidemmällä kuin Espoossa. Täällä on edelleen paikoitellen vielä lunta ja jäät alkoivat vasta tänä viikonloppuna lähteä merestä meidän kohdalla.

Suklaajänöjussin pääsiäinen

Heikki odotti pääsiäistä koko viime viikon. Jo tiistaina hän oli lähdössä Norrskataan, vaikka oikeasti sinne olimme menossa vasta perjantaina. Pääsiäistä odotettiin pääasiassa sen takia, että edellisviikolla Lauttasaaren mummin tuoma suklainen jänöjussi oli lupa syödä vasta pääsiäisenä Norrskatassa. Herkuille perso pieni mies on valmis tekemään lähes mitä vaan, jotta saa suun makeaksi. Kylässäkin Heikki istuu pöydän ääressä hievahtamatta, jos pääruuan jälkeen on luvattu jälkiruoka - vaikka lupa olisi välillä käydä leikkimässä. Mutta jos jälkiruuaksi on jotain muuta kuin jätskiä, niin välillä seuraa pettymys ;)

Kalle on edelleen ehkä maailman rauhallisin vauva. Nukkuu hyvin ja hereillä lähinnä möllöttelee ja ihmettelee. Toki viihdytystäkin tarvii ja välillä päiväunet menevät jostain syystä ihmeelliseksi tutti suussa, silmät kiinni -huutamiseksi vielä selviämättömästä syystä, mutta pääsääntöisesti meillä asustelee täällä tosi easygoing vauva. Saa nähdä onko noilla sydänlääkkeillä vaikutusta asiaan. Viimeisten tietojen mukaan lisälyönnit ovat vähentyneet selkeästi ja jos tämä tila on pysyvä, niin pääsemme näillä näkymin puolivuotiaana eroon lääkkeistä (kop kop). Saa nähdä paljastuuko sitten Kallen todellinen luonne :)

Kuvissa Kalle maastoutuneena Hirvensalossa ja Heikki lastenklinikalla tunkeutumassa yhden kardiologin huoneeseen, koska siellä oli hieno autotaulu...

Heikillä oli pääsiäisenä kissan päivät, kun tarjolla oli niin ruoka- kuin suklaaherkkuja ja paljon leikkiseuraa - oman perheen lisäksi Kaija, Jaakko, Karo, Pauliina ja Pekka. Norrskatasta löytyi paljon mielenkiintoisia "uusia" leikkikaluja, kuten vanha tuttu leikkikeittiö, mutta uudempina löytöinä pöytälätkä ja autorata.

Pääsiäisenä oli hyvää aikaa Heikin harjoitella kuivaksi. Edellisviikonloppuna Tampereella tämä sujui jo hienosti, mutta viikolla tuli aika paljon kalsari- ja housupyykkiä. Pääsiäisenä homma sujui jo aika hyvin (tuli toki pyykkiäkin), mutta uskallettiin laittaa Heikki jo kalsareissa päiväunille ja ulos. Ulkona tulikin hieno ulkopissa hankeen :)

Vähän olen ehtinyt käsitöitäkin tehdä, silloin kun Heikki ei ole kotona vaan perhepäivähoitajalla. Viime viikkojen saldona kummitytölle Silja Juulialle ristiäislahjaksi tehty pinnasängyn päiväpeitto (voi toki muuhunkin käyttää) sekä Heikille tehty "äitityyny". Kaikki tietenkin kaapista löytyvistä materiaaleista, sillä edelleen on käynnissä kangasvaraston tyhjennystalkoot. Päiväpeitosta löytyy paria vanhaa pussilakanaa, äitini ja mummini paitoja sekä yksiväristä toiseen tarkoitukseen ostettua lakanakangasta. Äitityyny on luonnollisesti tehty minun paidastani. Idea tyynyyn hauskasta joululahjaksi saamastani kirjasta Papiljottilehmä ja haalarihai, mutta kehtaiskohan tätä tuotteistaa eteenpäin - kiireiset työmatkaajaisät voisivat lähettää minulle paitansa ja pienestä lisämaksusta saisivat lapsilleen "isätyynyt" korvaamaan isän syliä työmatkan (tai harrastusten tms) ajan :)

Heikki ja äitityyny, jota on kiva halailla


Kalle ja kummityttömme Silja - ikäeroa vajaa 2 vrk. Kalle nukkui melkein koko ristiäisten ohi. Heikki ehti ottaa pikanokoset autossa ja käyttäyi oikein hienosti, vaikka ympärillä oli Siljan vanhempia lukuunottamatta ihan vieraita ihmisiä.


Kalle nukahti pääsiäisen alla päiväpeitollemme ja siitä tuli melkein déjà vu äidille. Kumpi on kumpi?


Lauttasaaren mummi, Kalle ja Heikki